#klassikkohaaste: F. Scott Fitzgerald - Kultahattu (kirja + leffa)

Tänään on jälleen kirjabloggaajien puolivuosittaisen klassikkohaasteen postauspäivä. Haastetta emännöi tällä kertaa Tuntematon lukija -blogin Hande, ja ko. jutusta kannattaa käydä kurkkaamassa kaikki haasteessa mukana olevat blogit. Aika monta meitä taas on bloggaamassa klassikoista 😊.

Minulle kirjaklassikon valinta tuotti päänvaivaa, sillä lukuhaluja nostattavaa klassikkoa ei meinannut löytyä ei sitten millään ja pakolla en halunnut alkaa tahkoamaan edes lyhyttä kirjaa. Onneksi kesän visainen klassikkopulma ratkesi POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteen kautta, sillä tutkiessani Goodreadsin listaa yli miljoonan arvioinnin kirjoista (ks. täällä!) löysin F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun (Otava, 2013/1925). 3,319,894 arviointia keskiarvolla 3,91, sivuja vain 220, aiheena 1920-luvun New Yorkin jazz-sukupolvi ja sen ulkokultainen elämä - Fitzgeraldin useasti filmattu teos kuulosti aivan minun kirjaltani. Filmatisointeja on itse asiassa viisi, ja tuorein niistä on vuodelta 2013. Lukemani pokkaripainos on varustettu kyseisen version leffakannalle, ja innostuin kirjasta sen verran, että lainasin myös kyseisen elokuvan. Niinpä tämänkertainen klassikkopostaukseni onkin kirja + leffa -juttu.

"Tuuli oli tyyntynyt, ja yö oli äänekäs ja valoisa, sillä linnut liikehtivät puissa ja maasta kuului yhtämittainen urkuääni härkäsammakoiden puhaltaessa täysin palkein. Vaeltavan kissan varjokuva liukui kuunvalossa, ja kun käänsin pääni seuratakseni sitä huomasin, etten ollut yksin - parinkymmenen metrin päässä eräs hahmo oli sukeltanut esiin naapuritalon varjosta ja seisoi kädet housuntaskussa katsellen tähtien hopeista kimmellystä. Jokin hänen verkkaisissa  liikkeissään ja jalkojen varmassa asennossa ruohokentällä pani minut otaksumaan, että hän oli herra Gatsby itse, joka oli tullut ottamaan selvää, mikä osa meidän paikallisesta taivaastamme kuului hänelle." (s. 31)

Salaperäinen, upporikas Jay Gatsby on kirjan keskeinen henkilö, ja hänen persoonaansa pureudutaan keskilännestä New Yorkiin muuttavan kertojahahmon Nick Carrawayn kautta. Nuosuhuumassa olevalle pörssialalle töihin tullut Carraway asettuu asumaan pienellä kuukausivuokralla uusikkaiden asuinalueelle Long Islandille, ja hänen naapurinsa Gatsby näyttäytyy Carrawaylle ensi kertaa yllä olevan lainauksen runollisesti kuvatussa tilanteessa. Kohtaus kuvaa monella tapaa Gatsbyn luonnetta ja sitä, mikä häntä ajaa eteenpäin: vuosien takainen rakkaus Carrawayn kauniiseen Daisy-serkkuun, joka on päätynyt rikkaan Tom Buchananin vaimoksi. Kultahatussa vietetään loisteliaiden juhlien täyttämää kesää, jolloin Carrawayn, Gatsbyn, Daisyn ja tämän Tom-miehen kohtalot kiertyvät yhteen, kohtalokkain seurauksin.

Kultahattu oli minulle niitä klassikoita, joiden nimesta olen ollut tietoinen "aina" mutta jonka sisältö sen sijaan on ollut täysin hämärän peitossa. Elokuvaversioitakaan en ole nähnyt, joten lähdin lukemaan kirjaa puhtaalta pöydältä. Kultahattu yllätti minut positiivisesti. Ihastuin Fitzgeraldin kerrontaan, joka toisinaan yltyy lainauksen kaltaisiin maalailuihin mutta joka myös vie tarinaa hyvin eteenpäin ja kuvaa henkilöiden luonteenpiirteitä taitavasti dialogin kautta. Gatsbyn henkilöhahmo on kiehtova sekoitus ajan henkeen sopivaa pyrkyryyttä ja lähes lapsenomaista, naiivia uskoa rakkauteen ja itse luotuun, parempaan huomiseen. Kultahatun lopun traagisuus on käsinkosketeltavaa, ja siihen tiivistyy hienosti 20-luvun hulppean loiston pinnallisuus ja komeiden kulissien takainen raadollisuus. Pidin myös kirjan lyhyydestä, tässä kirjassa ei ollut turhia täytesivuja. 220 sivua oli täydellinen mitta taitavalle ajankuvalle, joka onnistui koskettamaan ja liikuttamaan. Goodreadsiin Kultahattu saa minulta neljä tähteä.

Lainasin kirjastosta vuonna 2013 valmistuneen elokuvaversion, jonka ohjasi Baz Luhrmann ja jossa Jay Gatsbytä näytteli Leonardo di Caprio ja Nick Carrawayta Tobey Maquire. En ole kummankaan herran suurin ihailija, mutta tässä elokuvassa he sopivat rooleihinsa erinomaisesti. Olen nähnyt di Caprion hymyn ja maljanojennuksen lukuisia kertoja esimerkiksi Twitterin fiidissä, mutta kyllä se kuulkaa kannattaa katsoa aivan oikeassa asiayhteydessään:

"Se oli niitä harvinaisia hymyjä, jotka ovat äärettömän rauhoittavia ja jollaisia ei tapaa useammin kuin neljä, viisi kertaa elämänsä aikana. Hetken se tarkoitti - tai näytti tarkoittavan - koko maailmaa ja sitten se keskittyi juuri sinuun ja asetti sinut kaikkien muiden edelle. Se ymmärsi sinua juuri niin paljon kuin tahdoit itseäsi ymmärrettävän, uskoi sinuun niin kuin itse halusit itseesi uskoa ja vakuutti sinulle, että se oli saanut sinusta juuri sellaisen vaikutelman kuin parhaimmillasi saatoit toivoa antavasi." (s.  62)

Carrawaytä näyttelevä Maquire puolestaan tavoittaa hienosti hahmonsa poikamaisen ihmettelevän asenteen, kun keskilännen kasvatti kohtaa täysin uudenlaisen ympäristön, joka asettaa samoilta seuduilta kotoisin olevan henkilöt uuteen valoon. 

Elokuvakin yllätti minut. Se nimittäin yhdisteli 20-lukulaiseen henkeen 2000-luvun buustia erityisesti musiikkivalintojen ja kuvallisen ilmaisun muodossa. Otti kotvasen aikaa tottua tähän paikoin hivenen räväkkään tyyliin, mutta oikeastaan pidin elokuvasta juuri sen menevyyden vuoksi. Klassikoistakin voi pudistella pölyjä pois ja nyt homma pysyy sentään kohtuuden rajoissa - paitsi tietysti Gatsbyn juhlakuvauksissa, joissa totisesti irrotellaan kuin viimeistä päivää. Lopputulos on näyttävä, ja erityisesti elokuvan puvustus hivelee silmää. Maquiren kertojanääni pitelee silti lankoja tyylikkäästi käsissään, ja elokuvaan luotu kehyskertomus toimii varsin mukavasti. Irrottelusta huolimatta elokuva noudattelee kirjan juonikulkuja uskollisesti, mikä tietenkin sopii klassikon henkeen.

Lana del Reyn kaunis biisi Young and beautiful on ollut suosikkejani siitä asti, kun sen ensi kertaa kuulin. En kuitenkaan tiennyt, että kyseinen kappale on mukana The Great Gatsby -elokuvassa. Se sopii sinne upeasti! Kun Gatsby esittelee taloaan Daisylle ja Nickille ja tuo biisi soi vienosti taustalla, melkein kylmät väreet kulkivat ihollani... löysin Youtubesta kappaleen musiikkivideon, jonka kautta pääsee kiinni elokuvan tunnelmiin (vaikka niistä taitaa saada tämän pätkän perusteella liiankin vauhdikkaan kuvan). Tätä on nyt tullut itsekin katsottua jokunen kerta, vaikka leffakin on tuoreessa muistissa:

Klassinen kysymys: kirja vai leffa, kumpi on parempi? Kultahatun ja katsomani elokuvaversion kohdalla tähän on todella vaikeaa vastata. Sanotaan siis, että tasatilanne! Uusimmassa elokuvaversiossa pidin siitä, että se sekoittaa klassikkoon nykyajan ilmaisua mutta säilyttää silti riittävässä määrin 20-lukulaista fiilistä. Kirja puolestaan vie aikakauden tunnelmiin omilla eleganteilla keinoillaan. Kirja on kenties koskettavampi mutta elokuva näyttävämpi. Kumpaakin suosittelen kokeilemaan.

***

Kirjabloggaajien klassikkohaastetta emännöi tänä kesänä Tuntematon lukija -blogi.

Klassikkohaasteeseen olen lukenut seuraavat kirjat:

1) Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi

2) Bram Stoker: Dracula 

3) Leo Tolstoi: Anna Karenina

4) Daphne du Maurier: Rebekka

5) Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia  

6) -

7) Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset

8) Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

9) F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

 

POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteessa saan merkinnän kohtaan 'a book with at least one million ratings on Goodreads'.

Kirjankansibingossa saan leffakannesta merkinnän ruutuun 'hieno vaate', sillä 1920-luvun hepeneet ovat tyylikkyydessään aivan huipputasoa, jos minulta kysytään. Keskimmäiselle pystyriville muodostui BINGO:

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa:
* Kirjaa on luettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, Kirjablogi Rouge, Kirjasähkökäyrä ja Pieni kirjasto

* Yle Areenassa on kuunneltavissa Kirja vs. Leffa -ohjelman Kultahattua käsittelevä jakso.
* leffan traileri Youtubessa:

Kirjan tietoja:

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby (1925)

Suomennos Marja Niiniluoto

Otava, 2013

220 sivua