Oksan hyllyltä

Vuoden vaihtuessa päättyy useampi lukuhaaste, ja niputin tähän postaukseen kolmen lukuhaasteen koosteen: Aukeamia-blogin emännöimän Kuukauden kieli 2019 -haasteen ja Kirjapöllön huhuiluja -blogin Matka nuorten kirjametrolla -haasteen . Lisäksi jutussa on mukana POPSUGAR-haasteen lopputunnelmat. Kuukauden kieli 2019: Haasteen kielilista oli tänä vuonna sen verran vaikean tuntuinen, että asetin tavoitteekseni puolet listan kielistä. Luin lopulta kahdeksasta listan kielestä käännetyn kirjan, joten ihan kivasti meni. Luin haasteeseen seuraavat kirjat: tammikuu: korea - Han Kang: Vegetaristi helmikuu: norja - Karl Ove Knausgård: Syksy maaliskuu: islanti - Sjón: Poika nimeltä kuukivi huhtikuu: unkari - Vilmos Kondor: Budapestin vakooja toukokuu: albania kesäkuu: hollanti heinäkuu: kiina - Yu Hua: Kiina kymmenellä sanalla   elokuu: viro - Valdur Mikita: Kantarellin kuuntelun taito syyskuu: heprea lokakuu: tanska - Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa marraskuu: tš...

Niputin tähän juttuun kaikki bloggauspinossani majailevat dekkarit. Tästä pinosta löytyy lukuvinkkejä moneen makuun: Simone Buchholz: Revolverisydän (Kustannus Huippu, 2019) Saksalaisen Simone Buchholzin Chastity Riley -dekkarit ovat eittämättä olleet minulle vuoden 2019 dekkarilöytö. Bloggasin aiemmin syksyllä Krokotiiliyöstä , ja nyt sarjan avausosa Revolverisydänkin on myös luettu. En kokenut ongelmalliseksi sitä, että luin kirjat ns. väärässä järjestyksessä. Revolverisydän antaa sarjan keskeisistä henkilöistä syvällisemmän kuvan kuin pelkistetty Krokotiiliyö , mutta toisaalta tykkäsin Revolverisydämessä siitä, että henkilöt olivat jo tietyllä tapaa tuttuja eli saatoin laittaa tarjottua tietoa jo olemassa olevaan kehikkoon. Revolverisydän on ylipäänsä kerronnaltaan runsaampi kuin Krokotiiliyö . Hampurin tapahtumapaikkojen kuvailua on enemmän, Rileyn persoonaa ja ajattelua valotetaan niin että hänestä saa huomattavasti paremman otteen, ja lisäksi Rileyn ja hämäräperäi...

"Xiomara muistetaan ehkä monestakin: opiskelija, ihme, suojeleva sisar, väärinymmärretty tytär mutta ennen kaikkea hänet tulisi muistaa siitä miten hän pyrki tulemaan soturiksi joksi tahtoi." Elizabeth Acevedon Runoilija X (Karisto, 2019) on useampia kirjallisuuspalkintoja saanut young adult -säeromaani, joka saatiin aika tuoreeltaan käännettyä myös suomeksi. Runoilija X :llä on hieman kyseenalainen kunnia olla toinen ikinä koskaan lukemani säeromaani (se ensimmäinen oli Sarah Crossanin Yksi ), ja täytyypä sanoa, että tämä uudehko kirjallisuuden laji viehättää minua aika lailla. Säeromaanin muoto ja fiilis tuntuu sopivan erityisen hyvin juuri young adult -genreen, jonka kirjat ovat parhaimmillaan rohkeita, omia polkujaan kulkevia, vähän röyhkeitä ja tunteisiin vetoavia. Nämä laatusanat sopivat myös Runoilija X :ään, jossa kertojana oleva, Harlemissa asuva teinityttö Xiomora kertoo unelmistaan, arjestaan, perheestään, uskonnosta, koulusta - eli seikkailusta nimeltä ...

Brett Anderson (s. 1967) on brittiläisen rock-yhtyeen Sueden laulaja, ja sanottakoon heti näin alkuun, etten ole yhtyeen suuri fani. Jokusen biisin tiedän ja tykkään, mutta siinäpä se. Andersonin muistelmateos Hiilenmustat aamut (Sammakko, 2018) tarttui kuitenkin heräteostona mukaani Helsingin tämän syksyn kirjamessuilta - kirjan runollinen nimi ja tyylikäs ulkoasu taisivat houkutella.  Luen tosi harvoin musiikkimaailman tähtien elämäkertoja tai muistelmia, joten minulla ei juuri ole vertailupohjaa Andersonin kirjalle mutta joka tapauksessa Hiilenmustat aamut oli monin tavoin miellyttävä yllätys. Anderson kirjoittaa sujuvasti, ja hänen tekstinsä välittää kuvan sympaattisesta, elämän nurjia puolia nähneestä jalat maassa -tyypistä, jonka nuppi ei ole mennyt menestyksestä sekaisin. Hiilenmustien aamujen aikajana sijoittuu Andersonin varhaisvuosiin ja päättyy niihin 90-luvun alkupuolen hetkiin, jolloin menestyksen portit aukeavat omalaatuiselle, omalla tyylillään soittavalle Su...

Ann Patchettin romaani Commonwealth (Bloomsbury, 2016) päätyi lukupinooni sen vuoksi, että kirja löytyy Michelle Obaman 8 Must-Read -kirjan listalta . Minähän en tämmöisistä listoista paljon perusta enkä niitä yleensä edes lue, mutta tämän vuoden POPSUGAR Reading Challenge -haasteen kohta "A book recommended by a celebrity you admire" innosti minut googlailemaan julkimoiden kirjasuosituksia. Michelle Obama on ehdottomasti henkilö, jota ihailen, ja hänen suosituslistaltaan olisin voinut ottaa melkeinpä minkä tahansa kirjan luettavakseni. Päädyin lopulta Patchettin kirjaan, sillä laadukas amerikkalainen perhetarina kiinnosti minua eniten sillä hetkellä, kun listaa tutkailin, ja kirja oli myös heti saatavilla Oulun kirjastosta. Valitettavasti tätä kirjaa ei ole suomennettu, mutta se kyllä olisi käännöksen arvoinen. Paljon keskinkertaisempiakin perhedraamoja on meikäläisille kirjamarkkinoille tullut. Commonwealth kertoo yhden perheen jäsenistä, eroista, avioliitoista, uusp...

Luin Robin Hobbin paksun fantasiaopuksen Salamurhaajan oppipojan (Otava, 1996) kesähelteillä, jotka ovat vain kaukainen muisto juuri nyt, kun Oulussa on kunnon talvi, lunta ja pakkasta (eilen aamulla -16 astetta, kun lähdin yliopistolle 😮 - marraskuun tavanomaiset vesisateet on todellakin hypätty yli). Jostain syystä muhkea romaani on jäänyt makoilemaan bloggausjononi hännille, vaikka luin sen aivan ahmimalla. Kirja aloittaa Näkijän taru -sarjan, jonka seuraavat osat taitavat olla vielä tätä avaustakin paksumpia. Itse asiassa näin Helsingin kirjamessuilla täyden hyllyn Hobbin tuotantoa, ja sen perusteella tiiliskivet ovat kirjailijan ominta aluetta. Minulla tutustuminen Hobbin tuotantoon taitaa tällä erää jäädä tähän yhteen kirjaan. Salamurhaajan oppipoika oli vetäväjuoninen tapaus, mutten koukuttunut sen päähenkilöön tai fantasiamaailmaan siinä määrin, että jatko-osat houkuttelisivat. Vaikka luin kirjan tosi nopeasti, Salamurhaajan oppipoika jäi lopulta yllättävän keskinkertai...

Löysin eräästä Goodreadsin kirjavinkkikeskustelusta aivan huikean lasten jännityskirjan, joka sopii mainiosti sekä POPSUGAR-haasteen vaikeaan kohtaan "a book revolving around a puzzle or game" että tänään päättyvään Halloween-lukuhaasteeseen . Tania del Rion kirjoittama ja Will Staehlen kuvittama Warren the 13th and All-Seeing Eye (Quirk Books, 2015) tarjoaa runsain mitoin noitamaisia touhuja ja arvoitusten ratkaisemista, ja kokonaisuuden kruunaa loistelias kuvitus. Kirja on melkoinen silmäkarkkikirja, ja se saakin minulta täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Warren the 13th on kirjaimellisesti suvulleen kuuluvan suuren, rapistuneen kartanohotellin 13. perijä. Hän saa hotellin haltuunsa vasta täysi-ikäisenä, ja sitä odotellessa vanhempansa menettänyt, suvun perinteille uskollinen Warren-poika koettaa huolehtia hotellista tekemällä sen minkä ehtii: huonesiivousta, piippujen nuohousta, puutarhatöitä. Hänen umpirakastuneesta Rubert-sedästään ei juuri ole apua käytännön homm...

Ulla Donnerin uusimmalla sarjakuvalla on räväkkä nimi: Sontaa (S & S, 2019), julistaa etukansi. No, elämä on - ainakin joskus, voin todeta sarjakuvan luettuani 😄. Sontaa -albumissa sukelletaan urbaanin (työ)elämän keskiöön, sen kipupisteisiin ja arkeen, johon kuuluu nokkelaa sanailua työkaverien kesken, asioiden tiedostamista, feminismiä, after work -hengailua yms. coolia toimintaa. Tähän kaikkeen ja ehkä vähän muuhunkin pureudutaan Dream Hackers -mainostoimiston työntekijöiden kautta, joille livautetaan heti albumin alkusivuille uutinen mahdollisesti uhkaavista potkuista. Mutta hei, sitä ennen kaikki puhaltamaan yhteen hiileen, pitää saada ensimmäisen perunaproteiinipohjaisen makkaran eli Pekkaran kampanja valmiiksi! Let's do this! Siis mitä häh, onko kaikki vaan sontaa vai kannattiko tämän takia todellakin uurastaa ne viisi (+n) vuotta yliopistolla...? Tykkäsin Donnerin piirrosjäljestä tosi paljon. Olin jo parin aukeaman jälkeen sitä mieltä, että huh sentään, upean n...

Sami Makkosen hiljattain ilmestynyt sarjakuvaversio kansalliseepoksestamme herätti uteliaisuuteni, vaikken Kalevalasta noin muuten ole suuremmin innostunut. Kalevalan tuntemukseni on hyvin yleisellä (tai jopa heikolla) tasolla, enkä muistaakseni ole lukenut eeposta koskaan kokonaan, vaikka kotikirjahyllästäni itse asiassa löytyy SKS:n toimittama Kalevala- painos. Makkosen Kalevala (Otava, 2019) rysäyttää Väinämöisen ja kumppanit kertaheitolla nykyaikaan, ja minulle sarjakuvaversio tarjosi syksyn tähän asti hämmentävimmän lukuelämyksen. Viimeisen sivun jälkeen tuumin lähinnä, että mitähän tästä ajattelisi? Kalevalan paras anti on kiistaton: Makkosen piirrosjälki on visuaalisesti häikäisevää katseltavaa. Jollei mieti albumin muuta sisältöä, niin sivuja voisi ihailla loputtomiin. Sarjakuvan värimaailma on aika synkkä, mutta hahmot ja eläimet on taiten piirretty, sivuilla on liikettä ja vauhtia, ja usein minulle tuli mieleen fantasiatarinan mielikuvitukselliset maailmat, joita o...

Sofi Oksasen Baby Jane -romaanin (Silberfeldt, 2005) ilmestymisestä on aikaa jo lähes 15  vuotta, mutta kirja on edelleen ajankohtainen, sillä sen leffaversio ilmestyi valkokankaalle alkuvuodesta. En käynyt katsomassa elokuvaa, mutta kirja päätyi lukulistalleni POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteen tiimoilta. Ja olenpa iloinen, että tulin vihdoin lukeneeksi Baby Janen ! Oksanen tavoittaa kirjassaan todella hienosti irrallisuuden ja yhteiskunnan normien ulkopuolella olemisen  tunteen, ja vaikken aihetta omakohtaisesti tunnekaan, kirjassa kuvataan taidokkaasti myös mielen herkkyyttä ja sen järkkymistä.   Kirjan kertojaääni kuuluu naiselle, joka aloittaa tarinansa huolettoman oloisesti kuvaamalla suhdettaan Pikiin, kaupungin cooleimpaan lepakkoon. On intohimoa, juhlia, pintaliitoelämää, alkoholia, taksimatkoja ja rahaa - kunnes sitten alkaa selvitä, ettei rahaa olekaan loputtomasti ja muitakin synkkiä sävyjä hiipii kirjan sivuille. Sekä Pikillä että kertojalla...

POPSUGAR 2019 Reading Challenge -lukuhaasteessa on hankalan oloinen kohta, jossa kirjan nimestä pitää löytyä jokin astrologinen termi. Arvelin ensin, etten löydä tähän kirjaa lainkaan mutta sitten lehtimies Tintti pelasti tilanteen: Kultasaksinen krapu (Otava, 2017) sisältää tutun horoskooppimerkin, vaikka sarjakuvan tapahtumien krapu komeileekin säilyketölkin kyljessä. Luin sarjakuvasta normi-Tinttejä pidemmän, mustavalkoisen version, eli alkuperäisen version, joita muutama vuosi sitten alkoi ilmestyä sarjan alkupään osista. Alkuun mustavalko-Tintit tuntuivat aika oudoilta, mutta kun näihin nyt on tottunut, seikkailut toimivat hyvin ilman värejäkin. Merkittävintä Kultasaksisessa kravussa minun mielestäni on Tintin ensitapaaminen kapteeni Haddockin kanssa, ja hehän sitten seikkailevat sarjan loppuun asti tiiviisti yhdessä. Ensikohtaaminen tapahtuu Haddockin kipparoimassa Karaboudjan-laivassa, jossa hän on joutunut sivurooliin vaikkei sitä itse aivan tajuakaan. Roistot ovat va...

Andy Weirin esikoisromaani Yksin Marsissa oli minulle varsinainen hotkimisromaani, ja muistan, miten hämmästynyt olin siitä, että koukutuin scifi-kirjaan niin täydellisesti vaikka yleensä jopa karttelen ko. genreä (olen enemmän kotonani fantasiamaailmoissa). Weiriltä on nyt ilmestynyt uusi suomennos, Artemis (Into, 2019), joka kiidättää lukijan rikosseikkailemaan Kuuhun, Artemis-nimiseen kaupunkiin. Se minun on myönnettävä, ettei Artemis aiheuttanut samanlaista lukemisen huumaa kuin Mars-kirja, mutta viihdyin silti erinomaisesti Kuun kamaralla. Weirillä on ilmiselvästi kyky kirjoittaa viihdyttävää ja reipasotteista scifiä, josta nauttii tämmöinen genreummikkokin. Artemiksen päähenkilönä on nuori nainen nimeltä Jasmine Bashara, joka tunnetaan paremmin lempinimellään Jazz. Jazz on varttunut Kuussa, ja saa elantonsa kuriirintöistä. Tietyistä syistä Jazzin tärkeimpänä tulevaisuudenhaaveena on rikastuminen, mutta kuriirinpalkalla tai edes salakuljetushommilla se ei onnistu. Siksi Jaz...

Ian McEwan taitaa olla niitä kirjailijoita, joiden tuotantoon minun pitää jatkossa tutustua tarkemmin. Luin häneltä Sementtipuutarhan jokunen vuosi sitten, ja se jäi mieleeni erikoisena kirjana, jossa kerrottiin mustaakin mustempi perhetarina. Olikin melkoinen yllätys, että Makeannälkä (Otava, 2013) oli aivan erilainen kirja - kepeä ja kujeileva vakoojatarina kylmän sodan vuosilta, johon mahtuu myös yhteiskunnallista analyysiä, petturuutta ja lojaalisuuden puntarointia. Kaksi keskenään näin erilaista ja superlaadukasta romaania herätti vihdoin viimein minutkin McEwanin kirjojen suhteen. Kirjan kertojahahmona on Serena Frome, joka valmistuu Cambridgen yliopistosta heikoin arvosanoin matematiikka pääaineenaan. Vapaa-aikanaan Serena ahmii kirjallisuutta hurjaa vauhtia (tähän oli jollain tapaa helppo samaistua...), ja hänellä on myös silmää miehille. Suhde historian professoriin johtaa lopulta mutkien kautta siihen, että Serena värväytyy töihin MI5:seen. Alimman tason toimistotyöt eiv...

Ranskalais-syyrialaisen Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen Tulevaisuuden arabi -sarja on edennyt neljänteen osaansa. Tulevaisuuden arabi 4 - Lapsuus Lähi-idässä (1987-1992) (WSOY, 2019) on lähes 300-sivuinen sarjakuvaromaani, joka kuitenkin oli erittäin nopsalukuinen. Kirja jatkaa laadukasta sarjaa tutulla tyylillä, mutta sisällössä on kuitenkin hienoisia vivahde-eroja verrattuna aiempiin osiin. Kirjan kertoja-Riad on kasvanut teini-iän kynnykselle, mutta hänen perheensä arkielämä ei osoita tasoittumisen merkkejä. Äiti kipuilee edelleen kahden kulttuurin välillä ja isä koettaa luoda uraa Saudi-Arabiassa. Kirjan yleissävy on mielestäni aavistuksen synkempi kuin aiemmissa osissa. Riad alkaa olla jo siinä iässä, että hän ymmärtää paremmin perheen sisäisiä ongelmia ja sitä myöten ruuduissa aiemmin vilahdellut huumori tuntuu vähentyneen. Perheen vanhempien syvenevät avio-ongelmat hallitsevat kirjaa, eikä isän rasististen mielipiteiden ja kasvavan uskonnollisuuden korostaminen...

Minulla on kaksijakoinen suhde Joel Haahtelan tuotantoon - siis niihin kirjoihin, joita olen edes koettanut lukea. Kaksi kertaa kadonnut ja Naiset katsovat vastavaloon olivat minun kirjojani ja näitä suosittelen lämpimästi parisuhdetarinoiden ystäville, mutta esimerkiksi Perhoskerääjä ja Traumbach jäivät kesken sen suurempia muistijälkiä jättämättä. Haahtelan edellinen kirja Mistä maailmat alkavat oli kuitenkin ihan ok, kolmen Goodreads-tähden kirja, joten innostuin kokeilemaan myös tänä vuonna ilmestynyttä Adèlen kysymys -kirjaa (Otava, 2019). No, se oli sitten taas sitä 'jättääkö kesken vai sinnitelläkö loppuun' -osaston tavaraa. Oikeastaan luin kirjan loppuun lähinnä siksi, että minua houkutteli POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteen Advanced-osion haastekohta, johon sopii esimerkiksi luostariin sijoittuva kirja. Adèlen kysymyksessä nimittäin ollaan Pyreneiden vuoriston syrjäisessä luostarissa, jonne kertojana oleva mies on matkustanut tutkimaan Pyhästä Adèlen lege...