Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan taitaa olla niitä kirjailijoita, joiden tuotantoon minun pitää jatkossa tutustua tarkemmin. Luin häneltä Sementtipuutarhan jokunen vuosi sitten, ja se jäi mieleeni erikoisena kirjana, jossa kerrottiin mustaakin mustempi perhetarina. Olikin melkoinen yllätys, että Makeannälkä (Otava, 2013) oli aivan erilainen kirja - kepeä ja kujeileva vakoojatarina kylmän sodan vuosilta, johon mahtuu myös yhteiskunnallista analyysiä, petturuutta ja lojaalisuuden puntarointia. Kaksi keskenään näin erilaista ja superlaadukasta romaania herätti vihdoin viimein minutkin McEwanin kirjojen suhteen.

Kirjan kertojahahmona on Serena Frome, joka valmistuu Cambridgen yliopistosta heikoin arvosanoin matematiikka pääaineenaan. Vapaa-aikanaan Serena ahmii kirjallisuutta hurjaa vauhtia (tähän oli jollain tapaa helppo samaistua...), ja hänellä on myös silmää miehille. Suhde historian professoriin johtaa lopulta mutkien kautta siihen, että Serena värväytyy töihin MI5:seen. Alimman tason toimistotyöt eivät tosin aivan ole sitä, mistä hän on haaveillut, mutta työpaikka on työpaikka. Ja ennen pitkää Serenalle löytyy oma projekti, jolla on yllättävä kytkös kirjallisuuden maailmaan.

"Kinastelu kuolleen miehen kanssa vessassa on klaustrofobinen kokemus. Astuin ulos kopista, huuhtelin kasvoni kylmällä vedellä, siistin itseni ja palasin töihin. Ruokatunnilla halusin jo epätoivoisesti päästä ulos talosta. Sade oli lakannut, ja katukäytävät kimmelsivät puhtaina yllättävässä auringonpaisteessa. Tuuli kuitenkin raa'asti, eikä ollut mitään mahdollisuutta lähteä rauhalliselle kävelylle puistoon. Kävelin ripeästi Curzon Streetillä pää täynnä irrationaalisia ajatuksia. Olin vihainen Maxille siitä, että hän oli kertonut uutisen minulle, ja vihainen Tonylle siitä, ettei hän voinut jäädä eloon, vaan hylkäsi minut ja sälytti virheittensä taakan minun niskoilleni. Ja koska hän oli ohjannut minut tälle uralle - ajattelin nykyisin sitä jo enemmän urana kuin työpaikkana - tunsin hänen petoksensa saastuttaneen minutkin." (s. 210-211)

Olen lukenut jokusen "oikean" vakoojaromaanin, ja tätä taustaa vasten Makeannälkä vaikutti lähinnä iskevän ilkikurisesti silmää perinteikkäälle genrelle, jossa pääosassa (ainakin niissä minun lukemissani kirjoissa) ovat yleensä kylmähermoiset miehet ja meno on harkitun kylmänviileää. Makeannälän Serana sen sijaan hurmasi minut hivenen hupsuttelevalla luonteellaan, rakkaudellaan kirjoihin ja analyyttisillä kyvyillään, joita kyllä löytyy, kun  tarve niin vaatii. Valloittava persoona tämä Serena!

Juonenkulkuun sisältyvät poliittiset analyysit vaikuttivat toisinaan hitusen liian asiallisilta muuhun kokonaisuuteen nähden, vaikkei kirja siis ollut mikään huumoripala. Kokonaisuus toimi silti mukavasti, ja kirjallisuuden maailmaan kallellaan oleva juoni miellytti totta kai minua. Kirjan loppu pääsi yllättämään minut, vaikka olennaisia asioita Serenan urasta paljastuukin jo Makeannälän alkusivulla. Kaiken kaikkiaan Makeannälkä oli huippuhieno romaani, ja se saa minulta neljä Goodreads-tähteä. Vakoilutarinoiden ja kirjallisuuden ystävien kannattaa ehdottomasti vaivautua kokeilemaan tätä kirjaa.

***

Osallistun kirjalla POPSUGAR 2019 Reading Challenge -lukuhaasteeseen, jossa saan kirjan alkukielisestä nimestä merkinnän kohtaan "A book with SALTY, SWEET, BITTER, or SPICY in the title".

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Leena Lumi, Kirja hyllyssä, Jokken kirjanurkka
Kirjan tietoja:
Ian McEwan: Sweet Tooth (2012)
Suomennos Juhani Lindholm
Otava, 2013
388 sivua