Hergé: Yksisarvisen salaisuus & Rakham Punaisen aarre
Lueskelin kesällä useamman Tintti-albumin, joten näitä hauskoja ja tapahtumarikkaita seikkailuja riittää muutamalle tulevalle viikonlopulle. Lapsena Tintti-albumit olivat lukupinoni vakiokamaa, mutta ihan hupaisaa ajanvietettä ne ovat näin kypsemmälläkin iällä. Nyt niputin juttuun kaksiosaisen tarinan, jossa selviää mm. miten kapteeni Haddock sai haltuunsa hulppean Moulinsartin linnan ja miten Tintti ja Haddock tapasivat ensi kertaa huonokuuloisen mutta teräväpäisen keksijän, professori Tuhatkaunon:
Yksisarvisen salaisuus (Otava, 2007/1943) lähtee liikkeelle kirpputorilta, josta Tintti ostaa vanhan laivan pienoismallin lahjaksi ystävälleen Haddockille. Jostain syystä laiva kiinnostaa muitakin, ja myös Haddock tunnistaa laivan: se on sama laiva, jolla hänen tauluun ikuistettu esi-isänsä aikoinaan purjehti maailman merillä. Laivan (tai oikeastaan laivojen) arvoitusta selvitellään koko albumin ajan, ja samalla lukijalle tarjoillaan tietoa Haddockin esi-isän vaiheista. Noin muutenhan Tintti-sarjakuvien hahmot ovat melkoisen historiattomia, he vain ilmestyvät seikkailemaan sarjakuvan sivuille. Onkin kiva juttu, että edes Haddock saa tässä sarjakuvassa hieman taustatarinaa ympärilleen.
Yksisarvisen salaisuus on filmattu jokunen vuosi sitten. Kävin katsomassa elokuvan teatterissa, ja se oli muistini mukaan viihdyttävä ja näyttävä, muttei sitten sen suurempi elämys. Traileri johdattelee elokuvan tunnelmiin:
Rakham Punaisen aarre (Otava, 2007/1944) vie Tintin, kapteeni Haddockin ja kuvioihin yks kaks mukaan ilmestyneen professori Tuhatkaunon merille, jäljittämään Haddockin esi-isän kätkemää aarretta. Seikkailun tuoksinassa Tintti saa kunnian tutustua Tuhatkaunon keksijänaivojen tuotoksiin, sillä hän pääsee yhdessä Miloun kanssa kokeilemaan tämän kehittelemää sukellusvenettä.
Kaksiosainen aarteen jäljitys on eräs suosikki-Tinttejäni siitä syystä, ettei tarinan
juonessa ole mukana mitään kuvitteellisia pikkuvaltioita eikä
politiikkaa, vaan kyseessä on puhdas seikkailutarina. Tintin ja kumppanien
kannoilla ei rynnistele ilkeää rosvolaumaa, joten tuttu poppoo
saa huseerata lähestulkoon keskenään. Toimintaa kyllä syntyy silläkin tavalla. Näiden albumien kautta saa myös roiman annoksen tietoa sarjan vakiohahmoista. Symppis ja herttainen Tuhatkauno on aina ollut eräs suosikkityyppejäni Tinteissä, ja hän osoittaa anteliaan luonteensa Rakham-albumin lopussa. Tarinan loppusivut ovat mielestäni erittäin onnistuneet, ja kruunavat muutoinkin hienon seikkailun.
Molemmat sarjakuvat saavat minulta neljä tähteä Goodreadsiin.
***
Osallistun kirjoilla Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.Goodreads: Molemmat sarjakuvat saavat 4 tähteä.
Mistä sarjakuvat minulle? Lainasin kirjastosta
Sarjakuvien tietoja:
Hergé: Le secret de la licorne (1943)
Suomennos Heikki ja Soile Kaukoranta
Otava, 2007
62 sivua
Hergé: Le trésor de Rackham le Rouge (1944)
Suomennos Heikki ja Soile Kaukoranta
Otava, 2007
62 sivua
Tintti kuului lapsuuden vakiolukemistoon. Sarjakuvat viehättävät lapsia ja aikuisia. Tintti on tosi taidokas ja huumorintajuinen. Pitääpä muistella joskus Tintin parissa.
VastaaPoistaTintti on todellakin varsin toimelias nuori mies, hyvä esikuva nykyäänkin. :)
Poista