Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 4 - Lapsuus Lähi-idässä (1987-1992)

Ranskalais-syyrialaisen Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen Tulevaisuuden arabi -sarja on edennyt neljänteen osaansa. Tulevaisuuden arabi 4 - Lapsuus Lähi-idässä (1987-1992) (WSOY, 2019) on lähes 300-sivuinen sarjakuvaromaani, joka kuitenkin oli erittäin nopsalukuinen. Kirja jatkaa laadukasta sarjaa tutulla tyylillä, mutta sisällössä on kuitenkin hienoisia vivahde-eroja verrattuna aiempiin osiin.


Kirjan kertoja-Riad on kasvanut teini-iän kynnykselle, mutta hänen perheensä arkielämä ei osoita tasoittumisen merkkejä. Äiti kipuilee edelleen kahden kulttuurin välillä ja isä koettaa luoda uraa Saudi-Arabiassa. Kirjan yleissävy on mielestäni aavistuksen synkempi kuin aiemmissa osissa. Riad alkaa olla jo siinä iässä, että hän ymmärtää paremmin perheen sisäisiä ongelmia ja sitä myöten ruuduissa aiemmin vilahdellut huumori tuntuu vähentyneen. Perheen vanhempien syvenevät avio-ongelmat hallitsevat kirjaa, eikä isän rasististen mielipiteiden ja kasvavan uskonnollisuuden korostaminen kevennä tunnelmaa.

Riadin äiti on päättänyt elää lastensa kanssa Ranskassa, ja iso osa kirjan tapahtumista sijoittuu sinne. Elämän rakentaminen ei silti ole helppoa äidin kotimaassakaan, ja perhe vaikuttaa olevan hieman syrjäraiteilla myös siellä. Riad joutuu jälleen sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja koulunkäynti tietenkin konkretisoi uudenlaiseen arkeen liittyviä pikku juttuja. Ulkopuolisuuden tunne vaikuttaa liittyvän voimakkaasti Riadin elämään myös Ranskassa, mutta toisaalta kirjassa on mukana ihan tavanomaisia nuoren elämään liittyviä juttuja: tykkäämisasioita, kavereita, leirikouluelämää.


Tulevaisuuden arabi 4 korostaa niitä vaikeuksia, joita kahden tyystin erilaisen kulttuurin edustajat saattavat joutua kohtaamaan avioliitossaan. Tätä teemaa on tietysti ruodittu sarjassa koko ajan, mutta uusin kirja käsittelee uskonnollisuutta erityisen taitavasti. Perheen äidin ja Riadin käyttäytymisessä ja ajatuksissa näkyy se tunneskaala, jota perheen isän omaksumat tavat ja vakaumukset herättävät. Kirjan loppu on varsin dramaattinen, ja odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan perheen elämä seuraavassa osassa kehittyy. Goodreadsiin annan Tulevaisuuden arabi 4:lle neljä tähteä. Sarja on kokonaisuudessaan erittäin hieno, mutta tämä uusin osa taitaa sittenkin olla sarjan tähän asti paras osa.

****

Sattoufin Tulevaisuuden arabi -sarjan aiemmat osat blogissani:


Osallistun kirjalla Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteeseen. Kirja sopii myös POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteen kohtaan "Your favorite prompt from a past POPSUGAR Reading challenge", sillä vuoden 2018 POPSUGAR -haasteessa on kohta "The next book in a series you started". Tulevaisuuden arabi -sarja on eräs suosikkisarjoistani tällä hetkellä, ja minusta on lähes kulttuuriteko, että sarjaa suomennetaan ripeään tahtiin.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Sarjakuva on luettu mm. Kirjavinkit-blogissa.
Sarjakuvan tietoja:
Riad Sattouf: L'Arabe du futur 4: Une jeunesse au Moyen-Orient (1987-1992) (2018)
Suomennos Saara Pääkkönen
WSOY, 2019
280 sivua

Kommentit

  1. Mää tykkään näistä Tulevaisuuden arabeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on todellakin aivan huippusarja. Hyvä, että tätä käännetään näin ripeään tahtiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.