Oksan hyllyltä

Ranskalainen Patrick Modiano sai vuonna 2014 Nobelin kirjallisuuspalkinnon, ja luin heti palkintouutisen jälkeen hänen romaaninsa Hämärien puotien kuja . Ei ollut minun teekupposeni, ei laisinkaan. Modianon teksti tuntui tuon kirjan perusteella epämääräiseltä muistin kaivelulta ja kirjaimellisesti hämärältä, eikä kolmen pisteen liiallinen viljely auttanut asiaa. Innostuin kuitenkin lainaamaan Modianon tuoreen suomennoksen Uinuvia muistoja (WSOY, 2019) ystävänpäivän lukumaratonille, sillä kirjan takakannen lupaama kävelyreitti Pariisin kujille kuulosti lupaavalta (ja sen verran kurkkasin kirjan sivuille, ettei kolmen pisteen käyttö ollut niin ylenpalttista kuin Hämärien puotien kujassa ). Uinuvien muistojen kertojana oleva mies muistelee Pariisissa kohtaamiaan ihmisiä ja menneisyytensä tapahtumia, jotka ovat jääneet hänen muistinsa kulmalle keikkumaan. Muisteluteema on Modianon tavaramerkki, mutta en tunne hänen tuotantoaan niin hyvin, että osaisin kommentoida tuoko juuri tämä kirja...

Olen liittynyt ' luin uunituoreen nobelistin kirjan, mutta vain Nobel-palkinnon vuoksi' -kerhoon. Jokken kirjanurkan 14 Nobelistia -lukuhaaste on kasvattanut Nobel-tietoisuuttani sen verran, että olin tutkimassa kirjaston tietokantaa HETI, kun kirjallisuuden Nobel-palkinnon tämän vuoden voittaja julkistettiin. Patrick Modianon suomennoksia löytyi muutama kappale, ja sain varattua Hämärien puotien kujan (WSOY, 1979) itselleni ennen varausjonon muodostumista. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, millainen kirja minulle ojennetaan kirjaston varaustiskiltä, ja ensimmäinen ajatukseni oli: 'onneksi tämä on lyhyt. 200 sivua pystyy lukemaan, vaikka kirja olisi sekavinta tajunnanvirtaa ikinä'. Jee, nyt se on luettu! Oliko hyvä, Nobel-huumaa ilmassa lukemisen aikana vai menikö tajunnanvirran puolelle? Krhöm, no ei virrannut tajunta mutta ei tämä minun kirjani ollut. Kirjan luettuani voin todeta, että minulle olisi riittänyt Heikki Kaskimiehen esipuhe, jossa on erinomai...