Patrick Modiano: Uinuvia muistoja
Ranskalainen Patrick Modiano sai vuonna 2014 Nobelin kirjallisuuspalkinnon, ja luin heti palkintouutisen jälkeen hänen romaaninsa Hämärien puotien kuja. Ei ollut minun teekupposeni, ei laisinkaan. Modianon teksti tuntui tuon kirjan perusteella epämääräiseltä muistin kaivelulta ja kirjaimellisesti hämärältä, eikä kolmen pisteen liiallinen viljely auttanut asiaa. Innostuin kuitenkin lainaamaan Modianon tuoreen suomennoksen Uinuvia muistoja (WSOY, 2019) ystävänpäivän lukumaratonille, sillä kirjan takakannen lupaama kävelyreitti Pariisin kujille kuulosti lupaavalta (ja sen verran kurkkasin kirjan sivuille, ettei kolmen pisteen käyttö ollut niin ylenpalttista kuin Hämärien puotien kujassa).
Uinuvien muistojen kertojana oleva mies muistelee Pariisissa kohtaamiaan ihmisiä ja menneisyytensä tapahtumia, jotka ovat jääneet hänen muistinsa kulmalle keikkumaan. Muisteluteema on Modianon tavaramerkki, mutta en tunne hänen tuotantoaan niin hyvin, että osaisin kommentoida tuoko juuri tämä kirja mitään uutta tai erityistä sisältöä tähän teemaan. Uinuvissa muistossa juoni on kovin häilyvä käsite, mutta aivan irrallisia palasia kirja ei sentään sisällä. Kirjan loppupuolella kertojan muistoista ilmaantuu aika dramaattisiakin juttuja, mutta Uinuvien muistojen yleissävy oli silti verkkainen ja hieman unenomaisen nostalginen.
Uinuvien muistojen kertojana oleva mies muistelee Pariisissa kohtaamiaan ihmisiä ja menneisyytensä tapahtumia, jotka ovat jääneet hänen muistinsa kulmalle keikkumaan. Muisteluteema on Modianon tavaramerkki, mutta en tunne hänen tuotantoaan niin hyvin, että osaisin kommentoida tuoko juuri tämä kirja mitään uutta tai erityistä sisältöä tähän teemaan. Uinuvissa muistossa juoni on kovin häilyvä käsite, mutta aivan irrallisia palasia kirja ei sentään sisällä. Kirjan loppupuolella kertojan muistoista ilmaantuu aika dramaattisiakin juttuja, mutta Uinuvien muistojen yleissävy oli silti verkkainen ja hieman unenomaisen nostalginen.
"Minä seisahduin Café Marignanin terassin kohdalla ja katselin hänen menoaan, kunnes hän katosi väkijoukkoon. Miksi en puhutellut häntä? Olisiko hän tunnistanut minut? En osaa vastata näihin kysymyksiin. Minun Pariisini on täynnä haamuja, jotka ovat yhtä monilukuiset kuin metroasemat ja ne valopisteet, jotka syttyivät kun sai päähänsä painella opastintaulujen nappeja." (s. 14)
Minä pidin yllättävän paljon Uinuvien muistojen Pariisista. Kirja on todella lyhyt, vain 117 sivua, mutta hutaisemalla lukien siitä tuskin saa mitään irti. Minulla oli perjantai-iltana juuri sopivan rauhallinen tunnelma Modianon kirjalle, ja Pariisin kaduilla ja vanhoissa tuttavuuksissa viipyily oli mitä parhainta puuhaa. Modianon kerronta on parhaimmillaan lähes runnollista ja siitä välittyy aika intensiivinen tunnelma, ja tässä kirjassa hänen tekstinsä hienous taisi avautua minulle paljon paremmin kuin aiemmin lukemassani Hämärien puotien kujassa.
Goodreadsiin Uinuvia muistoja saa minulta kolme tähteä. Pienoisromaanien ja Pariisin ystävien kannattaa kokeilla tätä kirjaa.
"Pariisissa moni on elokuussa usein yksin ja päätyy epävakaisiin paikkoihin, jotka kuvastavat hyvin tuota ajankohtaa, sillä silloin tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt - paikkoihin, jotka katoavat heti, kun elämä on taas asettunut uomiinsa ja kaupunki on saanut tavallisen ulkomuotonsa takaisin." (s. 72)
***
Helmet-haasteessa Modianon kirja sopii mielestäni kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja, sillä kirjan kertoja epäilee useampaan otteeseen muistikuviensa paikkaansa pitävyyttä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pariisiin, joten pääsen aloittamaan Ainon Pariisi-Dakar - Kirjaralli -haasteen.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Kirjan tietoja:
Patrick Modiano: Souvenirs dormants (2017)
Suomennos Lotta Toivanen
WSOY, 2019
117 sivua
Modianon kirjat taitavat olla keskenään aika samanlaisia. Sanon tämän kahden lukemani ja blogikirjoitusten perusteella. Pariisin ystävänä Uinuvia muistoja houkuttaa.
VastaaPoistaTuommoinen käsitys minullakin on, että Modiano pyörii aika lailla samojen teemojen ja aiheiden ympärillä. Pariisi on tässä kirjassa vahvasti läsnä, joten kaupunkia pääsee kyllä fiilistelemään oikein kunnolla. :)
Poista