Oksan hyllyltä

Kirjailija Karo Hämäläisen alulle panema Lukuhaaste päättyy tänään. Haasteen ideana on ollut lukea 30 sivua kirjallisuutta jokaisena marraskuun päivänä. Lähdin mukaan realistisin odotuksin: tiesin, että marraskuu on minulle mahdollisimman huono haasteajankohta, sillä kaikenlaiset vapaa-ajan kiireet ovat verottaneet lukuaikaani melkoisesti.  Aivan kaikkina päivinä en saanutkaan 30 sivua luettua, mutta enpä antanut asian häiritä. Olenkin erityisen tyytyväinen siihen, että onnistuin osallistumaan rennosti haasteeseen. Viime vuonna osallistumiseni meni näin jälkikäteen ajatellen suorittamisen puolelle, mutta tällä kertaa sain työnnettyä haasteen niin taka-alalle ajatuksissani, että se eteni omia latujaan miten milloinkin. Postauksen lopusta voit käydä kurkkaamassa päivittäin tekemiäni merkintöjä. Alkuinnostuksen jälkeen lukutunnelmien muistiin merkitseminen hiipui lähes täysin, vaikka juuri näitä kommentteja olisi nyt hauska lukea.  Tässä lyhyt tiivistelmä kuukauden lukutunnelmis

Tuutikki Tolosen Mörköreitti (Tammi, 2016) on jatko-osa lastenromaanille Mörkövahti (Tammi, 2015). Mörköreitti alkaa täsmälleen siitä, mihin sarjan aloitusosa jäi, joten mörkömäiseen tarinaan pääsee parhaiten mukaan lukemalla osat oikeassa järjestyksessä. Jutussani kerrotaan, mihin ykkösosa päättyi, joten älä lue tätä, jos haluat välttyä täydellisesti sen osan juonipaljastuksilta. Mörköreitti oli minulle vielä sarjan avausosaakin mukaansatempaavampi kirja. Kirjassa seikkaillaan mörköjen reitillä, joka vie mörköjen ja muiden outojen otusten kodista ihmisten maailmaan. Pikkuinen Maikki livahti Grahin perässä mörköreitille Mörkövahdin loppusivuilla, ja maanalaisella reitillä häntä odottaa monta seikkailua. Avukseen Maikki saa eriskummallisen Portinvartijan, ja matkalla Maikki ja lukija saavat lisää tietoa mm. noidista, jotka jäivät kovasti askarruttamaan minun mieltäni Mörköreitissä . Mörköreitti on avausosaa huomattavasti toiminnallisempi kirja, ja mikäs siinä, kun voi

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015) oli oman mutu-tuntumani mukaan todella suosittu kirja blogeissa viime vuonna. Itse sivuutin kirjan olankohautuksella, sillä Itärannan paljon kehuttu esikoinen Teemestarin kirja jäi minulle keskinkertaiseksi kolmen tähden kirjaksi. Arvelin, että luvassa on samanlainen odotuksiin nähden lässähtänyt lukuelämys, ja annoin uutuuskirjan jäädä Itärannan tyyliä enemmän arvostavien luettavaksi.  Enpä voinut olla enempää väärässä! Innostuin nimittäin kokeilemaan kirjaa, kun näin sen Oulun pääkirjaston pikapokkarihyllyssä. Eilen luin kirjan viimeiset sivut aivan ahmimalla, eli Seittien Talon Elianan tarina vei minut täysin mukanaan. Fantasiakirjallisuuden Kuvastaja-palkinto  meni mielestäni täysin oikeaan osoitteeseen.  ♥ Teemestarin kirjassa minua häiritsi se, että kirja jätti liikaa avoimia juonilankoja ja ylipäänsä sai minut odottamaan toisenlaista tarinaa kuin mitä lopulta luin. Itärannan kauniisti etenevä kerronta ei pystyn

Reader, why did I marry him? -blogissa alkoi hiljattain novellihaaste , johon minäkin innostuin mukaan. Haasteeseen on mahdollista lukea myös yksittäisiä novelleja, ja ajattelin hyödyntää tarjottua tilaisuutta ja tutustua eri tekijöiden kokoelmiin muutaman novellin verran. Lukuaikani on vielä jokusen viikon melko rajoitettua muiden kiireiden vuoksi, mutta lyhyille novelleille löytynee aikaa silloinkin, kun yhden romaanin kanssa kuluu pahimmoillaan viikkoja.  Käynnistän novellihaasteen naapurimaamme Viron kertojamestarin novelleilla, eli luin pari novellia Jaan Krossin kokoelmasta Sattumien summa (Moreeni, 2013). En ole aiemmin lukenut Krossilta mitään, ja päätin aloittaa tutustumisen kirjan kahdella ensimmäisellä novellilla Risti ja Cum Laude . Krossin tuotannosta kiinnostuneille voin kertoa, että Sattumien summa -novellikokoelman myötä Krossilta on nyt suomennettu kaikki viroksi julkaistut lyhytproosatekstit. Kirjan kansilieve kertoo kokoelman novellien olevan omaelämäke

Riikka Pulkkisesta on vaivihkaa tullut eräs lempikirjailijoistani. Luin  Totta -romaanin kauan sen jälkeen, kun se julkaistiin ja ihastuin ikihyviksi kirjan haikeansuloiseen tarinaan ja sujuvaan kerrontaan. Raja ja Vieras ovat minulla vielä lukematta, mutta alkusyksyllä ilmestyneen Paras mahdollinen maailma -kirjan kävin hankkimassa itselleni heti kun se ilmestyi. Olen hankintaani tyytyväinen, sillä Pulkkinen ei pettänyt tälläkään kertaa: näyttelijänä työskentelevän Aurelian ja hänen äitinsä menneisyyteen kurkotteleva kertomus vei minut mukanaan siinä määrin, että annoin kirjalle Goodreadsiin täydet viisi tähteä. Paras mahdollinen maailma -kirjan päähenkilö Aurelia elää ja hengittää teatteria, onhan hän, vastavalmistunut näyttelijä, juuri saanut kiinnityksen kuuluisan ohjaajan Berliinin muurin murtumisesta kertovaan näytelmään. Kirjan arki on siten vahvasti teatterin tekemisen sävyttämä, ja vaikken teatterin suurin ystävä olekaan, pidin kirjan välittämästä lavatunnelmasta, l

Tuutikki Tolosen Mörkövahti (Tammi, 2015) oli marraskuuni alkupuolen piristysruiske. Havahduin kirjan olemassaoloon Kirjasähkökäyrä -blogin jutun luettuani, joten kiitos Mai kivasta kirjavinkistä!   Mörkövahdista ollaan innostuttu myös suuressa maailmassa, sillä kirjasta on tekeillä Hollywood -elokuva. Hieno uutinen, ja olen itsekin sitä mieltä, että kirja tarjoaa mainiot ainekset näyttävään elokuvaan. Olen todella utelias sen suhteen, miten möröt aiotaan elokuvassa toteuttaa, joten toivottavasti elokuvahanke etenee suotuisasti. Kirjaan kuvituksen tehnyt Pasi Pitkänen on tavoittanut mörköjen olemuksen loistavasti, ja jos elokuvallinen näkemys poikkeaa siitä kovin paljon, elokuvan katsominen tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus. Kirjan idea on hauska: Maikin (6v 4kk), Hillan (11 v) ja Kaapon (9 v) äiti on saanut arpajaisvoittona kutsun Lappiin, kahden viikon rentoutuslomalle. Palkinnon ehtona on, että lapsia tulee hoitamaan kodinhoitaja, joka sattuu olemaan mörkö. Lasten i

Tarukirjan Margitin aloittama Naisten aakkoset -haaste etenee J-kirjaimeen. Tämä oli minulle helppo kirjain: Kuka on suosikkikirjailijasi? Suursuosikkini on Tove J ansson . ♥ Muumit  ♥ - tarvitseeko muuta edes sanoa? Lapsuudessani en muumeja lukenut, mutta aikuisiällä kerännyt itselleni kaikki muumikirjat, ja sarjakuviakin löytyy hyllystä useampi albumi. Sarjakuvamuumeissa on usein anarkistisempi ja hillittömämpi ote elämään kuin kirjamuumeissa, joten niitä kannattaa kokeilla. Tove Janssonin aikuiskirjat eivät ole minuun kolahtaneet (no joo, enpä ole kovin montaa edes lukenut), joten Jansson-innostukseni nojaa täysin muumien vetovoimaan. Strippi löytyy kirjasta Muumit - Sarjakuvaklassikot II: 5. Vaarallinen talvi Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? J ulia Roberts on taitava ja persoonallisen kaunis näyttelijä, ja pidän erityisesti hänen tähdittämistään komedioista. Pretty Woman

Siri Kolun Me Rosvolat -sarjan viisi ensimmäistä osaa ovat minulle tuttuja äänikirjoina, ja iloinen ja seikkailullinen sarja toimi loistavasti työmatkojen autoiluseurana. Sarjan uusin osa Karkkikumous (Otava, 2016) aiheuttikin minulle päänvaivaa: odottaako äänikirjaa (jos sellainen siis on tulollaan) vai lukeako Rosvoloiden tempauksista ensimmäistä kertaa kirjan muodossa? Uteliaisuus voitti, ja päätin kokeilla kirjaa. Heti kirjan ensi sivuilta kävi ilmi, että viisi kuunneltua Me Rosvolat -äänikirjaa toi lukemiseen oman säväyksensä. Se nimittäin tuntui omituiselta. Lähes kuulin kirjan tekstin päässäni jonkun toisen äänen lukemani. Tuosta tunteesta kesti kotvasen aikaa päästä irti, ja vasta kirjan puolivälin tienoilla saatoin lukea kirjaa kuten kirjaa nyt yleensä luetaan. Tämä saattaa kuulostaa erikoiselta, jollei itse satu kuuntelemaan laisinkaan äänikirjoja, mutta niiden äänimaailma voi näköjään aiheuttaa riippuvaisuutta. Uskallan silti suositella lämpimästi Rosvoloiden ääniversi

Jhumpa Lahirin Kaima (Tammi, 2005) on lymyillyt bloggauspinossani lähes parisen kuukautta. Päällimmäisin lukumuistoni kirjasta  on sama tunne, jonka koin jo kirjaa alkusyksyllä lukiessani: onpas tässä lämminhenkinen tarina. Sellainen, jota mielelläni suosittelisin, jos joku olisi vailla laadukasta lukuromaania luettavakseen. Olen lukenut Lahirilta aiemmin novellikokoelman Tämä siunattu koti , mutta siitä ei irronnut montaa riviä blogijuttuun eikä kirja jättänyt kummoisiakaan muistijälkiä. Kaima päätyi kirjahyllyyni aikoinaan heräteostoksena divarista, ja TBR-projektini innosti minut viimein lukemaan kirjan. Onneksi luin, sillä Kaima n ansiosta mielikuvani Lahirin kirjoista nousivat monta pykälää. "Gogol nousee ja sulkee oven isänsä perästä, jolla on ärsyttävä tapa jättää se aina hiukan raolleen. Hän panee sen kaupanpäällisiksi lukkoon ja tunkee kirjan sitten ylähyllylle kahden Hardy Boys -sarja osan väliin. Hän asettuu taas seuraamaan laulun sanoja vuoteelle kun hänen mi

Riad Sattoufin muistelmasarjakuva Tulevaisuuden arabi 2 - Lapsuus Lähi-Idässä (1984-1985) (WSOY, 2016) jatkaa kuusivuotiaan Riadin lapsuudentarinaa siitä, mihin Tulevaisuuden arabi 1 jäi: Riadin perhe on palannut Syyriaan, ja pikku-Riad aloittaa koulunkäynnin. Jollei sarjakuva ole entuudestaan tuttu, niin tässäpä lyhyesti Tulevaisuuden arabin keskeinen idea: sarja on sarjakuvaromaani, jossa Sattouf palaa lapsuusmuistoihinsa. Sattoufin ranskalainen äiti on opiskeluaikoinaan rakastunut syyrialaismieheen, ja heidän mentyään naimisin vaimo seuraa miestään Libyaan ja Syyriaan. Olot perillä poikkeavat ranskalaisesta yhteiskunnasta monilla tavoin, ja sarjassa seurataan sopeutumista uuteen kulttuuriin Riadin näkökulmasta. Sarjan toisen osan sisältö noudattaa avausosasta tuttua tyyliä. Riadin perhe elää vaatimattomissa oloissa ja perheen isä määrää asioiden tahdin vaikka koettaakin toisinaan parhaansa mukaan miellyttää ranskalaista vaimoaan. Kuten vaikkapa hankkimalla uudenaikaise

Seita Vuorelan postuumisti julkaistu Lumi (WSOY, 2016) kiinnosti minua ennakolta tavattomasti, sillä kirjailijan aiemmat kirjat Usva ja Viima olivat kiehtovan outoja tarinoita, jotka osuivat hyvin omaan lukumakuuni. Tämä muodostui omalla kohdallani rasitteeksi Lumi -kirjan kohdalla. Odotin maagiseen realismiin kallellaan olevaa tarinaa, ja kun Lumi osoittautui varsin toisenlaiseksi kirjaksi, en päässyt kunnolla irti pettymyksen tunteesta. Lumen tarina on silti hienosti kiinni tässä ajassa, ja vieraita kulttuureja käsittelevät nuortenkirjat ovat mielestäni aina tervetullut lisä kotimaiseen kirjatarjontaan, joten Lumi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja. Vuorelan kirja on myös ehdokkaana Finlandia Junior -kisassa . Lumi kertoo Atishasta ja Siamakista, kahdesta iranilaisesta nuoresta, jotka ovat päätyneet Pohjoiseen, pakoon kotimaansa epävakaita oloja. Siamak on jo kotiutunut uuteen maahan, kun Atisha matkustaa yksin hänen perheensä luokse. Atishan myötä Siamak perhein

Tahaton lueskelija -blogissa alkoi viime syksynä Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaaste . Haasteessa luettiin entisten sosialistimaiden kirjallisuutta. Tämän alueen kirjallisuus on minulle vierasta aluetta, sillä lukupinossani on useimmiten ns. länsimaiden edustajia. Halusin silti kokeilla, löydänkö mitään haasteeseen sopivaa ja luettujen määräksi kertyi lopulta kolme kirjaa: John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa Eduard Uspenski: Fedja-setä ja kummitus Rosa Liksom & Jukka Uotila: Go Moskova Go Kaikkien kirjojen tapahtumat sijoittuvat suuren ja mahtavan itäisen naapurimme alueelle, joten en päässyt vuoden aikana kovinkaan pitkälle Leningradista. Olen silti tosi tyytyväinen löytämiini Steinbeckin ja Liksomin kirjoihin. Olen tottunut yhdistämään heidät romaaneihin ja Liksomin myös novelleihin, joten myönnän olleeni yllättänyt, kun heidän tuotannostaan löytyi Neuvostoliittoon suuntautuva matkakertomus. Tosin huomaanpa pysytelleeni edelleen tuttujen länsikirjailijoiden parissa,

Lukuhaasteet heittävät eteen kirjoja, joita muutoin tuskin tulisi luetuksi. Rosa Liksomin kirjoittama ja Jukka Uotilan valokuvia sisältävä Go Moskova Go (Tammi, 1988) tupsahti lukupinooni, kun etsiskelin luettavaa Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen. Go Moskova Go -kirja on kirjoitettu silloin, kun Neuvostoliitto vielä "oli olemassa", joten kirja toivottavasti kelpaa haasteeseen mukaan. Kirjassa on Liksomin ja Uotilan Moskovassa tapaamien ihmisten tarinoita ja valokuvia, joten Go Moskova Go on melkoinen aikamatka lähes 30 vuoden taakse. Kirjan tekstiosuuksissa on yksittäisten ihmisten tarinoita, ja niitä täydentävät mustavalkoiset valokuvat. Kokonaisuus toimii hyvin, ja teksteissä maistuu elämä. Ei kiiltokuvapintainen, vaan rosoinen ja repaleinen. Go Moskova Go ei selittele tai kommentoi ihmisten kertomuksia, vaan antaa heidän puhua itse. Hieno valinta. On kirjailijanurasta haaveileva Olja: "Minua kiinnostavat suuret ajattelijat kuten Albert Schweitzer.

Innostuin taas lähtemään mukaan kirjailija Karo Hämäläisen aloittamaan lukuhaasteeseen , jossa haastetaan lukemaan 30 sivua päivässä. Osallistuin haasteeseen myös viime vuonna, ja pidin tarkkaa kirjaa lukupuuhien edistymisestä. Muistan olleeni marraskuun lopussa todella tympääntynyt sivujen laskemiseen, ja sen huomaa myös jutustani. 😏 Vannoin, etten enää osallistu moiseen hölmöön haasteeseen - kun minähän todistetusti luen enemmän kuin moni muu - mutta tässä sitä taas ollaan. En voinut vastustaa haasteen houkutusta, kun mm. Kirjakko ruispellossa -blogissa postaillaan joka päivä haasteen etenemisestä ja Twitterissä näkyy kivoja lukuhaastepäivityksiä. Viime vuodesta viisastuneena annoin itselleni luvan ottaa haasteen tällä kertaa kevyesti, eli jollen jonain päivänä ehdi lukemaan niin sitten en lue. Viime marraskuussa pinnistelin sivuja kasaan kiireisten päivien keskellä, kun vain jokin pienikin lukemisen mittainen tauko ilmaantui. Tuo tyyli ei sopinut minulle (lukuilo vaihtuu nop

Emma Clinen esikoisromaani Tytöt (Otava, 2016) on alkusyksyn aikana ollut laajalti esillä kirjablogeissa, ja minäkin kiinnostuin kirjasta niin paljon, että varasin sen kirjastosta luettavakseni. Kirjabloggaajien mielipiteet ovat havaintojeni mukaan menneet blogijutuissa ristiin rastiin: kirjasta on pidetty mutta siltä on myös odotettu enemmän kuin on lopulta saatu. Aloitin oman lukutaipaleeni uteliaana: mille suunnalle kallistun? Kummempia odotuksia minulla ei ollut (odotukseni kirjaa kohtaan syntyvät mainoslauseiden sijaan tavallisesti sen myötä, että kirjailijalta aiemmin lukemani teos saa odottamaan jotain seuraavilta), mutta ainahan lattea lukufiilis on nuiva juttu.  Varsin nopeasti huomasin, että Tytöt on minun kirjani. Pidin sen rauhallisesta, asioita etäältä tarkastelevasta ja silti voimakkaasti läsnä olevasta kerronnasta. Kirjan kansiliepeessä kerrotaan, että kirjan tarina juontaa juurensa Charles Mansonin johtamaan kulttiin. Tuon kultin aikaansaannoksista on jo sen ver