Oksan hyllyltä

Janne Torisevan Valas (Basam Books, Arktinen Banaani & Zum Teufel, 2019) on muhkea sarjakuvaversiointi Herman Melvillen klassikkoromaanista Moby Dick . Moby Dick ilmestyi vuonna 1851, mutta suuremmin siitä innostuttiin vasta 1920-luvulla, jolloin se kohotettiin suurten amerikkalaisromaanien joukkoon ( Valaan lopussa on näppärä yhden sivun tietoisku Moby Dickin taustoista, joista poimin nämä nippelitiedon muruset). Minulle Melvillen klassikko edustaa sarjaa "olen kuullut kirjasta, mutten oikeastaan tiedä mitä siinä tapahtuu". Torisevan sarjakuvaa lukiessani tein Instagrammin storyyn kyselyn siitä, onko kukaan storya katseleva lukenut Moby Dickiä . 22 vastasi ja tulos oli murskaava: vain yksi vastaaja oli lukenut Melvillen klassikon! Eli tämän tilastotieteellisesti täysin epäpätevän tutkimuksen ja oman mutuni perusteella fiilistelen, että Moby Dick ei meillä päin kuulu maailmankirjallisuuden suosituimpien ja tunnetuimpien klassikoiden joukkoon. Olin itse kuitenkin aika

Vuosi kuvina -projekti on edennyt toukokuun kuvaan, ja Oulun yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla näytti tänään tämmöiseltä - ei ole kuulkaas enää lunta maassa! Puutarhalla oli kevättyöt käynnissä, ja kuvanottohetkellä sattui muutama ihminen kuvaan mukaan: Ilmassa alkaa jo olla alkavan kesän hentoja merkkejä, ja ihanan heleää vihreää näkyi siellä täällä. Puutarhalla oli tänään ilo kuljeskella! Tässäpä siis muutama muukin kuva polkujen varrelta: Lukuiloa ja lämpöä toukokuun viimeiseen viikonloppuun!

Yöpöydän kirjat -blogin scifi-haaste päättyy kuun vaihteessa, ja päätin tehdä oman koosteeni jo nyt, sillä en usko enää ehtiväni lukea mitään haasteeseen sopivaa. Lähdin haasteeseen varovaisin tavoittein, sillä scifi on aina jäänyt minulle aika vieraaksi genreksi enkä todellakaan tavallisesti valikoi luettavaani kirjaston scifihyllyistä. Yllätin kuitenkin itseni lukemalla haasteeseen peräti 11 kirjaa, ja suurin syy luettujen määrään taitaa olla se, että innostuin etsimään luettavaa nuorille ja YA-lukijoille suunnatuista kirjoista. Niissä kynnys genreen tutustumiseen vaikuttaa olevan matalemmalla. Luin myös kaksi klassikkosarjan kirjaa, joista tosin kumpikaan ei ollut mikään huikea lukuelämys. Mutta klassikko on klassikko, ja niihin on kiva on tutustua aivan yleissivistyksen vuoksi - hyvät lukuelämykset ovat plussaa. Haasteen parhaaksi kirjaksi nostan Vuokko Hurmeen Kiepauksen , ja tykkäsin kovasti myös Kat Fallsin Veden alla -dystopiasta ja Veronica Rothin Outolinnusta . H.

Haluatko pikakatsauksen naisten tasa-arvon (tai pikemminkin sen puutteen) historiaan? Silloin kannattaa valita lukuun Marta Breenin kirjoittama ja Jenny Jordahlin kuvittama sarjakuvateos Naiset -  150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta (Sitruuna, 2020). Minulle tämä kirja oli ensimmäinen varaus, jonka sain kätösiini kirjastosta koronasulun jälkeen ja hotkaisin reilun satasivuisen sarjakuvan yhdessä illassa (joo-o, oli ehkä pientä innostusta ilmassa, kun pääsi lukemaan kirjaston kirjaa!). Kirja on ajatuksia herättävä ja käsittelytavaltaan raikas katsaus erääseen tärkeää historianäkökulmaan. Oma tietämykseni naisten tasa-arvoasioista ja feminismin historiasta on ollut kovin hajanainen, ja oli silmiä avaavaa saada nopea, mutta kattava katsaus siihen, miten naisen asema on yhteiskunnassa kehittynyt 1800-luvulta lähtien. Vaikka omassa kuplassani asiat ovat aika mukavasti noin yleisesti ottaen, sukupuoleen liittyvä epäkohtien määrä on historiallisesti ajatellen ollut

Tässäpä taas eräs sekalainen setti kevään aikana luettuja kirjoja! Kokonaisuutena arvioiden jutun kirjat eivät edusta lukukevääni parasta antia, mutta keskinkertaisillekin kirjoille on paikkansa ja aikansa. Photo by Dulcineia Dias on Unsplash Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa (Tammi, 2015) Odotin Lin kirjalta paljon, sillä kirjan ainekset olivat tosi kiinnostavia takakannen kuvauksen perusteella. Kiinassa 90-luvulla ystävystynyt nelikko joutuu kohtaamaan järkyttävän tapaturman, ja hajoaa lopulta ympäri maapalloa. Heidän elämäänsä seurataan nykyajan Yhdysvalloissa ja Kiinassa, ja takakansi antaa ymmärtää, että murhayrityksen selvittelyäkin on luvassa. Tämä murhacase ei minua niinkään houkutellut kirjan pariin, sillä lähinnä odotin syväsukellusta monikulttuuriseen maailmaan ja koskettavia ihmiskohtaloita.  Kävipä kuitenkin niin, että Yksinäisyyttää kalliimpaa jäi minun kohdallani vaisuksi lukukokemukseksi. En oikeastaan saanut kirjasta kovinkaan paljon irti, ja sen hen

Tämän viikonlopun koukutuskirjani on ollut Veronica Rothin Outolintu (Otava, 2014), joka aloittaa paljon kehuja ja lukijoita keränneen Divergent-trilogian. Kaikki ns. vakavammin young adult -genreä seuraavat ovat kirjan varmaankin jo lukeneet (ja katsoneet leffaversion), mutta minut tämän pariin innosti kuun vaihteessa alkanut YA-lukuhaaste . Haasteesta voi lukea enemmän Lotan blogista, ja Instagrammissa haaste on ollut näkyvästi esillä myös.  YA-kirjat ovat tähän asti olleet minulle lähinnä kivoja lukupinon keventäjiä, vaikka kyllähän genressä käsitellään vakaviakin aiheita. Kenties YA-fantasia on useimmin löytänyt tiensä omaan lukemistooni, ja silloin olen tainnut ajatella sitä ihan vaan fantasiana, ilman YA-ulottuvuutta. YA-haaste on pikku hiljaa saanut minut innostumaan siitä ajatuksesta, että YA-kirjat voisivat olla juuri sopivaa luettavaa  tulevaan kesään ja alkusyksyyn, sillä noin muuten kesäni tullee kulumaan töiden ja gradun parissa. Niistä on hyvä saada ajatukset välill

Bloggausjono lyhenee tällä kertaa muutamalla sekalaisella miniarviolla. Aloitin tällä viikolla (etä)työt opintovapaan jälkeen, ja myös niitä opintoja roikkuu vielä jonkin verran tehtävänä. Niinpä blogiaika vaikuttaa yks kaks huvenneen olemattomiin - mutta lukemiseen näyttää silti vielä löytyvän aikaa 😋. Voipa siis olla, että miniarvioita ilmaantuu blogiini tavallista enemmän jatkossakin. Vaikka en koekaan, että kaikesta luetusta olisi "pakko" kirjoittaa blogiin, pääsääntöisesti tykkään kirjoittaa edes jotain, jos olen kirjan lukenut tai kuunnellut. Lyhytarviot ovat tässä tilanteessa mukava kompromissi, ainakin näin kirjoittajan kannalta. Photo by Milos Tonchevski on Unsplash Inka Nousiainen: Mustarastas (WSOY, 2019) Inka Nousiaisen pienoisromaanin tausta on niin koskettava, että minusta tuntuu melkein vääryydelta antaa kirjalle vain kaksi tähteä. Mutta kun tarkoitukseni on tähdittää omaa lukukokemustani, niin minkäs teet - Mustarastas jäi kovin vaisuksi ei

Italialaisen sarjakuvataitelija Milo Manaran näyttävä sarjakuvaelämäkerta taidemaalari Michelangelo Merisi da Caravaggiosta (1571 - 1610) on viimein saanut jatko-osansa. Luin elämäkerran ensimmäisen osan Miekka ja paletti vuonna 2015, ja olikin erittäin ilahduttavaa huomata, että Liken kevään julkaisuohjelmassa oli mukana Caravaggio - Armahdus (Like, 2020), joka saattaa taiteilijaneron dramaattisen ja vaiherikkaan elämäntarinan päätökseen. Omat muistijälkeni elämäkerran ensimmäisestä osasta olivat huterat. Pieni kertaus omaan blogijuttuun ja kustantajan sivuille auttoivat kuitenkin sen verran, että pääsin riittävässä määrin kärryille siitä, miksi haavoittunutta Caravaggiota tuodaan piiloon kiertävän sirkusseurueen huomaan heti albumin alkusivuilla. Caravaggion kiivas luonne ja taitava miekkakäsi vievät miestä toistuvasti vaikeuksiin, ja Armahdus -albumissa hän haikaileekin vimmaisesti sen perään, että saisi virallisen armahduksen ns. rikoksistaan. Ihastelin Milo Manaran ty

Kati Koivikko opiskeli Bambergin yliopistossa viestintää vuonna 90-luvun alussa, ja vietti antoisaa opiskelijaelämää saksalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin tutustuen. 30 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen Koivikko päätti lähteä tapaamaan vanhoja ystäviään ja kiertelemään muutenkin Saksan itäisiä osia. Reissullaan hän haastatteli paikallisia ihmisiä ja kokosi heidän kokemuksia kirjaansa Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä - Matkalla Saksan itäosissa (Avain, 2019). Koivikon kirja sisältää entisen Itä-Saksan alueen asukkaiden kertomuksia elämästä muurin ja suljettujen rajojen takana. Erityisesti kirjan haastateltavat kertovat siitä, miten elämä muuttui muurin murtuessa. Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä kierrättää lukijaa mm. Görlitzissä ja Leipzigissä, ja kirjassa ääneen pääsevät ihan tavalliset ihmiset. Juuri kirjan tarinoiden arkisuus ja tavallisen elämän kuvaus viehätti minua. Koivikon kirja ei pyri sensaatiohakuisuuteen "näin kamalaa elämä DDR:ssä oli!&qu