Janne Toriseva: Valas

Janne Torisevan Valas (Basam Books, Arktinen Banaani & Zum Teufel, 2019) on muhkea sarjakuvaversiointi Herman Melvillen klassikkoromaanista Moby Dick. Moby Dick ilmestyi vuonna 1851, mutta suuremmin siitä innostuttiin vasta 1920-luvulla, jolloin se kohotettiin suurten amerikkalaisromaanien joukkoon (Valaan lopussa on näppärä yhden sivun tietoisku Moby Dickin taustoista, joista poimin nämä nippelitiedon muruset).

Minulle Melvillen klassikko edustaa sarjaa "olen kuullut kirjasta, mutten oikeastaan tiedä mitä siinä tapahtuu". Torisevan sarjakuvaa lukiessani tein Instagrammin storyyn kyselyn siitä, onko kukaan storya katseleva lukenut Moby Dickiä. 22 vastasi ja tulos oli murskaava: vain yksi vastaaja oli lukenut Melvillen klassikon! Eli tämän tilastotieteellisesti täysin epäpätevän tutkimuksen ja oman mutuni perusteella fiilistelen, että Moby Dick ei meillä päin kuulu maailmankirjallisuuden suosituimpien ja tunnetuimpien klassikoiden joukkoon. Olin itse kuitenkin aika utelias Valaan suhteen, ja ajattelin, että olipa kyseessä miten puiseva teos tahansa, sarjakuvaformaatti pehmentää taatusti kynnystä ottaa klassikon sisältö haltuun edes jollain tavalla.


Valaan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, ja kirjassa kuvataan elämää valaanpyyntialukselle. Kirjan alussa laivalle pestautuu hommiin Ishmael-niminen noviisitason merimies, ja tapahtumia kerrotaan paljolti hänen näkökulmastaan. Mitäs aluksella sitten puuhataan? Eletään merimieselämää, jutellaan laivajuttuja, harrastetaan valaanpyyntiä noin päällisin puolin. Ja jos syvempiä merkityksiä haluaa kirjasta etsiä, miehistö joutuu kohtaamaan omia pelkojaan, ihmisyytensä rajoja ja myös luonnon ja ihmisen suhdetta puntaroidaan varsin dramaattisissa merkeissä. Aluksesta muodostuu pienen pieni yhteisö, joka elää omien sääntöjensä mukaan. Historiasta kiinnostuneille Valas tarjonnee kiinnostavaa sisältöä, sillä sen sivuilta saa hyvän kuvauksen 1800-luvun meriolosuhteista, jotka nykyvinkkelistä katsottuna ovat armottoman raa'at.

Minun täytyy valitettavasti todeta, ettei Valaan juonellinen anti tehnyt minuun suurta vaikutusta, sillä kirjan aihepiiri ei napannut. Kalastus ei minua kiinnosta juttujen tai oikean kalastuksen muodossa, ja valaanpyynti pitäisi mielestäni kieltää joka maailman kolkassa. Näistä lähtökohdista sain Valaan kuitenkin luettua loppuun kohtuullisen kivuttomasti, josta ansio menee upealle piirrosjäljelle. Toriseva on vanginnut ruutuihin uskottavaa meritunnelmaa, ja pärskeet yltävät kotisohvalle asti. Kirjan dialogi on vähäeleistä ja lyhyen puoleista, joten kuvallinen anti on keskeisessä osassa Valaan tarinaa.



Itse pidin eniten Valaan huimista loppusivuista, vaikka niissä korostui myös valaanpyynnin raakuus. Luonto vastaan ihminen, miten käy? Ihmisen pienuus ja luonnon mahtavuus on saatu hienosti vangittua näyttäviin loppuruutuihin, ja erään Starbuckin kohtalo sinetöi koskettavalla tavalla Valaan tarinan.

Goodreadsin tähtimäärän päättäminen oli todella hankalaa Valaan kohdalla, sillä tarinan ja piirrosten suhde oli niin epäsuhtainen omassa lukukokemuksessani. Päädyin lopulta antamaan kirjalle kolme tähteä, mutta totean samaan hengenvetoon, että onneksi Goodreadsissa on annettu korkeampiakin tähtimääriä tälle tyylikkäälle klassikoversioinnille.



***

Aloitan Torisevan kirjalla Nannan kirjakimara -blogin merellisen lukuhaasteen Kirjoja ulapalta. Kirja sopii myös Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haasteen kohtaan "16. 1800-luvulla ilmestynyt tai 1800-luvulle sijoittuva kirja"

POPSUGAR 2020 Reading Challenge -haasteessa sijoitan kirjan kohtaan "Your favorite prompt from a past POPSUGAR reading challenge". Viime vuoden haasteessa oli mukana kohta "A retelling of a classic", ja tähän Valas sopii erinomaisesti. Luin muuten viime vuonnakin ko. haastekohtaan sarjakuvaversioinnin. Sami Makkosen Kalevala ei ollut minun teekupposeni kuten ei oikein tämä Valaskaan, mutta lukukokemuksena Valas sentään  peittosi Kalevala-version. Kummankaan kirjan kohdalla alkuperäinen klassikko ei suuremmin houkuttele tutustumaan ja lukemaan. 😆

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu mm. blogeissa Kirjojen pyörteissä, Kirjojen keskellä ja Kirjavinkit
Sarjakuvan tietoja:
Janne Toriseva: Valas
Basam Books, Arktinen Banaani & Zum Teufel, 2019
204 sivua

Kommentit

  1. Kuulostaa joo ihan Moby Dickiltä, jonka olen siis lukenut melkein kokonaan joskus sata vuotta sitten. :D Kuului minulla aikaan, kun luin muutenkin paljon klassikoita. Muistelisin, ettei kirjassa sinänsä varsinaista juonta olekaan, vaikka sivuja piisaa (enkä siis lukenut kirjaa loppuun asti, mutta en enää muista missä vaiheessa luovutin). En tiedä saisinko luettua sarjakuvanakaan kokonaan, hmm. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuresta sivumäärästä huolimatta tämä oli tosi nopealukuinen, kun dialogi oli kovin niukkasanaista. Kirjana en varmaankaan olisi Moby Dickiä saanut luettua, sen verran puisevalta tarina vaikutti. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.