Oksan hyllyltä

Dekkariviikon juttuni jatkuvat leppoisien dekkareiden merkeissä. Viveca Stenin Sandhamnin murhat -sarja on ollut minulle kepeää kesälukemistoa jo muutamana kesänä, ja toukokuun loppupuolella lukaisin Stenin uusimman suomennoksen Totuuden nimessä (WSOY, 2018). Juonen tai henkilögallerian osalta kirja ei tarjonnut mitään uutta ja ihmeellistä, mutta enpä sellaista kaivannutkaan: Sandhamnin murhien konsepti toimii sellaisenaan minulle tosi hyvin kirja vuodessa -tahtiin luettuna. Sopiva sekoitus tuttujen päähenkilöiden parisuhdekuvioita, jokin murhajuttu ja idyllisiä saarislaismaisemia - kyllä niiden parissa jokusen tunnin viettää ilokseen. Totuuden nimessä kuljettaa juonta lasten purjehdusleirin tapahtumissa ja toisaalla juristi Nora Linde koettaa selvitä talousrikostapauksesta oikeussalissa. Noran poliisiystävä Thomas joutuu tutkimaan purjehdusleirillä tapahtunutta lapsen katoamista, ja kas kummaa, kun juonilangat ennen pitkää somasti yhdistyvät. Parisuhderintamalla Thomas kipuile...

Minuun iski dekkarihimo kesäkuun lopulla. Onneksi lukulaitteessani oli sopivan kevyttä ja helposti sulavaa luettavaa, ja lukea hurautin lähes yhtä kyytiä pari Viveca Stenin Sandhamin murhat -sarjan osaa ja joukon jatkoksi vielä Håkan Nessarin Carmine Streetin sokeat (Tammi, 2016). Aivan loistavaa kesäviihdykettä naapurimaasta! Håkan Nesseriltä on suomennettu ties miten monta kirjaa, mutta jotenkin olen onnistunut ohittamaan ne täysin. Olen kenties sekoittanut Nesserin mielessäni johonkin toiseen kokeilemaani ruotsalaisdekkaristiin, sillä ennakkoasenteeni oli: nyt tulee kuivakkaan tylsää ja yhteiskunnallista pohdintaa täynnä olevaa tekstiä. Onneksi olin kuitenkin poiminut Carmine Streetin sokeat lukulaitteeseeni e-kirjakaupan tarjouksesta, sillä kirja oli kaikkea muuta kuin tylsä. Päinvastoin, kadonneen pikkutytön tapaus vetäisi minut mukaansa ihan täysillä. Jos Nesserin muut kirjat ovat samaa tasoa, niitähän pitää ehdottomasti lukea lisää. Carmine Streetin sokeat oli as...

Luettujen pinosta valitsin tähän juttuun pari hyvää dekkarivinkkiä leppoisten dekkarien ystäville. Itse en erityisemmin pidä kovin raaoista dekkareista tai jännäreistä, ja Kate Atkinsonin Eikö vieläkään hyviä uutisia? (Schiltds & Söderströms, 2013) ja Viveca Stenin Sisäpiirissä (WSOY, 2013) osuivat mainiosti lukumakuuni. Kate Atkinsonin kirjan poimin luettavakseni hyllynlämmittäjät -pinostani. Projektini on edennyt hitaasti, sillä Atkinsonin myötä sain luettua vasta toisen hyllynlämmittäjäni. Kesäloma saa luvan pelastaa tämän(kin) TBR-urakan! Valitsin hieman epäviisaasti (ja optimistisesti) lähinnä paksuja kirjoja pinooni, ja niiden lukeminen tuntuu tällä hetkellä liian suurelta ponnistukselta, kun aikaa lukemiseen on vähän. Atkinsonin kirjan otin lukuun siis lähinnä siitä syystä, että sen sivumäärä oli kohtuullinen. Sivumäärästä huolimatta odotin puisevaa lukukokemusta, sillä Jackson Brodie -dekkarisarjasta aiemmin lukemani kirja Ihan tavallisena päivänä ei ollut ...