Dekkarikimara: särmää ja pliisua
Dekkarit ovat olleet syksyn ja alkutalven kiireiden keskellä miellyttävän helppoa ja rentouttavaa luettavaa, ja niitä onkin päässyt kertymään luettujen pinooni useampia. Päätin niputtaa dekkarit tähän juttuun, jottei blogattavien jono pääse kertymään vallan mahdottomaksi ennen joululomaa. Minejä arvioita, olkaapa hyvät: Aloitan pinon parhaimmasta eli Elizabeth Handin kirjasta Pitkä varjo (Like, 2017). Kirja oli yllätyslöytö kirjaston uutuushyllystä, ja kylläpäs olikin mukavan särmikäs tuttavuus. Handin kirja on kolmas osa sarjassa, jonka päähenkilönä on viisikymppinen, punk-aikaan jämähtänyt valokuvaaja Cass Neary. Nearyn elämä näyttää kulkevan varjoisia kujia pitkin, enkä voinut olla hämmästelemättä, miten nainen on vielä elossa. Sen verran tuntuu viinaksia, pillereitä ja ties mitä kuuluvan naiseen värikkääseen arkeen. Yllättävän selväjärkisesti Cass silti ratkoo Lontoossa eteensä tupsahtavaa rikosvyyhtiä, johon liittyy mm. huumeista irtipäässyt ex-bändäri ja kovanaamainen gans...