Oksan hyllyltä

Jatkuvajuonisen sarjan pariin palaaminen on ärsyttävän ihanaa silloin, kun sarja kiinnostaa mutta edellisen osan tapahtumat ovat lähes häipyneet muistista. Lahjomaton blogihistoria paljastaa, että luin Ransom Riggsin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille -kirjan joulukuussa 2013. Eipä ihme, että sarjan kakkososa Kolkko kaupunki (S & S, 2016) lähti huteranoloisesti liikkeelle. Hmm, neiti Peregrine? Silmukat? Ymbrynet?! Kirjan alkutaipale oli minulle melkoista muistin perukoiden tonkimista, sillä Kolkko kaupunki heitti lukijan veneen kyytiin, soutamaan pakoon kalmiaita (siis mitä??) eli tapahtumien keskelle, ja siellä piti koettaa sinnitellä mukana, vaikken aivan tiennyt missä ollaan ja minkä vuoksi. Minulla ei ollut sarjan aloitusosaa kotona, enkä sitä onneksi joutunut lainaamaan vaikka niin aluksi pelkäsin. Kolkko kaupunki paljasti lopulta sen verran edeltävistä tapahtumista, että tämmöinen huonomuistinenkin lukija pääsi kärryille nauttimaan vauhdikkaasta menosta.

Ransom Riggsin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Schildts & Söderströms, 2011) erottuu kansilehtensä ansiosta muiden kirjojen joukosta. Etukannen mustavalkokuva jurosta pikkutytöstä herätti mielenkiintonii. Takakansi mainostaa kirjaa fraasilla: 'Tarina, jota et koskaan unohda.' Lupauksia unohtumattomista tarinoista olen kuullut ennenkin, mutta kirjan sisäsivujen ulkoasu sai minut lainaamaan kirjan. Vanhoja oudon näköisiä valokuvia, koristeellinen sivunumerointi, katkelmia käsinkirjoitetuista kirjeistä. Kirjojen suuri massa on sisäsivuiltaan harmaata ja väritöntä tekstin virtaa, joten näin erottuva kirja piti poimia luettavaksi.   "Vielä huijatumpi oloni oli, kun tajusin, etteivät Portmanin papan parhaat tarinat voineet mitenkään olla totta. Hurjimmat jutut kertoivat aina hänen lapsuudestaan: kuinka hän oli syntynyt Puolassa mutta joutunut 12-vuotiaana Walesissa sijaitsevaan orpokotiin. Kun kysyin, miksei hän voinut asua vanhempiensa kanssa, hän