Oksan hyllyltä

Lena Frölander-Ulfin uusi lasten kuvakirja Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget, 2018) oli alkuviikon kirjastoreissuni hieno löytö. Pari vuotta sitten ihastuin Frölander-Ulfin kirjaan Minä, muru ja metsä , ja uusi kirja on tyyliltään ja teemaltaankin hyvin samanlainen. Kuvitus on tutun tummasävyistä, mutta silti sivuille mahtuu huumoria ja veikeän outoja meren otuksia. Pidän valtavasti Frölander-Ulfin kuvituksista, nehän minut saivat lainaamaan kirjan. Kirjan tekstiosuudet ovat lyhyitä, ja sopivat varmasti nuorille kohderyhmälukijoille ja -katselijoille. Sitä en osaa arvailla, mitä mieltä pienet lukijat ovat mustanpuhuvista sivuista, mutta aikuislukijan silmää ne hivelevät. Kirjan teemaan tummat sävyt toki sopivat, sillä kirjassa käsitellään pienen lapsen merta kohtaan tuntemaa pelkoa. Vaan eipä hätää, Muru-koiran kanssa nekin pelot häviävät. Kuvitukselle olisin valmis antamaan täydet viisi tähteä, mutta kirjan tarinallinen osuus vetää pisteitä hivenen alaspäin. Isä, mi

Keväällä lukemieni kirjojen miniarviot jatkuvat parilla dekkarilla ja Riikka Pulkkisen romaanilla Vieras : Riikka Pulkkinen: Vieras (Otava, 2012) Riikka Pulkkisen romaanit ovat olleet minulle erittäin mieluista luettavaa, mutta Vieras jäi harmillisen keskinkertaiseksi lukuelämykseksi. Kirjassa oli paljon hyvää, josta pidin: seurakuntapastori-Marian irtiotto arjesta ja hyppy New Yorkin sykkeeseen, omien tuntemusten ja vaikuttimien tutkiminen ja kuulostelu. Mutta kenties kirja ei oikein toiminut minulle sen vuoksi, että siitä jäi kovin epäyhtenäinen vaikutelma menneen ja nykyisyyden välillä tapahtuvan poukkoilun vuoksi. Marian anoreksian ja uskonnollisuuden sävyttämää menneisyyttä kuvattiin rinta rinnan New York -kokemusten kanssa, ja välimatka näiden välillä oli aika iso. En vain saanut kummmoistakaan otetta Mariasta ja hänen elämänvaiheistaan. Goodreadsiin kirja saa silti kolme tähteä. Kauniisti ja sujuvasti Pulkkinen kirjoittaa, kuten aina. Haastepiste Yhdysvallat-lukuh

Innostuin alkuvuodesta listailemaan vuoden aikana lukemiani kirjoja, ja kun puolivälin etappi lähenee, voin ylpeänä todeta, että Luetut 2018 -lista on kuin onkin ajantasalla (vaikka aivan kaikki luetut eivät vielä blogiin asti olekaan ehtineet). Muutaman kirjan kohdalle on jäänyt merkintä "ei blogijuttua" ja lisäksi jokunen vastikään luettu ei inspiroi oman jutun kirjoitteluun. Päätin korjata listailun bloggausaukot miniarvioilla, ja tässä jutussa palaan lyhyesti pariin huhtikuussa kuuntelmaani ja lukemaani Agatha Christien kirjaan (ja miniarvioita on luvassa myös seuraavassa postauksessa): Agatha Christie: Hercule Poirot ja salainen kaava (äänikirja) Hercule Poirot ja salainen kaava -kirja kuuluu niihin Christien dekkareihin, joita WSOY parhaillaan julkaisee uusina painoksina. Kirjan  äänikirjaversio kiinnitti oitis huomioni, ja kun vielä lukijana oli armoitettu Christie-tulkitsija Lars Svedberg, niin pakkohan kirja oli ottaa kuunteluun (joo-o, Christien dekkari

Maggie O'Farrellin Varoitus tukalasta helteestä (S & S, 2014) oli viime viikonlopun lukumaratonini iloinen yllättäjä. Toki olin lainannut kirjan blogikehujen vuoksi, mutta no, aina eivät kirjamaut käy yhteen ja kehuttu kirja osoittautuu oman maun mukaan  perin keskinkertaiseksi. Nyt ei käynyt näin, sillä O'Farrellin helteinen sukutarina iski minuun todella lujaa. Luin kirjan kokonaisuudessaan lukumaratonvuorokauden aikana, ja se taisi olla juuri sopivan intensiivinen tapa nauttia Riordanin perheen sisäisistä kimuranteista ihmissuhdekuvioista.  "Kuule", hän sanoi Monican takaraivolle, "haluan sanoa, etten minä -"  Monica kääntyi salamana. "Mietin usein", hän aloitti oudon rupattelevaan sävyyn aivan kuin heillä olisi kaikki nämä viikot ollut keskustelu kesken, taas nuo väriläikät korkealla poskilla, "tiedätkö sinä ollenkaan, mitä teit mammalle." Kaikista asioista, mitä Aiofe olikaan odottanut Monican sanovan, tätä ei ainakaan. O

Viime kesänä Nipvet-blogissa alkoi novellihaasteen toinen kierros. Lukuaikaa olisi vielä juhannusviikonlopun sunnuntaihin asti, mutta en usko enää ehtiväni lukea saati blogata novelleja, joten julkaisen oman haastekoosteeni jo nyt. Vuoden aikana luin kuusi novellikokoelmaa, joissa oli yhteensä 38 novellia: Anders Cleve: Katukiviä (4 novellia) Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla   (3 novellia) P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia (4 novellia) Machado de Assis: Kuolematon ja muita novelleja (12 novellia) Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia (8 novellia) Nam Le: Merimatka  (7 novellia) Novelli on aina ollut minulle hieman vieras ja outo kirjallisuudenlaji, jonka pariin minun pitää oikein patistella itseäni. Kuusi kokoelmaa on siis minulle hyvä lukema, ja luulenpa, että ilman haastetta näistäkin olisi jäänyt vähintään puolet lukematta. Luen mieluiten hyvin perinteisiä novelleja: pitää olla juoni ja henkilöistä olisi hyvä saada jotain "irt

Nam Len novellikokoelma Merimatka (Like, 2009) päättää oman osuuteni pian loppuvassa novellihaasteessa. Löysin kirjan toisen haasteen vinkkilistalta, ja huikkaankin tässä kirjavinkkikiitokset Kirjoja ulapalta  -haasteen emännälle Nannalle. 😊 Novellien luku on minulle usein tahmeaa, mutta Merimatkan novellit osuivat omaan novellimakuuni todella hyvin. Len kokoelman seitsemän novellia olivat pituudeltaan reilun mittaisia, parhaimmillaan lähes 70 sivuisia, ja vältyin siltä ikävältä tunteelta, että tarinat loppuvat ennen kuin ovat edes ehtineet alkaa ja että suurin osa kokoelman novelleista ehtii häipyä mielestä ennen viimeistä novellia. Len novellien tapahtumaympäristöt kuljettavat lukijaa ympäri maapalloa, Amerikkaan, Teheraniin, Hiroshimaan, Australiaan... Le hallitsee maisemanvaihdokset suvereenisti, sillä ainakin minä tunsin elävästi, miten vaikkapa Hiroshimassa kello käy tuskallisen hitaasti kohti hetkeä, jolloin novellin ihmisten elämä muuttuu peruuttamattomasti. Tai kuinka ame

Sivujen välissä -blogin Hanna emännöi Kesäkuun lukumaratonia , jonka varsinainen maratonpäivä on huomenna, lauantaina 16.6.2018. Alunperin tarkoitukseni oli jättää tämä kesän ensimmäinen lukumaraton väliin, sillä arvelin, että lomareissulla olo tuo päivään muuta puuhaa. No, reissun päällä ollaan mutta niskassa roikkuvat pilvet, jyrisevä ukkonen ja ajoittaiset sadekuurot loivat yllättäen varsin otolliset olosuhteet lukemiselle, joten hoplaa, päätin hieman ex tempore -tyylisesti osallistua maratonille. Ainakin tänään ja huomenaamulla ehdin syventyä mukana oleviin kirjoihin ja lukulaitteen antimiin, ja jos sää kirkastuu, lukuhommia voi aina jatkaa aurinkovarjon alla. Lukulaitteessani on luettavaa vaikka kuinka paljon, mutta en millään osaa lähteä matkaan vain e-kirjojen kanssa. Tällä kertaa voin valita luettavaa tämmöisestä pinosta:  Ja näitä olen jo ehtinyt aloittelemaan: Pääasiassa olen lomaviikon aikana lueskellut Vieraan lasta, joka onkin ollut ihanaa lomaluke

Dekkariviikon juttuni jatkuvat leppoisien dekkareiden merkeissä. Viveca Stenin Sandhamnin murhat -sarja on ollut minulle kepeää kesälukemistoa jo muutamana kesänä, ja toukokuun loppupuolella lukaisin Stenin uusimman suomennoksen Totuuden nimessä (WSOY, 2018). Juonen tai henkilögallerian osalta kirja ei tarjonnut mitään uutta ja ihmeellistä, mutta enpä sellaista kaivannutkaan: Sandhamnin murhien konsepti toimii sellaisenaan minulle tosi hyvin kirja vuodessa -tahtiin luettuna. Sopiva sekoitus tuttujen päähenkilöiden parisuhdekuvioita, jokin murhajuttu ja idyllisiä saarislaismaisemia - kyllä niiden parissa jokusen tunnin viettää ilokseen. Totuuden nimessä kuljettaa juonta lasten purjehdusleirin tapahtumissa ja toisaalla juristi Nora Linde koettaa selvitä talousrikostapauksesta oikeussalissa. Noran poliisiystävä Thomas joutuu tutkimaan purjehdusleirillä tapahtunutta lapsen katoamista, ja kas kummaa, kun juonilangat ennen pitkää somasti yhdistyvät. Parisuhderintamalla Thomas kipuile

Millainen on loistava trilleri? Sellainen, jonka juoni saa kihisemään jännityksestä ja pitää istua käsien päällä (kuvainnollisesti, koska sivua on jollain konstilla käännettävä), jottei kurkkaisi kirjan lopusta miten tässä oikein käy. Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita (S & S, 2018) oli minulle juuri tällainen tapaus. Kirja alkaa siitä, kun nuori Joan-äiti on viettänyt mukavaa päivää eläintarhassa pienen Lincoln-poikansa kanssa, ja juuri kun he ovat poistumassa, eläintarhan rauha rikkoutuu ja todellisuus muuttuu äkkiä aivan toisenlaiseksi. Tarhassa alkaa kuuluu ammuskelun ääniä, ruohikolla lojuu ruumiita - mitä ihmettä oikein tapahtuu? Tätä saa lukija ihmetellä yhdessä Joanin kanssa, kun tämä päättää paeta suojellakseen itseään ja ennen kaikkea rakasta Lincoln-poikaansa. "Teinipoikia, hän miettii, sitä nuo asemiehet ovat. He eivät ole miehiä, tai korkeintaan he ovat hädin tuskin miehiä. Ja he ovat ääliöitä. Hän ei anna lasten leikkejä leikkivien teiniääliöiden t

Andreï Makinen Ikuisen rakkauden kosketuksia (WSOY, 2012) oli mieluisa löytö kirjaston novellihyllystä. Olen lukenut Makinelta aikaisemmin vain yhden romaanin, kun reilut neljä vuotta sitten Ranskalainen testamentti ihastutti kauniilla kielellään. Usein on tullut silmäiltyä Makinen kirjoja kirjaston hyllyssä, mutta vasta näin novellihaasteen loppumetreillä innostuin jälleen Makinen pariin. Ikuisen rakkauden kosketuksia on surumielinen ja herkkätunnelmainen kahdeksan novellin kokoelma, joka tuntui parhaimmalta novelli illassa -tyylisesti nautittuna. "Vaitonaisen vaelluksemme aikana me ajattelimme samoja selkeitä asioita. Minä näen taas sodanjälkeisen lapsuutemme ja kaikki ne kauhut joilta pelastuimme. Meidän sukupolvemme osaa kääntää sivua, syöksyä kohti tulevaisuutta, nauttia rakkauden piirileikistä. Zorkalla ei ollut yhtä hyvä onni. Menneisyys oli hänelle kuin pensaikossa vaaniva lumilaikku, se kamppasi hänet, hän kaatui ja hänet sieppasi ja vei mennessään aika, jolloin ku

Pari kesää sitten Joëlle Jonesin Lady Killer -sarjakuva vei minulta täysin jalat alta. Dekkarien ja sarjakuvien ystävänä ihastuin näyttävään piirrostyyliin ja hurmaavan ladyn pimeään puoleen: suloinen perheenäiti Josie Schuller hankkii mukavasti omia tuloja täydellisen tehokkaana palkkatappajana. Vintage-henkinen sarjakuva on nyt saanut jatkoa, ja Lady Killer Vol. 2 oli lähes yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin osa. Sarjan aloitus taisi säväyttää ja shokeerata juuri erilaisuudellaan, ja nyt kun idea oli jo tuttu, Lady Killerin vetovoima aavistuksen verran kärsi. Mutta päädyin silti antamaan myös Vol. 2 :lle Goodreadsiin 5 tähteä. Kyseessä on sentään eräs suosikkisarjani, joka on säilyttänyt laadukkaan tasonsa jatko-osassakin. Albumin piirrosjälki on tuttuun tapaan upeaa katsottavaa. Lähes jokainen aukeama sisältää vietteleviä silmäkarkkiruutuja! Josien näyttävä puvustus luo hienon ristiriidan hänen veriselle "ammatilleen" ja tykkään tosi paljon albumiin sijoitelluista kok

Kuukauden kieli -lukuhaaste ei ole edennyt minulla aivan kirja per kuukausi -tahtiin, kuten alunperin oli tarkoitus. Toukokuun kielenä haasteessa on turkki, ja olen saanut sen verran aikaiseksi, että kirja on löytynyt ja odottelee lukemistaan lukulaitteessa. Ja: kyseessä ei ole ole Orhan Pamukin kirja. Kaikki kunnia Pamukin Nobel-tason proosalle, mutta kun katselin ja selailin oman hyllyni muhkeita Pamukeja, totesin, että ne ovat liian järeää tavaraa juuri tähän hetkeen. Onneksi Google ja Goodreads osasivat auttaa lukijaa pulmassa ja kesäkuun aikana aion napata turkki-pisteen kielihaasteeseen. 😊 Toukokuun aikana edistin haastetta kuitenkin huhtikuun kielellä, joka oli portugali. Pidin kieltä ensin vaikeana, mutta sopiva kirja oli aivan käden ulottuvilla: bongasin omasta hyllystäni brasilialaisen Machado de Assisin novellikokoelman Kuolematon ja muita novelleja (Sammakko. 2014). Novellit ovat ilmestyneet alkukielisinä vuosina 1882 - 1906, joten kovin tuoreesta tapauksesta ei ole