Oksan hyllyltä

Hip hei, ehdin kuin ehdinkin lukea ja blogata kirjabloggaajien klassikkohaasteen kirjani! Tänään on perinteisen klassikkohaasteen postauspäivä, ja vuorossa on jo haasteen 18. kierros. Haaastetta emännöi Ankin kirjablogi , ja koontipostauksesta löydät kaikki haasteeseen osallistuneet blogit. Oma osallistumiseni meni todella täpärälle, sillä vielä eilen illalla valitsemastani kirjasta oli noin 150 sivua lukematta 😄. Kirjan valintakaan ei ollut helppoa, sillä pyörittelin paria kolmea vaihtoehtoa, kunnes sitten lopulta päädyin hieman sattumalta, toisen lukuhaasteen kautta, itselleni tuntemattomaan ranskalaiseen kauhuklassikkoon, joka ilmestyi alkukielellä vuonna 1910. Mukana siis ollaan myös tällä kertaa! Klassikkohaasteen aiemmilla kierroksilla olen lukenut näitä kirjoja: 1)  Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi 2) Bram Stoker: Dracula   3) Leo Tolstoi: Anna Karenina 4)  Daphne du Maurier: Rebekka 5) Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia    6) - 7)...

Sini Helmisen Lujaverinen -trilogian toinen osa Sysi (Myllylahti, 2022) jatkaa Hurmeesta tuttujen Seelan ja Hallan tarinaa. Tykästyin Helmisen Young Adult -sarjaan kovasti viime syksynä, eikä toinen osa tuottanut pettymystä. Seelasta ja Hallasta paljastuu lisää kiinnostavia seikkoja, ja kalmanväen maailman lainalaisuuksien salaisuuksista kerrotaan avausosaa enemmän.  Sysi nostaa Hallan kertojan rooliin Seelan rinnalle, ja tämä toimi todella hyvin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat jälleen Helsingin yliopistomaailmaan ja erityisesti sen larppauspiireihin. Pari opiskelijaa kuolee hämärissä olosuhteissa, ja Sanni-aave jää vainoamaan Seelaa ja Hallaa. Poliisin mielestä tapauksissa ei ole mitään selvitettävää, mutta Sanni on eri mieltä... "Puristan saippuaa käsipyyhepaperiin ja alan hinkata tekstiä pois näkyvistä. Selvästikään Sannni ei päästä minua ja Seelaa rauhaan, ellemme ainakin näytä siltä, että että yritämme löytää Alvarin murhaajan. On kiinnostavaa, että Sanni viestittää va...

Kirjablogeissa kehuttu kirja? Äkkiseltään sitä luulisi, että kyseinen kohta olisi kirjabloggaajalle Helmet-haasteen helpoin nakki. Mutta niinpä se vain jäi listan viimeisimpien luettujen joukkoon. Luen kyllä blogijuttuja (!) ja jotain niistä jää muistiinkin, mutta silti tuntui, ettei mikään laajasti kehuttu kirja ole vuoden aikana luonnostaan päätynyt blogiini. Emily Carrollin Through the Woods -kauhusarjakuvan (Faber & Faber, 2014) lainasin alkujaan sen upean kuvituksen vuoksi, ja sitten kirjaa lukiessani yks kaks muistin, että joo-o, kirjablogeistahan minä Carrollin alkujaan bongasin. Kovin usein hänen kirjastaan ei juttuja osu silmään, mutta ne lukemani ovat muistini mukaan olleet erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitettuja. Joten Through the Woods pääsee mukaan Helmet-haasteen listaani paikalle 2. Innostuin Carrollin kirjasta sen näyttävän kuvituksen vuoksi, eikä se todellakaan ollut pettymys, kun sain kirjan käteeni. Silmäkarkkia (salmiakin makuista...) sivu sivun perä...

Brian K. Vaughan on ollut kirjablogeissa esillä Saga -sarjakuvansa tiimoilta, mutta minun makuuni Saga ei puoliksi luetun ensimmäisen osan perusteella osunut (liian roisi ja eritepitoinen fiilis ei napannut). Sen sijaan Vaughanin Paper Girls vaikutti paljon kiinnostavammalta tuttavuudelta. Amerikkalaisen pikkukaupungin lehdenjakajatyttöjen Halloween-yön tapahtumista kertova Volume 1 saapui minulle kirjastosta sopivasti juuri ennen kuun vaihdetta, joten pääsen osallistumaan Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen täydellisesti teemaan sopivalla kirjalla. Vaughan on käsikirjoittanut tv:ssä taannoin pyörinyttä Lost -sarjaa, ja se on helppo uskoa Paper Girlsin perusteella. Valitaan miljöö ja heitetään sinne kaikkea outoa. Tämä resepti toimii hyvin myös amerikkalaisessa esikaupungissa, jossa 12-vuotiaat, reippaan räväkät lehdenjakajat kokevat elämänsä Halloween-yön. En halua pilata uusien lukijoiden ylläreitä, joten sanonpa vaan: olkaa varuillanne. Albumin piirrosj...

Anne Leinosen kirja Metsän äiti (Atena, 2017) oli talvilomaviikkoni iloinen kotimainen yllätys. Kirjakatalogeja selatessani en kiinnittänyt kirjaan huomiota, mutta Taikakirjaimet-blogin innostunut kirjoitus sai minut nappaamaan kirjan pikalainahyllystä lukupinooni. Valinta oli hyvä, sillä Metsän äiti oli sopivalla tavalla outo, pikkuisen säikyttelevä ja metsässä hiiviskelyt veivät ajatukset tulevaan kesään (nimim. talveen kyllästynyt). Metsän äidin tapahtumat alkavat siitä, kun nuori, raskaana oleva Riina palaa kotikylälleen Vihainperälle. Syrjäinen, äidin aiemmin asuttama mökki henkii mennyttä aikaa ja sen painolastia, ja Riinaa alkavat piinata oudot näyt ja muistot. Riina tekee kotiseutuyhdistykselle töitä kuvaamalla ja kirjaamalla ylös paikkakunnan kellareiden historiaa. Tylsempää hommaa en itse voi äkkiseltään keksiä, mutta onneksi kirjassa ei lopulta hirmuisen paljon kellareiden hämärissä nurkissa pyöritä vaan enemmän tapahtumat keskittyvät kylän menneisyyden salaisuuks...

Terry Mooren Rachel Rising -kauhusarjakuva on syksyni suurin sarjakuvatapaus. Löysin Mooren sarjakuvan aivan sattumalta netissä surffaillessani, ja jokin sarjan juonikuvauksessa sai minut siinä määrin kiinnostumaan, että tilasin itselleni pari ensimmäistä osaa. The Shadow of Death (#1) ja Fear No Malus (#2) -osat luettuani olen niin koukussa, että seitsemänosainen sarja on pakko lukea loppuun asti. En miellä itseäni kauhun lukijaksi, joten Rachel Rising -sarja on ollut yllätys tässäkin suhteessa. Toisaalta, sarjan kauhupiirteet eivät hypi silmille eikä kahdessa ensimmäisessä osassa ole ollut överiksi menevää yliluonnollista meininkiä, joten olen lukenut sarjaa jonkinlaisena dekkari-jännitys-outousvirityksenä. Sarjan idea on lyhyesti tämä: ensimmäisen osan alussa nuori nainen nimeltä Rachel kömpii vaivalloisesti esiin maan alta hautakuopasta ja suunnistaa kotiinsa, joka sijaitsee amerikkalaisessa Mansonin pikkukaupungissa. Hän ihmettelee, mitä on tapahtunut ja miksi läheiset ...

Kati Närhen Agnes-trilogia on mielestäni parasta, mitä kotimaisen sarjakuvan saralla on ilmestynyt, joten hänen nimensä kirjan kannessa herättää oitis kiinnostukseni. Niinpä varasin luettavakseni osan WSOY:n uutta Lukupalat-sarjaa, jonka huomasin ensimmäisen kerran Kian Luetaanko tämä? -blogissa. Kati Närhi on tehnyt kuvituksen sarjan Jäätävän jännää -teemaa edustavaan osaan Yökoulu ja kadonnut opettaja (WSOY, 2016). Kirjan tarinan on kynäillyt Paula Noronen, jonka teksteihin en ole aiemmin tutustunut. Lyhyet  mietteet kirjasta:   Kirjan tapahtumat: Kirjassa ollaan vampyyrien koulumaailmassa ja ihmetellään kadonneen opettajan arvoitusta. Vampyyrikoululaisten elämään tutustuminen oli minulle kirjan parasta antia, ja kirjan tarinaan oli onnistuneesti laitettu mukaan kujeellista huumoria ja nykypäivän ilmiöitä. Hautakivi-parkouria harrastava 180-vuotias Martta-koululainen on kirjan tomera päähenkilö, ja hänellä on seuranaan Paavo Zombinen. Paavon motto on "maan alt...

Niputin tähän postaukseen kolme keskikastin lukuelämystä. Haluan pienentää bloggausjonoani, ja ja näiden kirjojen kohdalla lyhytarvio riittää mielestäni mainiosti. Olisin voinut jopa jättää bloggaamisen kokonaan väliin tämän kolmikon kohdalla, mutta halusin kirjat mukaan lukuhaasteisiin. Lukuhaastenipotus, mikä ihana syy bloggaamiseen! Maarit Verrosen Kulkureita ja Unohtajia (Kirjayhtymä, 1996) on novellikokoelma, tai takakannen mukaan kertomuskokoelma. Tarinat saattavat liittyvät toisiinsa, mutta kirja ei ole selväpiirteinen alusta loppuun kertomus. Pikemminkin kaikkea muuta. Matkalla olon teema nousee novelleissa usein esille, ja tarinoiden päähenkilöt tuntuvat haparoivan todellisuudessa, koettavat ottaa siitä kiinni vaikka maailma lähes pakenee alta. Omalaatuinen kirja, josta tavallaan pidin mutta josta silti oli vaikeaa saada otetta. Verrosen rauhallinen kerronta on todella kaunista, ja välillä tuntui, että kirja oli lukemisen arvoinen pelkästään sen vuoksi. Mikael Niem...

Hirviön kutsun (Tammi, 2016) taustatarina on koskettava: kirjan alkuperäisidean äiti Siobhan Dowd ei kyennyt kirjoittamaan tarinaa loppuun hävittyään oman taistelunsa syöpää vastaan. Patrick Ness suostui lopulta jatkamaan Dowdin työtä, ja saattoi kertomuksen päätökseen. Kirjan alkupuheessa hän kuvailee omia tuntemuksiaan ja työskentelyään kirjan parissa.  Hirviön kutsussa kuvataan sitä, kuinka nuori käsittelee tunteitaan ja pelkojaan vanhemman sairastuessa vakavasti. Päähenkilö-Cornorille ilmestyy tarinoita kertova hirviö hieman yli puolenyön, eivätkä hirviön tarinat ole mukavia saati iloisia. Päivisin Cornor koettaa selvitä arjesta, jossa isoäiti on tullut auttamaan äitiä tämän sairastuttua. Cornor ei oikein tule toimeen isoäidin kanssa, eikä avioeron jälkeen Amerikkaan muuttaneen isän kanssa mene juuri sen paremmin. Koulussakaan ei mene aina hyvin, ja kuitenkin on selvittävä päivästä - ja yöstä - toiseen. Jim Kayn mustavalkoinen kuvitus erittäin vaikuttavaa, ja heijas...

Bloggausjonooni on ehtinyt kertyä jonkin verran fantasiaa ja myös pari kirjaston nuortenosastolta löytynyttä kauhukirjaa . Ensi viikko kuluu blogissani näiden teemojen parissa ja aloitan teemailun jo tänään riemukkaalla kauhukirjalla. Mikael Niemen Kirkon pirua uskallan suositella myös heille, joita kauhu ei yleensä suuremmin houkuttele. Mikael Niemen nuorten kauhukirja Kirkon piru (Schildts, 2002) oli minulle todellinen löytö. Takakannen mainoslause "yhdellä istumalla ahmaistava kirja: kaamea, kutkuttava, pelottava ja hauska" piti minun kohdallani aika hyvin paikkansa (no, pari iltaa taisi mennä ennen kuin sain kirjan luettua). Kirjan tarina saa alkunsa seitsemännen luokan retkeltä, jonka kohteena on Pajalan kirkko. Luokan opettaja päättää näyttää oppilaille puulaatikossa säilytettävän pirun, joka on löytynyt kirkon remontin yhteydessä lattian alta: " Laatikossa oli jotain tummaa. Nahistunut, käppyräinen ruumis. Keltaiset silmät olivat kutistuneet kokoon, harmaid...

Minulla on ollut pieniä hankaluuksia löytää Hämärän jälkeen -haasteeseen lukuhaluja herättäviä kauhukirjoja, mutta Joe Hillin Sydämen muotoinen rasia (Tammi, 2007) oli oivallinen valinta. Kirjan tapahtumat olivat säväyttävämpiä kuin lukemissani kirjoissa keskimäärin, mutta meno ei silti äitynyt liian hurjaksi. Tämmöiselle todella vähän kauhukirjallisuutta lukevalle bloggaajalle ikääntyvän death-metal muusikon taival netistä ostetun kummituksen kanssa oli piristävän erilaista luettavaa, ja Sydämen muotoinen rasia oli yllättävän viihdyttävä tapaus. "Jude toivoi, että hän olisi ehtinyt sanoa Georgialle, ettei ollut tarkoittanut vahingoittaa tätä. Hän olisi halunnut sanoa Geargialle, ettei hän aikonut paeta ja jättää tätä, vaan että hän yritti johdattaa kuolleen miehen toisaalle, mutta kipu hänen kädessään oli liian armoton. Kipu salpasi siinä määrin hänen ajattelunsa, ettei hän kyennyt muodostamaan sanoista selkeitä  lauseita. Ja sitä paitsi hän ei tiennyt, miten kauan hän p...

" 12. syyskuuta. Miten hyviä he kaikki ovatkaan minulle. Minä ihan rakastan tuota kultaista tohtori van Helsingiä. Ihmettelen vain, miksi hän niin kiihtyi näistä kukista. Hän aivan pelästytti minut kiivaudellaan. Ja kuitenkin hän varmasti oli oikeassa, sillä tunnen jo että ne auttavat. Jollakin lailla en arkaile olla yksin tänä yönä ja voin pelkäämättä ruveta nukkumaan. En piittaa mistään ikkunan takaa kuuluvista siiveniskuista. Voi sitä hirvittävää kamppailua, jota olen käynyt unta vastaan niin usein viime aikoina, sitä tuskaista pelkoa unta kohtaan ja sen tuntemattomia kauhuja! Kuinka siunattuja ovatkaan ihmiset, joiden elämässä ei ole pelkoja, ei kauhua, joille uni on lahja joka saapuu öisin ja tuo mukanaan vain kauniita näkyjä. Mutta tänä yönä minä toivon unta ja lepään kuin Ofelia näytelmässä "neitsytseppeleineen ja kukkasirotteineen". En ole koskaan ennen pitänyt valkosipulista, mutta tänä yönä se tuntuu ihanalta! Hyvää yötä, kaikki." (s. 200) Hyvää yötä ...

Lovecraftin lähteillä -kauhunovellikokoelma (Jalava, 2013) osoitti minulle heti ensimmäisestä novellista lähtien, miten vieras genre kauhu minulle on. Luin viime kesänä kotimaisen kauhunovellikokoelman Valkoiset varpaat , mutta se oli kesyä tavaraa nyt lukemaani settiin verrattuna: "Ikkunanurkkauksen täytti punainen hehku - verenpunainen hehku. Hitaasti mutta varmasti jonkin Olennon himmeät ääriviivat alkoivat erottua: tähdistä saapuneen näkymättömän kulkijan verellä täyttyneet ääriviivat. Olento oli punainen ja tihkuva, valtava kasa sykkivää, liikkuvaa hyytelöä; verenpunainen möhkäle, josta lähti lukuisia, heiluvia ja huojuvia lonkeromaisia ulokkeita." (s. 24 -25) Häh?! Hyytelömäisiä möhkäleitä ei juuri tule vastaan kirjoissa, joita yleensä luen, joten olin jo Robert Blochin Kulkija tähdistä -avausnovellissa melkoisen huuli pyöreänä.  Lovecraftin lähteillä -kokoelma jatkui samalla linjalla, sillä myös muissa novelleissa oli luvassa outoja olentoja ties mistä avaruuden ul...

Gustav Meyrinkin kauhuklassikko Golem (Like, 2010) ja Petri Karran parisuhdekomedia Haarautuvan rakkauden talo (Gummerus, 2009) päätyivät samaan postaukseen Kirjankansibingon yhdistämänä. Toisen kirjan leffakannesta löytyy pariskunta ja toisesta keltaista väriä. Lisäksi molempien lukeminen alkoi loppua kohden olla niin puisevaa puuhaa, että lyhytarviot riittäkööt näille kirjoille. Petri Karran Haarautuvan rakkauden talon tarina oli minulle tuttu elokuvaversiosta, jonka kävin aivan teatterissa asti aikoinaan katsomassa. Kirjan juonen peruskuvio on se, että espoolainen aviopari Juhani ja Tuula ovat päättäneet erota ystävinä ja sivistyneesti. Omakotitalonsa myyntiajan he ovat päättäneet asua saman katon alla, mutta se ei sitten olekaan niin yksinkertaista. Luvassa on parisuhdedraamaa, jossa heiluvat mukana mm. valetyttöystävä ja Rakastaja. Haarautuvan rakkauden talo on Draamaa isolla D:llä ja alalajina on komedia. Tykkäsin leffasta, ja tämä kirja on niitä (harvinaisia?) tapa...

"...kauhukirjallisuuteen liittyvät kommentit liittyvätkin usein siihen, pelottiko lukijaa vai ei.     Tylsää.    Kauhun ei ole pakko pelottaa. Se voi aiheuttaa outouden tuntemuksia, kauneuden kokemuksia ja jopa naurattaa. Kyseessä ei ole kirjallinen versio huvipuiston kummitusjunasta, vaan ennen kaikkea taiteenlaji, jonka avulla voi käsitellä koko ihmisenä olemisen kirjoa." ( s. 7) Marko Hautalan esipuhe kauhunovellikokoelmassa Valkoiset varpaat (Haamu, 2015) osui ja upposi. Genretuntemus ei ole muutoinkaan vahvoja puoliani, ja kauhua lukiessani olen aina odottanut kauhun puistatuksia ja kummitusjunaefektiä (ja kummitusjuna oli muuten penskana tosi jännä paikka). Olipa hyvä tietää, ettei kauhukirja ole huono vaikka puistatukset jäävät väliin. Niin nimittäin kävi Valkoiset varpaat -kokoelman novellien kanssa, mutta esipuheen ansiosta luin kirjaa aavistuksen rennommalla otteella kun lupa kerran annettiin ja pidin lukemastani kolmen Goodreads-tähden ver...