Valkoiset varpaat - kauhutarinoita (toim. Marko Hautala)

"...kauhukirjallisuuteen liittyvät kommentit liittyvätkin usein siihen, pelottiko lukijaa vai ei.
    Tylsää.
   Kauhun ei ole pakko pelottaa. Se voi aiheuttaa outouden tuntemuksia, kauneuden kokemuksia ja jopa naurattaa. Kyseessä ei ole kirjallinen versio huvipuiston kummitusjunasta, vaan ennen kaikkea taiteenlaji, jonka avulla voi käsitellä koko ihmisenä olemisen kirjoa." (s. 7)

Marko Hautalan esipuhe kauhunovellikokoelmassa Valkoiset varpaat (Haamu, 2015) osui ja upposi. Genretuntemus ei ole muutoinkaan vahvoja puoliani, ja kauhua lukiessani olen aina odottanut kauhun puistatuksia ja kummitusjunaefektiä (ja kummitusjuna oli muuten penskana tosi jännä paikka). Olipa hyvä tietää, ettei kauhukirja ole huono vaikka puistatukset jäävät väliin. Niin nimittäin kävi Valkoiset varpaat -kokoelman novellien kanssa, mutta esipuheen ansiosta luin kirjaa aavistuksen rennommalla otteella kun lupa kerran annettiin ja pidin lukemastani kolmen Goodreads-tähden verran. Tämä kokoelma tarjosi virkistävän erilaisia lukupaloja useammalle illalle.

Kokoelmassa on seitsemän novellia eri kirjoittajilta: Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu,  Anders Fager, Sami Hilvo, Satu Grönroos, Jaakko Yli-Juonikas ja Marko Hautala. Novellien aiheet liikkuivat mukavan laajalla skaalalla. Mentiin rakkaudesta tulevaisuudenkuviin ja välillä piipahdetaan kirjastossa ja sotilasoperaatiossa. Omaan lukuhermooni osuivat parhaiten Sami Hilvon Kehdosta hautaan sekä Anders Fagerin Kuolema saapuu Bodskäriin, joka on tuo yllä mainitsemani sotilasjupakka saaristomaisemissa. Fagerin novellissa oli pelottelun makua ja jännitystä, ja saaristotarina ei selitellyt liikaa vaan antoi outouden jäädä lukijan mieleen.

Hilvon novellia Kehdosta hautaan en varmaan itse olisi edes luokitella kauhugenreen kuuluvaksi, mutta vinkeä novelli se oli. Lukijalle hahmottuu erikoinen tulevaisuuden maailma, jossa päähenkilö Nao elää. Naolle avautuu mahdollisuus tietää vielä lisää ympäröivästä maailmasta, ja lukija huomaa että valintoja on monenlaisia. Tässä novellissa oli lyhyeen sivumäärään mahdutettu paljon - outo ja jopa ahdistava tulevaisuudenkuva, yksilön kohtaaminen todellisuuden rakenteiden kanssa - ja silti tarina rullasi sujuvasti eteenpäin. Tämäntyylistä lukisin mieluusti enemmän.

"Nao ei ollut kehdossa yksin. Joku hengitti sen sisällä, aivan hänen lähellään ja samassa rytmissä hänen kanssaan. Sellaisen ei pitäisi olla mahdollista. Kehdot ovat henkilökohtaisia ja tarkkaan vain yhdelle mitoitettuja leposijoja,joihin asettaudutaan pimeyden ajaksi. Obaa on sanonut, että painajaisissa kaikki on mahdollista. Nao ei tiedä, mitä sana painajainen tarkoittaa, mutta tapa, jolla Obaa sen sanoo, saa Naon ihon pienille paukamille. Kananlihalle, sanoo Obaa, mutta Nao ei ymmärrä sitäkään". (s.76)

Valkoiset varpaat on pirteä kokoelma, jossa on muun hyvän lisäksi myös erittäin hieno ja tyylikäs kansi.

***
I Spy  -lukuhaasteeseen tulee merkintä 1) Color.
Kirjankansibingon seuraava ruksi menee ruutuun 'kaupunki':


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Dysphoria, Kirjakaapin kummitus, Kirjakko ruispellossa ja Kannesta kanteen, sivuista sivuille.
Kirjan tietoja:
Valkoiset varpaat - kauhunovelleja (toimittanut Marko Hautala)
Kannen kuvat Ivi Rebova
Haamukustannus, 2015
175 sivua

Kommentit

  1. Minun tekisi mieli lukea tämä kirja ihan Virpi Hämeen-Anttilan takia. Hän on aiemminkin osoittanut olevansa taitava mukautumaan uudenlaisten aiheiden ja genrejen vaatimuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minulle oli yllätys että Hämeen-Anttila oli kirjoittanut tähän kokoelmaan novellin. Ja hyvä novelli sekin oli, sijoittui kirjastoon - ne voivat olla outoja paikkoja. :). Tähän kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vain kohdalle osuu.

      Poista
  2. Kirjassa on todellakin jännä kansikuva, mutta siitä huolimatta en aio lukea kauhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla jo toinen kauhu-bloggaus blogissani tälle kesälle, vaikkenoikeastaan juuri koskaan lue kauhua... en tosin ole siihen nytkään hurahtanut, mutta tämä kokoelma oli ihan kiva kesän piristys.

      Poista
  3. Minusta oli kiva idea ottaa kokoelmaan tarinoita sellaisilta kirjailijoilta, jotka eivät ole muuten kauhua kirjoittaneet, siis Hautalaa ja Fageria lukuun ottamatta.

    Hautalan maininta siitä, että kauhun ei tarvitse pelottaa oli minullekin tärkeä muistutus. Jotenkin olen niin viehättynyt juuri siitä pelottavasta kauhusta, että muunlainen kauhu ei välttämättä minusta tunnu kauhulta. Nyt luin tarinat avoimin mielin enkä ärsyyntynyt siitä, että kaikki tarinat eivät pelottaneet. Mukavasti keskenään erilaisia tarinoita, joista kaikista löytyi jotakin hyvää. Hieno kokoelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunsin oikein syyllisen piston sydämessäni, kun luin esipuhetta. :) Aiheellinen huomautus, ja luulen, että ehkä se riittää että tarinan henkilöt tuntevat kauhua. Lukija voi olla missä mielentilassa tahansa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.