Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi

Alexandre Dumas vanhemman klassikkojärkäleet Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi jäivät minulta nuoruusvuosina lukematta, enkä ole näihin aikuisenakaan tullut tarttuneeksi. Reader, why did I marry him? -blogin Ompun ideoima Klassikkohaaste innosti minut vihdoin ottamaan kesäkaveriksi toisen näistä tiiliskivistä, ja valintani osui Monte-Criston kreiviin (Otava, 2013/1844-45). Monte-Criston kreivistä on julkaistu suomeksi myös lyhennetty versio, mutta vierastan hieman niitä, joten valitsin luettavakseni Jalmari Finnen suomennoksen, jolla on mittaa 1140 sivua.

"Vuoden päästä siirrettiin kuvernööri Hamin linnoituksen päälliköksi. Hän vei mukanaan monet alemmista virkamiehistään, niiden joukossa Dantèsin vartijan. Uusi kuvernööri saapui, vankien nimien oppiminen olisi vienyt liian paljon aikaa, hän esittelytti itselleen vain niiden numerot. Tässä kamalassa matkustajakodissa oli viisikymmentä huonetta ja asukkaita nimitettiin huoneittensa numeron mukaan. Tuota onnetonta nuorta miestä ei enää sanottu Edmondiksi eikä Dantèsiksi. Hänen nimensä oli nyt numero 34." (s. 127)

Numeroksi 34 päätynyt onneton nuori mies on kirjan päähenkilö Edmond Dantès. Hän palaa kirjan alussa meripestiltään satamaan ja rientää tapaamaan rakastettuaan, kaunista Mercédès-neitoa. Aikanaan vietetään nuoren parin kihlajaisia, mutta kesken juhlinnan Edmond viedään vangittuna pois. Hänet tuomitaan vankeuteen bonapartelaisten kätyrinä. Onko rakastunut nuori mies syyllinen? Eihän toki, ja siinä on syy Edmondin raivoisaan vihaan, jota hän tuntee niitä kohtaan, jotka hänet vankilaan toimittivat. Vanki numero 34 näet onnistuu pakenemaan, ja hänestä tulee salaperäinen, mittaamattoman rikas Monte-Criston kreivi, jolla on pitkä muisti ja paljon kärsivällisyyttä odottaa sopivaa hetkeä kostolle.

Reiluun tuhanteen sivuun mahtuu juonenkäänne jos toinenkin, ja tapahtumapaikkoja löytyy mm. Roomasta ja Pariisista, jonka seurapiireihin kirjan loppuvaiheet pääosin sijoittuvat. Juonenkehittelyä ei turhaan kiirehditä Monte-Criston kreivissä. Edmondin päästyä ulos vankilan muurien takaa ajattelin, että nyt vihollisia aletaan napsia yksi kerrallaan tasaiseen tahtiin. Olinpas väärässä. Vankilapako onnistui sivulla 188, mutta vasta sivulla 848 kuultiin sanat: 

"- Ensimmäinen, sanoi kreivi juhlallisesti katsoen vainajaan, jonka kasvot olivat kamalassa kuolinkamppailussa vääntyneet." 

Wikipediasta löytyy henkilökaavio, joka kuvastaa hyvin Monte-Criston henkilösuhteiden rakennetta ja määrää. Etenin kirjan kanssa hitaasti ja varmasti eli luin kreivin edesottamuksia lähes kuukauden verran, ja osa kirjan alussa esitellyistä henkilöistä oli vain etäisesti muistissani muutaman sadan sivun jälkeen. Wikipedian kaaviosta olisi siis ollut apua ajoissa löydettynä, mutta tyydyin takaisinpäin selailuun aina tarpeen vaatiessa. Tarvetta ilmeni silloin tällöin, eikä kreivin lukuisten salanimien käyttö helpottanut tilannetta. Vaikka miten koetin pitää hoksottimeni hereillä, apotti Busonin todellinen henkilöllisyys oli häipynyt mielestäni kirjan loppupuolella.

Edmondin henkilöhahmo kannattelee hienosti kirjan tapahtumia, vaikka myös sivuhenkilöille annetaan runsaasti tilaa. Edmond on alussa hyvin sympaattinen, mutta hänen luonteensa kokee kirjan aikana melko väkevän muutoksen. Mielenkiintoisista henkilöistä huolimatta kirjan lukeminen vaati aavistuksen kärsivällisyyttä, sillä näin jälkikäteen ajatellen ennen kirjan puolta väliä kulutettiin lähes satoja sivuja eräiden juonikuvioiden ja henkilösuhteiden pohjustamiseen. Mietin niitä lukiessani, että mitenkähän luvut x, y ja muutama muu liittyvät kreivin kostoretkeen ja ovatko juuri nämä niitä lukuja, jotka on otettu pois lyhennetystä painoksesta. No, kannatti odottaa, kostoretkeen liittyvät asiat aikanaan selvisivät mutta tuota lyhennetyn painoksen tapausta en osaa kommentoida.

Dumasin kerronta on erittäin sujuvaa, ja minua miellytti henkilöhahmojen puhetapa, joka oli nykylukijan korvaan toisinaan ihastuttavasti vanhanaikaisen koukeroista:

" - Albert, lapseni, sanoi Mercedes, - jos olisin ollut voimakkaampi, olisin neuvonut sinua tekemään juuri noin. Omatuntosi puhui, kun sortunut ääneni vaikeni. Noudata omatuntoasi, poikani. Sinulla oli ystäviä, Albert, katkaise siteet, jotka sinut liittävät heihin, mutta äitisi tähden älä vaivu epätoivoon. Elämä on vielä kaunis sinun iälläsi, ethän ole täyttänyt kahtakymmentäkahta, ja koska puhdas sydämesi tarvitsee puhtaan nimenkin, niin ota isäni nimi: Herrera." (s. 913)

Ajankuva näkyy ja kuuluu henkilöhahmojen käytöksessä. Kaksintaisteluhaaste loukatun kunnian vuoksi tuntuu nykylukijan mielestä aina yhtä jalolta ja kunniakkaalta sen rinnalla, että mentäisiin pihalle nujakoimaan nyrkit aseina. Mutta ihmisluonto ei aikojen saatossa ole juuri muuttunut. Kateus, rahan ja vallan himo, kosto, rakkaus ja anteeksianto välittyvät Monte-Criston kreivin henkilöiden kautta elinvoimaisina ja lukijaa koskettavina tunteina. Mielestäni kirja on kestänyt aikaa erinomaisesti. Näin hienoa klassikkoa lukiessani tulee mieleen, montaakohan tänä vuonna julkaistua kirjaa luetaan ihastunein tuntein 170 vuoden kuluttua?

Monte-Criston kreivi oli hyvä valinta kesällä luettavaksi klassikoksi. Kirja on fyysisesti mittavan kokoinen, mutta seikkailullinen sisältö vei minut kevyesti mukanaan. En halunnut käyttää kesäpäiviäni tahkoamalla puoliväkisin jotain, mikä ei laisinkaan innosta lukemaan. Tätä pulmaa ei Monte-Criston kreivin kanssa tullut, vaan Edmondin ja lukuisten sivuhahmojen seurassa viihdyin niin lomarannan aurinkotuolissa (jossa minulla oli mukana sähkökirjaversio, jonka voi ladata ilmaiseksi ainakin Elisa-kirjalta) kuin kotosalla sadetta pidellen. Rauhallinen lukutahti ja tarpeeksi ajoissa aloitettu lukeminen taisi sekin olla viisas valinta, sillä välillä oli hyvä irrottaa ajatukset 1800-luvun tohinoista ja keskittyä muuhun.

Lukemassani painoksessa on lyhyt esittelyteksti Dumas vanhemmasta, ja siinä kerrotaan, että Monte-Criston kreivin tarinalla on tiettyjä yhtymäkohtia erääseen Dumasin kuulemaan tositarinaan suutarista. Montecriston saari on myös olemassa, ja se sijaitsee Välimerellä, Elban saaren eteläpuolella. On ihailtavaa, millaisen tarinan Dumas onnistui rakentamaan muutaman tosiseikan ympärille. Monte-Criston kreivi soljuu kerronnallisesti jouhevasti eteenpäin ja on teemoiltaan rikas. Kirjassa riittää pureskeltavaa useammalle lukukerralle, ja luulen, että omalla kohdallani toinen lukukerta saattaisi olla erittäin antoisa, sillä kirjan alkupuolen vaiheissa osaisin enemmän kiinnittää huomiota tiettyihin henkilöihin ja heidän toimintaansa.

Saatuani kreivin tarinan päätökseen hänen vaiheensa kangastelivat vielä pitkään mielessäni, ja myönnän, että muutama kreivin jälkeen lukuun tullut lyhyt kirja taisi kärsiä epäreilusta vertailusta maailmankirjallisuuden klassikkoon. Klassikoiden tähdittäminen on minulle usein hankalaa, mutta Monte-Criston kreivi oli niin runsas ja mukaansatempaava lukuelämys, että päädyin antamaan kirjalle täydet viisi tähteä. Kreivin seikkailujen lukeminen alensi myös kynnystä Kolmen muskettisoturin lukemiseen. Se voisi olla seuraava klassikkoni.

Lopuksi hypähdys Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni (Tammi, 2008) -muistelmakirjaan, joka on minulla parhaillaan kesken. Monte-Criston kreivi pompahti ykskaks esille sen sivuilta eilen, ja tähän runoilijamestarin muistoon on hyvä päättää klassikkopostaus:

"Kun francolaisten sotajoukko jakoi Tasavallan alueen kahtia, kenraali Herreran oli partioitava  pilkkopimeässä. Linjat oli tarkastettava ja käskyt annettava yöllä. Kenraalin aika kävi pitkäksi. Hän päätti opetella sokeain kirjoituksen, Braillen järjestelmän. Kun hän hallitsi sen, hän suoritti vaaralliset lentonsa  lukien koko ajan sormenpäillään, kansalaissodan tulen ja tuskan hehkuessa hänen alapuolellaan. Kenraali kertoi lukeneensa Montecriston kreivin ja aloittaneensa Kolme muskettisoturia kun tappio ja maanpako keskeyttivät hänen yölliset sokkulukuharrastuksensa." (Tunnustan eläneeni, s. 194)

***

Ompun klassikkohaasteen koonti löytyy täältä. Kannattaa käydä kurkkaamassa, miten klassikot ovat muille bloggaajille maistuneet. Kiitokset haasteen emännälle hienosta ideasta - lukemattomien klassikoiden mittavaa listaa oli mukavaa lyhentää. Ja Dumas oli nappivalinta kesäklassikoksi. Klassikon lukeminen voi olla hauskaa, kannattaa kokeilla!

50 kategorian haaste  etenee komeasti kohtaan 1) A book with more than 500 pages.

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan 'mies':

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kreivin seurassa on oltu mm. blogeissa Morren maailma, Jokken kirjanurkka, Kirjahamsterin lukuvinkit ja Amman lukuhetki.
Kirjan tietoja:
Alexandre Dumas: Le comte de Monte-Cristo (1844-45)
Suomennos Jalmari Finne
Otava, 2013 (ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1911)
1140 sivua