Helena Waris: Sudenlapset & Talviverinen (Pohjankontu #2 ja #3)

Ihastuin viiden tähden arvoisesti Helena Wariksen Pohjankontu-trilogian avausosaan Uniin piirretty polku (Otava, 2009), ja onneksi trilogia jatkui samalla tasolla loppuun asti. Jatko-osat Sudenlapset (Otava, 2011) ja Talviverinen (Otava, 2013) eivät täysin tavoittaneet ykkösosan erityislaatuista tunnelmaa, mutta eivät ne kauas siitä jääneet. Kyllä on mahtava kirjasarja! Jos nyt joku fantasian ystävä ei tätä ole vielä lukenut niin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Minulle Pohjankontu oli kesän tähän mennessä upein ja lumoavin lukuelämys. Jokos tuli tarpeeksi ylistäviä adjektiiveja?

Sudenlapset jatkaa Uniin piirretyn polun tarinaa, mutta ajassa on hypätty reilusti eteenpäin. Kirjan pääosissa on edellisestä osasta tuttujen henkilöiden lapsia, ja hetken aikaa meni ihmetellessä, että missäs nyt mennään ja keitä nämä tyypit ovat. Sudenlapsissa Niir, Roke ja muutamat muut päähenkilöt etsivät omaa tietään ja paikkaansa maailmassa, eli kirjan perusteemat ovat samoilla linjoilla aloitusosan kanssa. Rakkautta on mukana kuvioissa, mutta tämä juoniaines ei minua suuremmin kiehtonut. Kirjaan pääsi helpommin sisälle kuin Uniin piirrettyyn polkuun, ja juoni oli jonkin verran sarja-aloitusta suoraviivaisempi.

Sarjan päätösosa Talviverinen kertoo Sudentahdon eli Troin tarinan. Kirjan alkupuolella oli aika paljon tuttuja juttuja aiemmista osista, mutta onneksi kirja edetessään kertoi aivan uusia asioita Troin taipaleesta ja täydensi hyvin Uniin piirretyn polun ja Sudenlapsien aukkopaikkoja. Tuumailujen jälkeen päätin antaa myös päätösosalle viisi tähteä, sillä kirja veti hienosti langanpäät ja henkilöt yhteen, ja jätti samalla tarinan sellaiseen vaiheeseen, että sitä olisi mahdollista jatkaa uusiin kirjoihin.

"Näin kauan siihen oli mennyt. Suljettujen silmieni edessä kulkivat kaikki entisen elämäni tärkeät ihmiset.
    Pohdin, kiertäisikö pitkä talvi Tuultensaaren asukkaat, yltäisikö kylmyys etelän porraskyliin, ja vieläkin kauemmaksi, sinne missä en ollut koskaan käynyt. Ajattelin Sinisten metsien rajaseutuja, Taivaskallionkylää ja Joenyhtymää, Vornanmutkaa ja tuhoutunutta Mustarintaa.
    Kaikki hautautuu lumeen.
    Mietin, jättäisikö tämä pitkä talvi jälkeensä vanhaa kansaa. Niitä, jotka kertoisivat, millaista elämä oli ollut ennen kylmyyttä.
    Ajattelin Valkoisten susien maan jäätyviä jokia, ja naista rannalla. Lähetin hänelle lämpimän ajatuksen.
    Jonakin päivänä lumi väistyy ja maa paljastuu jälleen."

Kirjan loppu on jonkin uuden, tuntemattoman alku, jota kohti kirjan henkilöt ovat taittaneet matkaa kolmen kirjan verran.

Koko trilogiassa minua viehätti tarinan luonnonläheisyys. Tapahtumia ei ole sidottu mihinkään tiettyyn aikaan tai kartoista tuttuun paikkaan, mutta kaupunkielämä on täysin vierasta tämän trilogian henkilöille. He viihtyvät metsissä, kunnioittavat vanhoja mahteja, eläimiä ja luonnon voimia. Trilogia ei ole hurjaa action-tykitystä vaan hieman rauhallisempaa menoa. Mytologian värittämiä seikkailuja toki mahtuu mukaan muttei mitään varpaita kipristävää jännitystä. Se ei minua haitannut, sillä henkilöiden kohtalot kiinnostivat minua tavattomasti heti ensi sivuilta asti ja haikein mielin luin Talviverisen viimeisen luvun. Kirjasarja taitaa jäädä lukulaitteeseen odottamaan uusintalukua.

***

50 kategorian  haasteen kohta 32) A Trilogy on nyt kokonaisuudessaan luettu. Pohjankontu-trilogian ensimmäisestä osasta Uniin piirretty polku kirjoittelin täällä.

Kirjankansibingo saa ruksin ruutuun 'eläin', sillä Talviverisen kannessa jolkuttelee susi:

Goodreads: Sudenlapset saa 4 tähteä ja Talviverinen 5 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Omia ostoksia.
Muualla verkossa:
* Sudenlapset-kirjaa on luettu mm. blogeissa Cilla in Wonderland, Koko lailla kirjallisesti, Kirjoihin kadonnut.
* Talviverinen-kirjaa on luettu mm. blogeissa Morren maailma, Cilla in Wonderland ja Kirjoihin kadonnut.
Kirjojen tietoja:

Helena Waris: Sudenlapset
Kansi Tuuli Juusela
Otava, 2011
437 sivua

Helena Waris: Talviverinen
Kansi Tuuli Juusela
Otava, 2013
333 sivua