2 x kesädekkari: Timo Sandberg: Mustamäki & Jussi Adler-Olsen: Vanki
Vain kaksi dekkaria on kesä-heinäkuun aikana löytänyt tiensä lukupinooni: Timo Sandbergin Mustamäki (Karisto, 2013) ja Jussi Adler Olsenin Vanki (Gummerus, 2014). Molemmat ovat sarjojen avausosia, ja sekä Sandbergin 1920-luvulle sijoittuva Otso Kekki -sarja että Adler-Olsenin Osasto Q -sarja ovat kiinnostaneet minua jo pidemmän aikaa. Onneksi ehdin testaamaan nämä, sillä molemmat kirjat olivat kelpo dekkareita ja aion jatkaa kummankin sarjan parissa seuraaviin osiin. Osasto Q:ta minulla odottaa pari kirjaa kotihyllyssä, joten olipa helpotus, ettei tämä kehuja kerännyt sarja ollut minulle floppi.
Mustamäki esittelee lukijalle etsiväkonstaapeli Otso Kekin, joka työskentelee Lahden poliisissa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle, kansalaissodan jälkeisiin vuosiin, jolloin punaisten ja valkoisten raakuudet ei ole vielä kansalaisilta unohtuneet. Kirjan rikoksena on kahden miehen ampumistapaus, jonka epäilee niiden liittyvän punaisten ja valkoisten välisiin kahnauksiin. Kekki saa silti huomata, että politiikka vaikuttaa tutkintalinjoihin, ja työnteko vaatii tarkkaa pelisilmää myös poliisilaitoksen sisällä.
Mustamäen ajankuva sisällissodan jälkimaininkien vaikutuksista tavallisten ihmisten arkeen oli ehdottomasti kirjan parhaita puolia. Esimerkiksi sodasta palannut suutari August ei meinaa päästä ahdistavista muistoistaan eroon, ja hänen urhea vaimonsa Hilda yrittää parhaansa mukaan pyörittää perheen arkea ja hankkia toimeentuloa yleisen saunan pesijänä. Kirjassa oli paljon muitakin hyviä hahmoja, joiden kohtalot saivat minut kääntelemään rivakasti sivuja ja erityisesti kovia kokenut Vera oli kiinnostava tapaus - myös kaupungin miesten mielestä. Myös poliisin arki on ollut noina vuosina kovin toisenlaista: autoja on ollut pirtukauppiailla, mutta poliisin on ollut turvautuminen vuokra-ajuriin.
Mustamäki oli vetävä ja nopealukuinen, vaikkakaan ei erityisen nopeatempoinen. Kirja on mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin Sandbergin toinen dekkarisarja, josta tosin olen lukenut vain Kärpäsvaaran. Komisario Heittola saakin minun puolestani jäädä, mutta Kekkin edesottamuksia aion seurata jatkossa eli jatko-osa Häränsilmä pujahti lukulistalleni. Oli kiva löytää kotimainen, hyvä rikoskirja, joten toivottavasti sarjan jatko-osat pysyvät samalla tasolla aloituskirjan kanssa.
Mustamäki oli vetävä ja nopealukuinen, vaikkakaan ei erityisen nopeatempoinen. Kirja on mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin Sandbergin toinen dekkarisarja, josta tosin olen lukenut vain Kärpäsvaaran. Komisario Heittola saakin minun puolestani jäädä, mutta Kekkin edesottamuksia aion seurata jatkossa eli jatko-osa Häränsilmä pujahti lukulistalleni. Oli kiva löytää kotimainen, hyvä rikoskirja, joten toivottavasti sarjan jatko-osat pysyvät samalla tasolla aloituskirjan kanssa.
Osasto O -sarjan aloitusosan pokkariasu on tyylikäs. |
Osasto Q -sarjan aloitusosa Vanki sijoittuu nykyhetkeen, ja tässä kirjassa kiehtovinta on rikos, joka on pirullisen kekseliäs. Tunnettu naispoliitikko katoaa lautalta, eikä hänestä sen jälkeen kuulu eikä näy pihaustakaan. Viisi vuotta katoamisen jälkeen Kööpenhaminen poliisiin perustetaan uusi poliisiyksikkö, jonka tehtävänä on tutkia uudelleen vanhoja rikostapauksia. Sen johdossa on omalaatuinen komisario Carl Mørck, ja hänellä on apunaan vähintään yhtä omalaatuinen Hafez el-Assad. Kirjan juoni on melkoinen aikaa vastaan taistelu, ja harvoin olen eläytynyt yhtä voimakkaasti uhrin kärsimyksiin.
Vanki on paljon Mustamäkeä vauhdikkaampi, mutta Mustamäki vei voiton henkilögallerian ja ajankuvan (nykyajan jutuissa ei vaan millään ole samaan rosoisuutta kuin 1920-luvun tapahtumissa) saralla. Adler-Olsonin sarja vaikuttaa silti hyvältä dekkarinnälkäisen lomalukemiselta, joten enköhän lue myös ne pari seuraavaa osaa, jotka olen hyllyyni haalinut.
Vanki on paljon Mustamäkeä vauhdikkaampi, mutta Mustamäki vei voiton henkilögallerian ja ajankuvan (nykyajan jutuissa ei vaan millään ole samaan rosoisuutta kuin 1920-luvun tapahtumissa) saralla. Adler-Olsonin sarja vaikuttaa silti hyvältä dekkarinnälkäisen lomalukemiselta, joten enköhän lue myös ne pari seuraavaa osaa, jotka olen hyllyyni haalinut.
***
Mustamäki-kirjan haastepiste menee Kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -haasteeseen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lahteen, joten FC Lahti on saanut edustajansa.
Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa saa toisen merkinnän Tanskan kohdalle.
Kirjankansibingo etenee ruutuun 'kasvokuva' - vaikka kasvoista näkyy vain puolikas:
Goodreads: Molemmat kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Mustamäen lainasin kirjastosta. Vanki on oma ostos.
Muualla verkossa:
* Mustamäki-kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirjan pauloissa, Kirjat kertovat ja Kirjasähkökäyrä.
Kirjojen tietoja:Timo Sandberg: Mustamäki
Karisto, 2013
295 sivua
Jussi Adler-Olsen: Kvinden i buret (2007)
Suomennos Katriina Huttunen
Gummerus, 2014 (6. painos)
436 sivua
Adler-Olsenin sarjasta olen lukenut myös kaksi seuraavaa. Tämä ensimmäinen on kuitenkin mielestäni paras.
VastaaPoistaSe on aina harmillista, kun hyvän aloitusosan jälkeen suunta kääntyy alaspäin. No, jospa nuo jatko-osat toimivat edes jotenkin, vaikka sadepäivän ajanvietteenä kun ei niitä helteitäkään ole näkynyt. :)
PoistaOlen lukenut samat kirjat Sandbergilta. Taisin pitää enemmän Kärpäsvaarasta, kun olin antanut yhden tähden enemmän. Suomessa on huippuhyviä dekkarin kirjoittajia. Seppo Jokisen sarjaa olemme miehen kanssa yhdessä kuunnelleet kolme äänikirjaa ihan alusta, mutta kirjojahan taitaa olla jo parikymmentä.
VastaaPoistaJussi Adler-Olsson kiinnostaa ja olen hankkinut nuo kolme sarjan kirjaa, kunhan aikaa on jne.
Seppo Jokista pitäisikin kokeilla, en ole tainnut lukea häneltä mitään. Meillä tuntuu nykyään ilmestyvän dekkareita niin paljon, että tarkkana saa olla että edes omat suosikit ehtii lukemaan. :) Äänikirjana Jokinen voisi olla hyvä vinkki syksyä varten.
PoistaMinäkin pidin Mustamäen ajankuvasta ja Kekki oli ihan symppis. Jatko-osa on ehdottomasti lukulistalla. Nyt onkin 20-luku muotia dekkareissa (Hämeen-Anttila ym). Vanki sen sijaan odottelee omassa hyllyssä. josko siihen tarttuisin pohjoismaiseen haasteeseen...
VastaaPoistaMinäkin olen pitänyt Jokisen komisario Koskinen -kirjoista. Ne ovat hyviä kuunneltavia ja pari olen tainnut lukea painettuina. Koukuttavaa sorttia!
1920-luku tosiaan tuntuu kiehtovan kotimaan kirjailijoita, mutten ainakaan itse ole vielä kyllästynyt. Tuleepa vähän historiaakin tutuksi samalla. :) Jokista aion kokeilla syksymmällä äänikirjan muodossa, kun työt taas alkavat. Olisi kiva löytää joku uusi hyvä äänikirjasarja, olen sellaista vähän kaipaillut joten toiveet ovat korkealla Jokisen suhteen.
Poista