Tekstit

Näytetään tunnisteella portugali merkityt tekstit.

Novelliantologia Steampunk International

Kuva
Osuuskumman suomeksi julkaisema Steampunk International -novelliantologia (Osuuskumma, 2018) sisältää 9 novellia, joiden kirjoittajat tulevat Suomesta, Englannista ja Portugalista. Kyseessä on kolmen eri kustantamon yhteishanke, ja suomalaisista kirjoittajista mukana ovat Anne Leinonen, J. S. Meresmaa ja Magdalena Hai. He kaikki olivat minulle ainakin jollain tasolla tuttuja nimiä muista kirjoistaan tai novelleistaan, mutta muut antologian kirjoittajat olivatkin sitten uppo-outoja. Luin antologian kesällä, mutta huonouttaan kirja ei ole jäänyt muhimaan bloggauspinoni pohjalle. Viihdyin nimittäin mainiosti kirjan novellien parissa, ja yleensä loppufiilikseni novellin päättääksi olivat tämän suuntaisia: "olipa harmi, että tämä loppui jo. Haluan tietää, mitä novellin henkilöille seuraavaksi tapahtuu?!". Eli tuntui, kuin olisin lukenut kourallisen hyviä romaaninalkuja - mikä ei siis tarkoita, että novellit olisivat olleet jotenkin keskeneräisen oloisia vaan että ne yleensä onni...

Machado de Assis: Kuolematon ja muita novelleja

Kuva
Kuukauden kieli -lukuhaaste ei ole edennyt minulla aivan kirja per kuukausi -tahtiin, kuten alunperin oli tarkoitus. Toukokuun kielenä haasteessa on turkki, ja olen saanut sen verran aikaiseksi, että kirja on löytynyt ja odottelee lukemistaan lukulaitteessa. Ja: kyseessä ei ole ole Orhan Pamukin kirja. Kaikki kunnia Pamukin Nobel-tason proosalle, mutta kun katselin ja selailin oman hyllyni muhkeita Pamukeja, totesin, että ne ovat liian järeää tavaraa juuri tähän hetkeen. Onneksi Google ja Goodreads osasivat auttaa lukijaa pulmassa ja kesäkuun aikana aion napata turkki-pisteen kielihaasteeseen. 😊 Toukokuun aikana edistin haastetta kuitenkin huhtikuun kielellä, joka oli portugali. Pidin kieltä ensin vaikeana, mutta sopiva kirja oli aivan käden ulottuvilla: bongasin omasta hyllystäni brasilialaisen Machado de Assisin novellikokoelman Kuolematon ja muita novelleja (Sammakko. 2014). Novellit ovat ilmestyneet alkukielisinä vuosina 1882 - 1906, joten kovin tuoreesta tapauksesta ei ole...

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Kuva
Luiz Ruffaton Lissabonissa muistin sinut (Into, 2018) on maahanmuuttoa käsittelevä pienoisromaani. Minulla oli kirjan kanssa pieniä käynnistysvaikeuksia: koetin aloittaa kirjaa pariin kolmeen kertaan ja lukeminen tyssäsi aina muutaman kymmenen sivun jälkeen. Juoni, jos sellaista nyt saatoin edes hahmottaa, ei avautunut ja huomasin lukevani samaa kappaletta ties monettako kertaa. Sitten eräänä sunnuntaina ajattelin, että kokeillaanpa vielä kerran tätä Ruffatoa ja hups, muutaman tunnin kuluttua koko kirja oli luettu. Lissabonissa muistin sinut ei siis minun kokemukseni mukaan sovi väsyneelle tai kiireiselle lukupäälle vaan tekstin äärelle pitää malttaa rauhoittua.  Kirjan alussa lukijalle esitellään brasilialainen nuori mies nimeltä Sérgio, joka haaveilee paremmasta elämästä ja päättää lähteä etsimään sitä Portugalista. Ruffaton kerronta hyppelehtii sinne tänne, Sérgion kaaottisesta perhe-elämästä -  "Kun pikku Pierre sitten syntyi, Noemi muuttui ihan kummalliseksi, ajat...

Pidä huolta äidistä & Isä Belmiron rikos

Kuva
Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä (Into, 2015) ja Eugênio Giovenardin Isä Belmiron rikos (Like, 2005) löysin Oulun kaupunginkirjaston Käännöskirjapassin kautta. Ilman kirjapassia tuskin olisin tarttunut kumpaankaan kirjaan, ja kävi vielä niin, että ennakkotunnelmani menivät iloisesti ristiin loppufiilisten kanssa. Isä Belmiron rikokselta odotin paljon, mutta kirja osoittautui lupaavasta alusta huolimatta tylsäksi. Pidä huolta äidistä -kirjaa pidin etukäteen idealtaan nössönä, mutta luin viimeisiä sivuja liikuttuneena ja lähes tippa linssissä. Käännöskirjapassin ansiosta saan kirjoista merkinnät blogissani harvemmin esiintyviin käännöskieliin, sillä Isä Belmiron rikos on käännetty portugalista ja Pidä huolta äidistä on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen kirja. "Kuinkahan monta minuuttia sinulla kesti silloin tajuta, että vaimosi ei ole Soulin asemalta lähteneessä metrovaunussa? Oletit että vaimosi oli noussut vaunuun perässäsi. Sillä hetkellä kun metro pysähty...

Jorge Amado: Dona Flor ja hänen kaksi aviomiestään

Kuva
Yltäkylläinen, hekumallinen, täynnä elämää, iloa ja nautintoa. Jorge Amadon Dona Flor ja hänen kaksi aviomiestään (Otava, 1986) on täydellinen päätös hienolle kirjavuodelle 2013. Sattumalta onnistuin valitsemaan joulunpyhiksi erään blogiaikani parhaista lukuelämyksistä, jonka saattelin haikein mielin päätökseen viikonloppuna. Otsikko kertoo kirjan sisällön tiiviisti: runsaat 400 sivua tarinaa kauniista bahialaisneidosta dona Florista ja hänen ensimmäisestä aviomiehestään, peluri Vadinhosta ja toisesta aviomiehestään, tohtori Teodorosta. Vadinho kuolee kirjan ensimmäisillä sivuilla kesken kiihkeimmän karnevaaliajan, ja keittokoulu Maku ja Taitoa emännöivä dona Flor tekee kirjan alkuosassa muistoissaan matkaa ensimmäisen avioliittonsa vaiheisiin taianomaisesta ensirakastumisesta aina viimeiseen ihmeelliseen syntymäpäiväiltaan. Uhkapeleistä rahansa saanut ja sinne ne hävinnyt Vadinho ajoi Florin välillä epätoivon partaalle, mutta alle kolmekymppisenä leskeksi jäänyt Flor muistelee kai...