Oksan hyllyltä

Vaihtoehtohistoriaa? Steampunkia? J. S. Meresmaan pienoisromaanin takakannessa oli sanoja, joihin en useinkaan törmää lukemieni kirjojen luokitteluissa. Oudot luokittelut ovat minulle joskus pieni mörkö, sillä nolottavasti en ole kovin hanakka kokeileman uusia juttuja kirjallisuudessa. Pelkään joutuvani erikoisen, uuden genren eteen, josta en "tajua oikeita asioita". Pitäisikö esimerkiksi vaihtoehtohistoriaa lukiessa tuntea ensin se todellinen historia hyvin? Mitä ihmettä tiedän 1900-luvun Tampereen tapahtumista? Öö-ö, enpä yhtään mitään. No, siitä huolimatta nappasin kirjan lainauskoriini, sillä Meresmaan Mifonki-sarja on kiinnostanut minua pidemmän aikaa ja lyhyt Naakkamestari (Robustos, 2016) sai toimia johdattimena Meresmaan kirjoitustyyliin. "Koko päivän mietin, mihin, mihin naakan ruumis oli kadonnut. Kun viilasin raateja, hioin kulmia ja leimasin täysinäisiin laatikoihin päivämääriä, keräsin samalla rohkeutta ottaa puheeksi uutisjuttu, jonka Paavo Lundan o...

Pikimusta, sysipimeä (Robustos, 2017) on Jenna Kostetin kolmas romaani. Kahdella aikatasolla liikkuvasta tarinasta nousi omassa lukukokemuksessani voimakkaimmin esille vuoden 1942 osuus. Vahva naiskuva Esteristä, itsekseen maatilaa hoitamaan jääneestä villiluonteisesta naisesta viehätti minua arvoituksellisuudellaan ja alkukantaisella luonnonläheisyydellään. Nykyhetkeen sijoittuva tarinalinja sen sijaan jäi melkoisen vaisuksi, sillä päähenkilö-Auran parisuhdeongelmat ja tämän FB:ssä ahkeraan viestittelevä opettajamies eivät herättäneet mielenkiintoani vähäisimmässäkään määrin. Yleisvaikutelmani kirjasta olikin harmillisen ristiriitainen, mutta Esterin vuoksi suosittelen nais- ja sukutarinoiden ystäviä tutustumaan kirjaan. "Minua ei pelota metsässä. Katselen välillä aamun hämärässä pellolle ja korpeen ja ajattelen, että lähden pois. Pakkaan reppuuni ruokaa, vaatteita ja puukon. Haulikon otan olalleni ja sukset jalkaani ja hiihdän niin kauan kuin lunta riittää, ja kun kevät tu...

Kirjojen lukeminen vuodenaikojen mukaan ei taida olla minun juttuni. Täydellinen hetki Jenna Kostetin Marrasöiden (Robustos, 2015) lukemiselle olisi totta kai ollut marraskuu, mutta minä luin kirjaa vapun alla. Lyhenevän yön valossa olikin aika jännää lukea kirjaa, jossa marraskuun pimeys iskee päälle. Kontrasti vain vahvisti Marrasöiden tunnelmaa, ja minä viihdyin erinomaisesti synkähkön kirjan sivuilla, Turun saariston maisemissa. "Mä jään kiertämään tuon", Selja sanoi Svakille ja nyökkäsi kivikehää kohti.     "Hyvä, tee se", Svak sanoi. "Teet oikein, kun kierrät sen."     Selja ei tiennyt, mitä Svak tarkoitti. Hän katsoi miehen loittonevaa selkää ja toivoi, että kivikehän kiertämällä saisi vastauksia mieltään vaivaaviin kysymyksiin. Hän tunsi itsensä  typerykseksi, kun lähestyi kivisti ladottua labyrinttia ja astui ensimmäisten kivien väliin. Toisten äänet katosivat puiden katveeseen. Selja tunsi miten tuuli pyöritti hänen hiuksiaan ja toi ...

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikkoni päättyy kahteen nuortenkirjaan, jotka ovat jo saaneet jonkin verran blogihuomiota. Satu Mattila-Laineen esikoiskirja Parantola (Karisto, 2015) on kirja, jonka poimin Lukuoppaan vinkkilistalta. Tämä aikamatkustuskirja on näkynyt myös monessa kirjablogissa syksyn aikana. Jenna Kostetin Lautturi (Robustos, 2014) voitti viime vuonna Blogistanian Kuopus -palkinnon, ja bloggaajakollegoiden kehut herättivät uteliaisuuteni kirjaa kohtaan. Molemmat kirjat osoittautuvat oikein hyviksi ja ajatuksia herättäviksi, joten näitä kelpaa tarjota nuorille luettaviksi. Satu Mattila-Laineen esikoiskirja Parantola (Karisto, 2015) tarjoaa erikoisen miljöön tapahtumille. Kirjan päähenkilönä on 15-vuotias epilepsiaa sairastava ja vintageblogia pitävä Elisa. Hänen kotipaikkakunnallaan on vanha, käytöstä poistunut parantola, ja siellä hän kohtauksen aikana huomaa siirtyneensä 1930-luvulle. Tuolloin parantola toimi epilepsiaparantolana, ja Elisa löyt...