Oksan hyllyltä

Flavia de Lucen leppoisan nokkelat salapoliisitutkimukset sopivat omaan kesälukemistooni aivan täydellisesti, ja uusin suomennos Kuolon kultaiset kiehkurat (Bazar, 2019) päätyi lukupinooni juuri mukavasti kesälomaviikolla. Nuoren neidin näpsäkkä ote elämään ja kuolemaan oli sarjan edellisessä osassa erinomaisen terävää, ja olipa kivaa huomata, että sama hyvä meno jatkuu tässä uudessakin kirjassa, joka on itse asiassa jo sarjan kymmenes osa. Sarjan tasossa on ollut pientä ailahtelevaisuutta, mutta vaisuimmat osat ovat toivottavasti nyt jääneet taakse. Kirjan tapahtumat pärähtävät käyntiin Flavian Feely-sisaren hääjuhlalla ja kuinkas ollakaan, hääkakusta löytyy kuolleen, palsamoidun ihmisen sormi. Lisäksi Flaviaa ja Doggeria pyydetään etsimään kadonneita kirjeitä, ja kun he törmäävät yks kaks murhapaikalle ja Buckshawin kartanoon saapuu vaivoiksi pari omalaatuista lähetyssaarnaajaa, on rikoksenhuuruinen soppa valmis ja Arthur W. Dogger & kumppanit ovat saaneet kimurantin jupak

Tällä viikolla vietetään Pride-viikkoa, ja luin aivan sattumalta viikon teemaan sopivan kirjan, Pajtim Statovcin Tiranan sydämen (Otava, 2016). Olen vielä jokusen päivän lomareisulla, joten lukupuuhissa pitää nyt tyytyä lukulaitteen antiin ja muutamaan mukaan raahattuun painettuun kirjaan. Painettuja valitessa ei tosin oikein ollut sihti kohdillaan, sillä eipä noita ole juurikaan tullut luettua. Sen sijaan lukulaitteen uumenia on tullut tutkittua oikein urakalla (koskahan sitä uskaltaisi lähteä reissuun vaan lukulaitteen kera...), ja sieltä myös Tiranan sydän löytyi lukuun. Statovci on totta kai ollut niin paljon esillä esikoisromaaninsa tiimoilta (jota en ole lukenut, vielä), että hänen nimensä oli minullekin tuttu. Tiranan sydämen sisällöstä minulla ei silti ollut suurtakaan hajua, joten kirjan moniulotteisuus yllätti. Romaanin kertojana on albanialainen Bujar, joka kuvaa elämänsä vaiheita. Lukijan eteen vyöryvät lapsuusvuodet kotimaassa, isän kuolema, pako köyhistä oloista

Dorothy L. Sayersin harrastelijasalapoliisi lordi Peter Wimsey on ollut minulle tähän asti täysin tuntematon suuruus, mutta kun ensimmäinen Wimsey-kirja tuli sopivasti eteen lomapaikan kirjahyllyssä niin pitihän tätä Sapo-sarjassa julkaistua klassikkodekkaria kokeilla. Kuka ja mistä ? (WSOY, 1997/1923) esittelee lukijalle jopa rasittavuuteen asti nokkelan poikamieslordin, joka harrastaa ajankulukseen rikosten ratkaisua, vanhojen kirjojen keräilyä, taidetta ja kenties jotain muutakin, joka ei jäänyt kirjasta mieleen. Tässä ensimmäisessä kirjassaan Wimsey sotkeutuu kahteen eri tapaukseen: nousukasmiljönääri on kadonnut kotoaan kuin tuhka tuuleen ja tuntematon, alaston mies löytyy kunniallisen arkkitehdin kylpyammeesta.  "Se on varmasti ollut tavattoman hermostuttavaa", lordi Peter sanoi myötätuntoisesti. "Etenkin sattuessaan tuolla tavoin ennen aamiaista. Minä en mitään niin vihaa kuin sitä, että jotain ikävää tapahtuu ennen aamiaista. Se yllättää ihmisen niin kirotun

Enid Blytonin Viisikot kuuluivat kiinteästi lapsuuteni lukemistoon, ja onpa niitä tullut luettua uudelleen myös blogiaikana. Blytonilla oli toki paljon muitakin sarjoja, joita muistan lukeneeni ainakin jokusen osan verran, mutta Viisikoiden rinnalle ne eivät koskaan nousseet. Kiinnostuin kuitenkin heti, kun huomasin Blytonin Seikkailu-sarjan ääniversiot Elisa Kirjassa. Sarjojen osien juonikuvaukset eivät isommin soittaneet kelloja päässäni, ja nyt kun sarja-avaus Seikkailujen saari (WSOY, 2019/1944) on kuunneltu, luulenpa että tutustuin kirjaan nyt ensimmäistä kertaa.  Seikkailujen saaressa on Viisikoiden lukijalle paljon tuttua: kirjassa lapsikatras joutuu lomalla keskelle jännittävää seikkailua, johon kuuluu mm. luolissa haahuilua ja aikuisten rikollisia puuhia. Sisarukset Jack ja Anne tutustuvat kirjan alussa kesäkoulussa toiseen sisaruspariin, Filipiin ja Dinahiin. Mukana heiluu myös Jackin Kiki-papukaija, jonka lausahdusten luontevasta tulkinnasta annan täydet pisteet muu

Delphine de Viganin omaelämäkerrallinen romaani Nothing Holds Back the Night (Bloomsbury, 2014; suomennettu nimellä Yötä ei voi vastustaa ) on eittämättä paras kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. de Vigan kertoo kirjassa Lucile-äitinsä elämästä ja itsemurhasta, tämän laajan perhepiirin vaiheista ja omasta elämästään, jonka tasapainoa Lucilen mielenterveydelliset ongelmat horjuttivat. Kokonaisuus on todella koskettava, täynnä arjen pieniä iloja ja suruja, mutta mitä edemmäs kirjaa lukee, synkkien sävyjen määrä vain lisääntyy. Nothing Holds Back the Night ei silti piehtaroi ylenmäärin Lucilen vaikeuksissa tai tämän perheen kohtaamissa onnettomuuksissa vaan de Vigan kirjoittaa perheestään ja suvustaan kunnioittavasti ja kauniisti, tuoden heidät lähelle lukijaa mutta silti kaikkea tapahtunutta katsellaan muistojen utuisen lasin läpi. "Lucile's pain was part of our childhood and later part of our adult life, Lucile's pain probably formed my sister and me. Yet every

Kuukauden kieli -haasteen helmikuun kielestä norjasta muodostui minulle yllättävän haastava kieli. Dekkarit eivät innostaneet lukupuuhiin ja kun koetin löytää jotain muuta, tuntui ettei mikään muukaan norjasta käännetty kirja nappaa niin paljon, että saisin luettua kirjan loppuun asti. Siri Pettersenin fantasiakirjat ovat aidosti minun makuuni olevaa norjalaista kirjallisuutta, mutta kun olen jo lukenut kaiken häneltä käännetyn niin tämä tieto ei paljon mieltä lämmittänyt. Päätin sitten viimein kokeilla Karl Ove Knausgårdilta uuden kirjasarjan avausosaa, jonka sivumäärä vaikutti sen verran maltilliselta, että uskoin sinnitteleväni kirjan viimeiselle sivulle. Sinnittelyn puolelle Syksy (Like, 2016) menikin, mutta haa! kirja on nyt luettu ja helmikuinen norja on suoritettu. Haaste siis etenee, vaikka vauhti ei päätä huimaa. Vain kolme kieltä luettuna, mutta unkari ja kiina ovat kyllä jo kiikarissa. Albanian taidan silti jättää suosiolla väliin ja hollantikin on hieman kiikun kaakun,

Dekkariviikkoni päättyy sarjakuvaan ja ranskalaisiin maalaismaisemiin. Alkuvuodesta ilmestyi kolmiosaisen Cognac -sarjan (Zoom Teufel) viimeinen osa, ja sain onneksi kaikki kolme osaa ( Demonien osuus , Vainaja areenalla , Korjuukoneiden kalmisto ) luettavakseni kirjastosta samalla kertaa. On aina mukavaa lukea hurauttaa koko sarja kerralla, varsinkin kun kukin albumi on vain 48 sivun mittainen. Tämä sarja on kiinnostanut minua jo pitkään, lähinnä erittäin näyttävien kansiensa vuoksi. Vaikka en konjakin päälle ymmärräkään, silti tunnetun juoman ja rikosjuonien liitto vaikutti inspiroivalta. Odotukseni olivat siis kaiken kaikkiaan korkealle Cognacin suhteen. Sarjan päähenkilönä on sotareportterina ansioitunut Anna-Fanély Simon, joka ottaa vastaan lapsuusmaisemiinsa sijoittuvan juttukeikan. Anna on kotoisin Charenten alueelta, joka on kuuluisa konjakintuottajistaan. Konjakista Annan on tarkoitus kirjoittaa National Geographicille, mutta juttukeikka saa uuden käänteen, kun Anna k

Innostuin alkukeväällä lukemaan muutaman Georges Simenonin komisario Maigret -dekkarin, ja dekkariviikolla on hyvä niputtaa lukutunnelmat miniarvioihin. Ennen niitä totean kuitenkin, että oma Maigret-intoni on virinnyt aivan vastikään. Luin kyllä jokusen Maigretin nuorempana, mutta silloin jäyhän komisarion tutkimukset tuntuivat auttamatta liian verkkaisilta ja usein suorastaan tylsiltä. Sittemmin lukumakuni on jalostunut ja osaan jo arvostaa Maigretien erityispiirteitä ja tarkkaa psykologista otetta ihmisluonteeseen. Kaikilla lukemillani Maigret-dekkareilla oli mittaa vain voin parisataa sivua, joten ne olivat senkin ansiosta virkistäviä poikkeuksia verrattuna usein kovin muhkeisiin nykydekkareihin. Yhteiskunnallisia analyysejä tai pitkiä pohdintoja kirjoista ei löydy, mutta toisaalta ajakuvaa tarjotaan erilaisiin ihmisiin ja heidän luonteisiinsa keskittyvien tutkimusten kautta. Muun hyvän lisäksi Maigretit vievät lukijan aikamatkalle niihin vuosiin, jolloin poliisintyö ei ollut nii

Kirjabloggaajien dekkariviikko jatkuu blogissani sarjakuvan merkeissä. Saladin Ahmedin kirjoittama ja Sami Kivelän kuvittama Abbott (Boom! Studios, 2019) sijoittaa tapahtumansa Detroitiin, vuoteen 1972. Päähenkilönä on ammattiinsa intomielisesti suhtautuva reportteri Elena Abbott, joka saa tuntea nahoissaan sen, ettei mustan väestön edustajan ole helppoa tehdä selkoa yhteiskunnan epäkohdista. Mustan ja valkoisen väestön rinnakkaiselo on räjähdysherkkää aluetta, ja poliittiset voimat koettavat suitsia lehdistön edustajia haluamaansa suuntaan. Tässä tilanteessa Abbot törmää brutaaleihin murhiin, joita poliisi ei jostain syystä suuremmin innostu tutkimaan. Onko syynä se, että uhrit ovat mustia (no, löytyy joukosta kyllä yksi hevonenkin...) vai jokin muu? Abbott haistaa tilanteessa jutun, ja siitäpä sarjakuvan tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin. One thing is certain, though: there is anger in the streets of the Motor City. Indeed.  Minulle jäi Abbottista hieman kahtalaiset luk

Kaiva V vinkkaili eilen Kirja hyllyssä -blogissaan jännärisuosikkejaan, ja innostuin itsekin koostamaan pienen vinkkilistan viime vuosien blogijutuistani. Tässäpä siis vinkit dekkareista, jotka juttuarkistoa eilen illalla selaillessani herättivät erityisen hyviä lukumuistoja: Kovaa menoa - trillereitä ja jännäreitä: Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita (S & S, 2018) oli minulle viime kesänä erittäin koukuttava trilleri. Luen trillereitä harvoin, mutta tunnistan kyllä vetävän juonen kun sellainen tulee kohdalle. Niin kuin me olisimme kauniita tuli luettua lähes henki kurkussa, ja äidin ja lapsen piina eläintarhan suljettujen porttien takana ei jättänyt tätä lukijaa kylmäksi. [Blogattu 11.6.2018] Sarjakuvien ja kovaksikeitettyjen dekkareiden ystäville vinkkaan Jacques Tardin taiteilemaa West Coast Blues -tarinaa , joka on itse asiassa versiointi Jean-Patrick Manchetten rikosromaanista. En ole ko. kirjaa lukenut, mutta Tardin versiossa riittää vauhtia

Tänään alkaa kirjablogeissa dekkariviikko, ja teemaviikkoa emännöi Lukeva peikko -blogin Saana. Osallistun viikolle useammalla bloggauksella, ja viikkoni alkaa kuivuuden riivaamasta Australiasta, jossa Kiewarran pikkukaupungista paljastuu kaikkien tunteman perheen raaka murha. Vain pikkuinen Charlotte-vauva on jäänyt henkiin. Murtuiko perheen Luke-isä todella maatilansa talousvaikeuksien alle ja surmasi Karen-vaimonsa ja Billy-poikansa? Vai juontavatko surmatöiden juuret kauas menneisyyteen, Luken ja tämän lapsuusaikaisten ystävien väliseen synkkään arvoitukseen? Näiden kysymysten äärellä pyöritään lähes 400 sivun verran, ja Luken perheen murhan ratkaisun keskiössä on Melbournessa poliisina työskentelevä Aaron Falk, joka kirjan alussa saapuu ystävänsä hautajaisiin - tarkoituksenaan poistua paikkakunnalta niin pian kuin mahdollista. Kuivan kauden ainekset ovat tutun oloisia, varsinkin kun Luken, Aaronin ja heidän ystäviensä nuoruuden tapahtumiin palataan takaumien muodossa koko

Blogiaikana olen innostunut sarjakuvaromaaneista ja erityisesti muistelma- ja elämäkertatyyliset sarjakuvaromaanit ovat usein osoittautuneet antoisiksi. Uusin löytöni tällä saralla on ranskalaisen (sarjakuva)taiteilijan Edmond Baudoinin lapsuusaikoihin keskittyvä muistelmateos Piero (New York Review Comics, 2018), joka vie lukijan kahden taiteellisesti lahjakkaan veljeksen kasvuvuosiin ja niiden arjen pieniin-suuriin juttuihin. Baudoinin lapsuutta sävyttää vilkas mielikuvitus ja voimakas yhteenkuuluvuus Piero-veljen kanssa. Baudoin on syntynyt Nizzassa vuonna 1942, joten erityisesti kirjan kouluvuosia kuvaavat tapahtumat tarjoavat ajankuvaa hieman erilaiselta aikakaudelta. Piero ei ole mikään tylsä kronologinen esitys, vaan sivut tarjoavat väläyksenomaisia tunnelmapaloja veljesten elämästä. Aikuisia esiintyy Pieron sivuilla vain harvakseltaan, ja tämä korosti hienosti veljesten keskinäistä suhdetta. Piirustus on molemmilla verissä, ja Pieron sivut ovat parhaimmillaan huikea i

Rachel Cuskista on ainakin kirjablogeissa kohistu viime vuonna ja nyt keväällä jonkin verran, ja minäkin kiinnostuin hänen kirjoistaan lopulta niin paljon, että varasin Siirtymän (S & S, 2019). Muita varaajia on jonoksi asti, joten kirja tuli luettua viikonloppuna pikavauhtia. Siirtymä on itse asiassa jonkinlaista jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Ääriviivat -romaanille. En ole kyseistä kirjaa lukenut mutta enpä kokenut tämän haittaavan Siirtymän lukemista, sillä kirjan takakansi kertoi tiiviisti romaanin lähtökohdat: kirjan kertoja Faye muuttaa avioeronsa jälkeen Lontooseen ja koettaa sopeutua uuteen arkeen, johon kuuluu mm. remonttihommia, jaettua lapsiarkea ex-miehen kanssa ja kirjailijaelämää. Tästä tilannekatsauksesta oli hyvä aloittaa lukeminen. "Minä kun luulin, että sinulla on sujunut kaikki kuin tanssi", Gerard sanoi hitaasti. "Luulin, että elät täydellistä elämää. Kun jätit minut", hän sanoi, "olin kaikkein surullisin siitä, että annoit rakk

Hip hei, kesäinen Kirjankansibingo-lukuhaaste on jälleen täällä! Emännöin bingohaastetta viime kesänä, ja päätin käynnistää haasteen tänäkin kesänä, sillä itse olen edelleenkin tästä haasteesta tosi innoissani ja yksi kyselykin haasteesta tuli. Eli hoplaa, kesällä 2019 bingoillaan kirjankansilla seuraavasti: Lukuhaasteen säännöt ovat yksinkertaiset: Kirjankansibingon ideana on, että voit laittaa ruudukkoon raksin, kun luetun kirjan kansi mielestäsi sopii ruudun sanaan tai aiheeseen. Bingo muodostuu viidestä peräkkäisestä pysty-, vaaka- tai vinoruudusta. Kaikenlaiset kirjat ovat mukana haasteessa eli voit lukea fiktiota tai faktaa mieltymystesi mukaan. Haaste alkaa nyt heti ja päättyy 25.8.2019. Bingoiluaikaa on siis reilusti ja mukaan ehtii rauhallisemmallakin lukutahdilla. Julkaisen haasteen päättyessä koontipostauksen, johon voi linkittää oman koonnin tai muuten vain kertoa, mitä haasteeseen luit ja miten bingokesä meni. Voit siis osallistua haasteeseen, vaikkei si