Dekkari- ja jännärivinkkejä! (#dekkariviikko)

Kaiva V vinkkaili eilen Kirja hyllyssä -blogissaan jännärisuosikkejaan, ja innostuin itsekin koostamaan pienen vinkkilistan viime vuosien blogijutuistani. Tässäpä siis vinkit dekkareista, jotka juttuarkistoa eilen illalla selaillessani herättivät erityisen hyviä lukumuistoja:

Kovaa menoa - trillereitä ja jännäreitä:

Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita (S & S, 2018) oli minulle viime kesänä erittäin koukuttava trilleri. Luen trillereitä harvoin, mutta tunnistan kyllä vetävän juonen kun sellainen tulee kohdalle. Niin kuin me olisimme kauniita tuli luettua lähes henki kurkussa, ja äidin ja lapsen piina eläintarhan suljettujen porttien takana ei jättänyt tätä lukijaa kylmäksi. [Blogattu 11.6.2018]

Sarjakuvien ja kovaksikeitettyjen dekkareiden ystäville vinkkaan Jacques Tardin taiteilemaa West Coast Blues -tarinaa, joka on itse asiassa versiointi Jean-Patrick Manchetten rikosromaanista. En ole ko. kirjaa lukenut, mutta Tardin versiossa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ja totta kai ruudut ovat täynnä taitavasti piirrettyjä yksityiskohtia. [Blogattu 7.11.2017]

Richard K. Morganin muhkea Muuntohiili (Like, 2007) edustaa kannen mukaan scifi-noiria. Minulle scifi on hyvin vieraaksi jäänyt genre, mutta innostuin kuitenkin kokeilemaan tätä kirjaa noir-määritelmän houkuttelemana. Kokeilu kannatti, sillä viihdyin erinomaisesti yllättäviä käänteitä ja huimia juonenkulkuja pursuavassa maailmassa. Jos perinteiset dekkarit kyllästyttävät, kannattaa kokeilla Muuntohiiltä. [Blogattu 15.5.2018]

Jännitystä pehmeämmällä otteella:

Noah Hawleyn Ennen syöksyä (Otava, 2017) oli vetävä tapaus. Kirjan alussa pienlentokone tippuu mereen New Yorkin edustalla, ja koneesta selviävät hengissä vain kirjan päähenkilö Scott ja pikkupoika nimeltä JJ. Scott tekee varsinaisen sankariteon uimalla kilometrikaupalla rantaan poika mukanaan, mutta onko hän sittenkin terroristi...? Kirjassa on paljon ihmissuhdekuvioita, ja silti juoni ja hitaasti kehittyvät jännitteet vievät mukanaan. Erittäin toimiva yhdistelmä. [Blogattu 16.2.2018]

Dekkarijuonia brittien maaperällä:

Pekka Hiltusen kolmiosainen Studio-sarja kuuluu kotimaisiin suosikkeihini. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, ja sen päätösosa Varo minua (WSOY, 2015) huipentaa hienosti päähenkilöiden Lian ja Marin taipaleen. Studio-sarjassa ei olla perinteisen poliisi ratkoo rikoksia -kuvion äärellä, vaan Lia ja Mari muodostavat aivan toisenlaisen tiimin. Sarjan rikosjuonet leviävät vähän sinne ja tänne ja mukana on paljon kaikkea muutakin, mutta pidän tosin paljon Studio-kirjojen suurkaupunkifiiliksestä ja sujuvasta juonenkuljetuksesta. Jatko-osa tai useampi olisi mukava yllätys. [Blogattu 11.10.2015]

Ann Cleeves koukutti minut jo ennen blogiaikaa Jimmy Perez -sarjallaan, ja viime vuosina olen löytänyt häneltä Vera Stanhope -sarjan. Stanhope-sarjahan menee myös tv:ssä, mutta itse olen tutustunut Veran tutkimuksiin vain kirjojen muodossa. Merilokki (Karisto, 2017) edustaa erittäin hyvää Stanhope-laatua, jossa perinteinen poliisityö on arvossaan. Tykkään tosi paljon Cleevesin kerrontatyylistä. Hän ei revittele, hahmot tekevät yleensä viileän ammattimaisesti työtään mutta silti mukana on paljon pieniä juttuja, jotka luovat kirjoihin inhimillistä tunnelmaa. Henkilökuvaus on Cleevesin vahvuus, ja rikosjutut ja niihin liittyvät henkilöt saavatkin ympärilleen kunnon tarinan. [Blogattu 3.11.2018]

****

Kirjabloggaajien dekkariviikkoa emännöi Lukeva peikko -blogin Saana.