Sarjakuvaa: Jacques Tardi: West Coast Blues
Huh, jopas tein löydön sarjakuvan sarjalla! Jacques Tardin nimi pamahti tietoisuuteeni kertarysäyksellä heti West Coast Blues (Fantagraphics Books, 2009) -albumin ensimmäisillä sivuilla. Järisyttävän upeaa ja pikkutarkkaa piirrosjälkeä, ja miten letkeän cool, hieman tarantinomainen meininki rikostarinan ruuduissa! Olin aivan myyty, joten West Coast Blues saa täydet viisi tähteä Goodreadsiin.
Totta kai kävin oitis googlaamassa Tardin muuta tuotantoa, ja jouduin taas kerran silmätysten puutteellisen sarjakuvatietämykseni kanssa: ranskalainen piirtäjätaituri on saanut pitkän uransa aikana muhkean määrän palkintoja ja palkintoehdokkuuksia, joista ensimmäinen on jo vuodelta 1974. Minulla riittää siis luettavaa, sillä tätä herkkua on ehdottomasti saatava lisää.
Totta kai kävin oitis googlaamassa Tardin muuta tuotantoa, ja jouduin taas kerran silmätysten puutteellisen sarjakuvatietämykseni kanssa: ranskalainen piirtäjätaituri on saanut pitkän uransa aikana muhkean määrän palkintoja ja palkintoehdokkuuksia, joista ensimmäinen on jo vuodelta 1974. Minulla riittää siis luettavaa, sillä tätä herkkua on ehdottomasti saatava lisää.
West Coast Blues on sarjakuvaversiointi Jean-Patrick Manchetten rikosromaanista. En ole kyseistä romaania lukenut (aivan tuntematon suuruus minulle tämä Manchette), mutta on vaikea uskoa sen olevan Tardin versiota vetävämpi. West Coast Blues kertoo ranskalaisen myyntimiehen George Gerfaut'n kujanjuoksusta, joka alkaa täysin sattumalta. Gerfaut ajelee mersullaan syrjäisellä metsätiellä ja joutuu auto-onnettomuuden todistajaksi. Gerfaut päättää auttaa loukkaantunutta kuskia, ja huomaa päivän parin kuluttua saaneensa peräänsä kaksi palkkaroistoa. Heillä on kohde: Gerfaut. Vaan myyntimies osoittautuu yllättävän sitkeähenkiseksi tapaukseksi... Tämän kuvion ympärillä pyöritään tuhdit 70 sivua, ja juonenkäänteet vetivät mainiosti viimeiselle sivulle asti.
Kehuin jo Tardin piirrostyyliä, joten alla siitä yksi näyte. Ihailen aina heitä, jotka viitsivät panostaa maisemien piirtelyyn, ja Tardi on saanut ruutuunsa mahtumaan lisäksi erilaisia tunnelmia, tilanteita ja taustamusiikkia tekstiruutujen kautta:
Kehuin jo Tardin piirrostyyliä, joten alla siitä yksi näyte. Ihailen aina heitä, jotka viitsivät panostaa maisemien piirtelyyn, ja Tardi on saanut ruutuunsa mahtumaan lisäksi erilaisia tunnelmia, tilanteita ja taustamusiikkia tekstiruutujen kautta:
Mutta aina ei tarvita näin paljon sanoja, vaan vauhtia riittää muutenkin. Takaa-ajokohtauksessa on lähes leffamaista fiilistä:
West Coast Bluesin maailma on hyvin miehinen, alastonkohtauksia myöten. Minuun puri tarinan surkuhupainen antisankarimeininki ja roisi roistohuumori. Sopivassa mielentilassa nautittuna Tardin West Coast Blues onkin erinomaista sarjakuvaviihdettä, joka voittaa mennen tullen keskinkertaisen toimintaleffan.
***
Tähän juttuun päättyyy minun taipaleeni Tuijan emännöimällä Marrasjännitystä-teemaviikolla. Viikon koontipostaus löytyy täältä - kannattaa käydä kurkkaamassa, mitä muissa blogeissa on luettu viikon aikana. 😊
Mistä sarjakuva minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: YLE:n jutussa kerrotaan Tardin sarjakuvien filmaamisesta, ja harmiteltiin suomennosten puuttumista.
Sarjakuvan tietoja:
Jacques Tardi (adapted from the novel by Jean-Patrick Manchette): Le Petit bleu de la côte ouest (2009)
English translation: Kim Thompson
74 sivua
On niitä Tardeja muutama suomennetukin.
VastaaPoistaItse olen kovin vähänlaisesti lukenut, mutta tämä odottaa kirjastolainana alkukielellä hylllyssä, en tiennyt että tämäkin on englanniksi ilmestynyt...
Manchetteakaan ei ole kai suomennettu lainkaan, joku aika sitten luin dekkarinsa Fatalen, joka oli kyllä ihan mahottoman cool ja herra on ilmeisesti ranskalaisen kovaksikeitetyn dekkarin arvostetuimpia nimiä (jos ei arvostetuin).
Minun alkeisranskallani on turha yrittää sarjakuvia, joten pitää tyytyä käännöksiin. Poimin tämän joskus sattumalta mukaan jostain kivijalkakaupasta, ja nyt sitten tuli viimein luettuakin. Kansikuva muistaakseni houkutteli, eikä se lupaillut turhia. :)
PoistaSeuraan heikosti muita kuin kotimaisia kirjamarkkinoita, joten eipäs ole Manchette tullut vastaan missään yhteydessä... No, en ihmettele arvostusta jos hänen tarinansa toimivat kirjoina lähellekään yhtä hyvin kuin sarjakuvina.
Tuntemattoman sotilaan tosi tarina (tms) on aika hyvä. Parasta Tardia on kuitenkin Adele Blanc-Secin ihmeelliset seikkailut. Niitä on suomennettu vain yksi albumi, mutta ruåtsiksi taitaa löytyä kaikki.
VastaaPoistaTuo Ylen juttu käsittelin juuri tuota Adele-sarjaa, ja se kyllä kiinnostaa minua kovasti. Mahtaakohan ruotsini enää taipua lukupuuhiin... luulen, että enkunkielinen versio taitaa olla varmin valinta, kun ei ole suomen kielistä käännöstä saatavilla. Kiitos sinulle vinkeistä. :)
Poista