Kazuo Ishiguro: Me orvot

Kazuo Ishiguro oli pitkästä aikaa sellainen kirjallisuuden nobelisti, että minäkin tiesin kenestä puhutaan. Ja löytyypä blogistani muutaman vuoden takainen juttu Ishiguron kirjasta Yösoittoja. Kertomuskokoelma ei jättänyt suuria muistijälkiä, mutta juttuni perusteella pidin kirjasta ja löysin sieltä oman makuni mukaista huumoria. Eli jos joku haluaa kevyen laskun nobelistin tuotantoon, voin varauksetta suositella Yösoittojen kertomuksia.

Nobel-palkinto herätti kiinnostukseni siinä määrin, että halusin kokeilla Ishigurolta jotain muutakin. Valitsin luettavakseni vuonna 2000 alkukielellä ilmestyneen romaanin Me orvot (Tammi, 2002) lähinnä sen perusteella, että muistelin lukeneeni siitä blogikehuja, ja kirja sattui olemaan nopeasti saatavilla. Näiden kahden lukemani Ishiguron perusteella on todettava, että ainakaan herran kirjat eivät näytä olevan saman muotin tuotoksia. Me orvot ei tarjonnut huumoripaloja, mutta sen sijaan se vei lukijan kertojan muistojen hetteikköön akselille Lontoo - Shanghai.
"Nyt kun asiaa muistelen, minusta tuntui hiukan yllättävältä ajatella, että meidänlaisemme nuoret pojat saivat tulla ja mennä ilman valvontaa niinkin vapaasti kuin me. Tietysti se rajoittui kansainvälisen yhdyskunnan suhteellisen turvallisten rajojen sisäpuolelle. Minua oli esimerkiksi kielletty ehdottomasti kaupungin kiinalaisalueille, ja sikäli kuin tiedän, Akiran vanhemmat olivat tässä asiassa aivan yhtä tiukkoja. Meille kerrottiin, että siellä oli kaikenlaisia kammottavia tauteja,  saastaa ja pahoja miehiä." (s. 79)
Ishiguron kirjan muisteluiden suo nostatti mieleeni etäisiä kaikuja muutaman vuoden takaisen nobelistin Patrick Modianon kirjasta Hämärien puotien kuja. Modiano ei iskenyt minuun ei sitten yhtään, joten siihen verrattuna Ishiguron kolmen Goodreads-tähden lukuelämys oli kelpo suoritus (ja erityisesti: onneksi lukijaa ei hukutettu kolmeen pisteeseen...). Minulle Me orvot oli silti pieni pettymys, sillä kirjaston tietokannan hakusana "salapoliisikertomus" onnistui hilaamaan odotukseni korkealle. No, salapoliisikertomuksia on moneen lähtöön. Ishiguro kirjoitti oman tyylisensä salapoliisikertomuksen, jossa kertoja Christopher Banks ajautuu selvittämään vanhempiensa katoamisen arvoitusta. Mitä heille tapahtui Shanghaissa Christopherin ollessa pieni, miksi Christopher joutui matkustamaan tätinsä luo Englantiin?

Muistaminen ja muistamattomuus esiintyi kirjassa niin tiuhaan, että se alkoi jo pikkuisen häiritä minua ja sai tahattoman koomisia piirteitä. Muisteloista huolimatta Ishiguron kerronta oli helposti lähestyttävää ja vaivattomasti etenevää. Banksin hahmo jäi silti minulle etäiseksi, enkä oikein meinannut saada hänen persoonastaan otetta eikä Banksin vanhempien kohtalo minua suuremmin liikuttanut missään vaiheessa kirjaa. Me orvot -kirjassa oli silti alati läsnä tietynlainen hienovireinen vierauden tunne, josta pidin aika lailla. Banks ei tuntenut oloaan kotoisaksi uudessa kotimaassaan eikä myöskään paluu Shanghain kujille tuntunut tuovan rauhaa hänen sydämeensä. Tietynlaisen tyyneyden Banks sentään lopulta löytää, ja kirjan loppusivut antoivat Banksin tarinalle tyylikkään loppusilauksen.

Me orvot ei siis kohonnut suurten lukuelämysten joukkoon, mutta Ishiguro säilyy sentään lukulistallani. Pitkän päivän ilta voisi ainakin olla kirja minun makuuni, sillä pidin sen elokuvaversiosta tavattoman paljon.


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Tarukirja, Täällä toisen tähden alla
Kirjan tietoja:
Kazuo Ishiguro: When We Were Orphans (2000)
Suomennos Helen Bützow
Tammi, 2002 (Keltainen kirjasto nro 346)
418 sivua

Kommentit

  1. Ishiguro taitaa olla aika suosittu täällä kirjablogimaailmassa, sillä olen lukenut monta arviota hänen kirjoistaan vuosien varrella. Oma lukukokemukseni on Ole luonani aina, josta on myös tehty elokuva. Pidin molemmista aiheesta huolimatta. Luin kirjan ilmestymisaikoina ja toisen kerran vähän aikaa sitten. Luulen, että tämä kirja olisi ollut sinullekin sopivampi. Aion kyllä lukea jatkossakin hänen teoksiaan.
    Modiano taas upposi minuun kuin voiveitsi sulaan voihin. Olen lukenut jo kolme kirjaa ja neljäs odottaa hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole luonani aina vaikuttaakin pikaisen googlailun perusteella mielenkiintoiselta. Saatanpa hyvinkin kokeilla sitä. Modiano - hienoa, että pidit! Minulle tuo lukemani kirja oli melkoista sinnittelyä alusta loppuun. Minulle pitää selvästi olla hieman enemmän konkretiaa juonen yms. ympärillä. :)

      Poista
  2. Me orvot oli minun ensimmäinen Ishiguroni ja pidin siitä paljon. En kutsuisi sitä salapoliisikertomukseksi. Minunkin suosikkini Ishiguron kirjoista on Ole luonani aina, kuten Mailla tuossa edellä. Siinä on aivan omanlaisensa tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ainakaan perinteisessä mielessä kirja ei ole salapoliisikertomus. Hassusti ko. hakusana oli silti otettu mukaan kirjaston tietokantaan tämän kirjan kohdalle. :) No, onhan päähenkilö sentään salapoliisi ammatiltaan.

      Poista
  3. Minusta tämä oli kelpo kirja, luin se taannoin, mutta bloggaus tulee vasta ensi vuonna maaliskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä minustakaan huono kirja ollut, muttei kyllä mikään täysosuma omaan makuuni. Se aiemmin lukemani Yösoittoja oli tämän rinnalla paljon mieluisampaa luettavaa.

      Poista
    2. Itse pidin tästä enemmän kuin Yösoitoista.

      Poista
  4. Sain juuri kirjastosta ensimmäisen Ishiguroni - Ole luonani aina. Jännityksellä odotan onko liikaa fantasiaa, se kun ei ole minun juttuni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.