Oksan hyllyltä

Romantiikan ystävät huomio: Kaliane Bradleyn Aikaministeriö (Tammi, 2024) kannattaa ottaa lukuun, jos se toistaiseksi on mennyt ohi. Nyt on tarjolla hyvällä tavalla erilaista luettavaa lemmenjuonien saralla! Lontoossa asuvan, kambodzalaistaustaisen virkamiesnaisen (heh heh) ja nykyhetkestä katsottuna lähitulevaisuuteen aikakoneella 1800-luvulta siirretyn tutkimusmatkailijan hiljalleen etenevä suhde on jännitteiltään sellainen, että harvoin olen ollut yhtä täpinöissäni mistään romanttissävyisestä kirjasta. Tulin lukeneeksi Aikaministeriön jo alkuvuodesta, mutta kirja on edelleen yksi tämän vuoden parhaista lukuelämyksiäni. "Eikö heidän sopeutumisensa häiriinny", Simellia kysyi, "kun heidät talutetaan maailmaan tilanteessa, jossa he kuvittelevat olevansa tuonpuoleisessa tai länsirintamalla? Kysyn tätä sekä psykologina että ihmisenä, jolla on normaali empatiakyky." Kirjan kertojanainen, joka taitaa jäädä nimettömäksi, toivotetaan työhaastettelussa tervetulleeksi aika...

Kati Rapian Voimia! -sarjakuvan pääosassa on 1600-luvulla elänyt Anna Forsius, johon lukijat pääsivät ohimennen tutustumaan jo  Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki -sarjakuvassa. Kyseessä on siis maamme ensimmäisen tähtitieteilijän vaimo. Voimia! heittää Annan ja lukijan hurjalle aikamatkalle läpi vuosisatojen, aina tulevaisuuteen asti. Samalla saavat kyytiä ilmiöt ja ummehtuneet asenteet, ja kokonaisuus on varsin railakasta ja riemukasta luettavaa.   Sarjakuvassa kuvataan myös 1600-luvun vähemmän riemukasta todellisuutta, ainakin kun sitä näisnäkökulmasta katsoo. Voimia! on fiktiivinen teos, mutta sen sivuilla seikkailevista historiallisista henkilöistä on lyhyt kuvaus kirjan lopussa. Eri aikakausien sekoitus toimii erinomaisesti, ja Rapia on onnistunut löytämään historian kätköistä hätkäyttäviä naiskohtaloita. Annan ystävän Margareta Kittin mestaus kirveellä tyttären synnytyksen jälkeen kuulostaa hurjalta, mutta herkimpien lukijoiden ei pidä säikähtää - tämä on ...

Heipä hei, pitkästä aikaa! Edellisestä postauksesta on vierähtänyt peräti kolme kuukautta. Tarkoitukseni ei ollut pitää näin pitkää blogitaukoa, mutta alkuvuoteen on mahtunut kaikenlaista (vaan ei sentään koronaa), ja bloggaaminen, lukeminen, lukuhaasteet yms. mukava tähän harrastukseen liittyvä sai väistyä muun elämän tieltä. Mutta nyt meno on sen verran tasaantunut, että blogi heräilee pikku hiljaa henkiin. Kaivelin Goodreadsista esille bloggaamattomien kirjojen listani, ja naputtelin parista kirjasta tähän miniarviot. Lisäksi mukana on muutama tuore kirjaostos. En kenties ole saanut kovinkaan paljon luetuksi ja hyllyissä olisi jopa liikaa mistä aloittaa, mutta kivempihan se on ottaa käteen aivan uusi kirja. 😉 Pääsiäisen kirjahankintoja Kirjakatalogeja olen tutkinut viimeksi ohimennen syksyllä, joten olen aika pihalla uutuuskirjoista. Olinkin superiloinen, kun bongasin BookBeatista Maylis de Kerangalin uutuuskirjan Sillan synty (Siltala, 2022; suomennos Ville Keynäs ja Anu Partanen...

Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haaste on ollut eräs tämän vuoden parhaita lukuhaasteita, ja olen tosi tyytyväinen, kun onnistuin viimein löytämään kirjat pariin viimeiseen, vaikeaan kohtaan. Okei, ohuilla sarjakuvilla mennään, mutta mitäpä siitä - kirja se on sarjakuvakirjakin. 😊 Haasteen hännänhuipuiksi jäivät "13. Kirja, joka sijoittuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua" ja "14. Vuosina 0-1499 julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja" . En juurikaan lue historiallisia romaaneja, joten tiesin, että näihin voisi olla hankalaa löytää kiinnostavaa luettavaa. Mutta löytyipä sentään, ja tässä lyhyet kommentit lukemistani sarjakuvista (ja niiden jälkeen lista kaikista haasteeseen lukemistani kirjoista): Jacques Martin: Alix Peloton (Apollo, 2015/1973; suomennos Sami Kesti; orig. Alix l'intrépide ) Jacques Martinin seikkailusarja sijoittuu antiikin Romaan, ja sen pääosassa on Alix-niminen nuorukainen. Lukemani Alix Peloton on aivan ensimmäinen Alix-seikkailu , ja ...

Bloggasin keväällä 1700-luvulle sijoittuvasta merirosvosarjakuvasta Punaparta - Karibian demoni . Innostuin vauhdikkaista seikkailuista sen verran, että jatko-osa Punaparta  -Kapteeni vailla nimeä (Egmont Kustannus, 2019) piti totta kai ottaa lukuun. Kesäpäivien viihdykkeeksi kirjan kolme tarinaa sopivatkin oivallisesti. Kirja on saanut meillä laajemminkin huomiota, sillä sarjakuvayhteisö Kvaak.fi valitsi sen viime vuoden parhaaksi käännössarjakuvaksi . Kapteeni vailla nimeä jatkuu juonellisesti suoraan siitä, mihin Karibian demoni jäi. Karibian demonissahan merirosvokapteeni Punaparta "adoptoi" pienen Eric-pojan itselleen, kun tämä menetti vanhempansa erään Punaparran ryöstämän laivan tuhossa. Aivan kirjan lopussa Punaparta paljasti Ericille tämän ylhäisen syntyperän, ja nyt Eric matkaa kohti sukunsa päämajaa, Montfortin linnaa, mukanaan paperit jotka todistavat hänen olevan sen laillinen perijä. Linnaa ja tiluksia hallinnoiva Ericin serkku vain ei halua suosiolla luopu...

Haluatko pikakatsauksen naisten tasa-arvon (tai pikemminkin sen puutteen) historiaan? Silloin kannattaa valita lukuun Marta Breenin kirjoittama ja Jenny Jordahlin kuvittama sarjakuvateos Naiset -  150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta (Sitruuna, 2020). Minulle tämä kirja oli ensimmäinen varaus, jonka sain kätösiini kirjastosta koronasulun jälkeen ja hotkaisin reilun satasivuisen sarjakuvan yhdessä illassa (joo-o, oli ehkä pientä innostusta ilmassa, kun pääsi lukemaan kirjaston kirjaa!). Kirja on ajatuksia herättävä ja käsittelytavaltaan raikas katsaus erääseen tärkeää historianäkökulmaan. Oma tietämykseni naisten tasa-arvoasioista ja feminismin historiasta on ollut kovin hajanainen, ja oli silmiä avaavaa saada nopea, mutta kattava katsaus siihen, miten naisen asema on yhteiskunnassa kehittynyt 1800-luvulta lähtien. Vaikka omassa kuplassani asiat ovat aika mukavasti noin yleisesti ottaen, sukupuoleen liittyvä epäkohtien määrä on historiallisesti ajatellen o...

Kati Koivikko opiskeli Bambergin yliopistossa viestintää vuonna 90-luvun alussa, ja vietti antoisaa opiskelijaelämää saksalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin tutustuen. 30 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen Koivikko päätti lähteä tapaamaan vanhoja ystäviään ja kiertelemään muutenkin Saksan itäisiä osia. Reissullaan hän haastatteli paikallisia ihmisiä ja kokosi heidän kokemuksia kirjaansa Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä - Matkalla Saksan itäosissa (Avain, 2019). Koivikon kirja sisältää entisen Itä-Saksan alueen asukkaiden kertomuksia elämästä muurin ja suljettujen rajojen takana. Erityisesti kirjan haastateltavat kertovat siitä, miten elämä muuttui muurin murtuessa. Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä kierrättää lukijaa mm. Görlitzissä ja Leipzigissä, ja kirjassa ääneen pääsevät ihan tavalliset ihmiset. Juuri kirjan tarinoiden arkisuus ja tavallisen elämän kuvaus viehätti minua. Koivikon kirja ei pyri sensaatiohakuisuuteen "näin kamalaa elämä DDR:ssä oli!...

Aiemmin tällä viikolla paljastettiin vuoden 2017 kirjallisuuden Nobel-voittaja. Onnittelut Kazuo Ishigurolle! Ishiguro onkin ensimmäinen kirjallisuuden nobelisti ties miten moneen vuoteen, jolta olen lukenut jonkin kirjan ennen palkintouutista. Kolmisen vuotta sitten luin häneltä novellikokoelman Yösoittoja , joka ei suuria muistijälkiä jättänyt mutta bloggaukseni perusteella kirjasta löytyi huumoria ja vaikken suuri novellien ystävä olekaan, tykkäsin lukemastani kolmen tähden veroisesti. Nobel-viikon kunniaksi kaivon bloggausjonostani esille siellä majailleen saksalaisen nobelistin teoksen. Günter Grass sai palkintonsa vuonna 1999. Olen mieltänyt Grassin tuotannon jollain tapaa vaikeatajuiseksi luettavaksi, mutta muutama vuosi sitten innostuin kuitenkin hankkimaan hänen viimeiseksi jääneen teoksensa Grimmin sanat (Teos, 2015). Kirja uhkasi jäädä hyllyn nurkkaan pölyttymään, mutta poimin sen hyllynlämmittäjä -haasteen pinooni ja loppukesän aikana sain Grimmin sanat viimein myös l...

#satasuomalaista -kulttuurihaaste on saanut minut valppaaksi kirjaston sarjakuvaosastolla. Uusia sarjakuvatuttavuuksia etsiessäni silmiini osui mustanpuhuvilla kansilla varustettu historiallinen sarjakuva, joka lähti oitis kokeiltavaksi. Juha Ruusuvuoren kertoma ja Hannu Lukkarisen piirtämä Nicholas Grisefothin seikkailu pyhäinjäännösten ihmeellisessä maailmassa on jaettu kahteen albumiin (osa 1: Luukauppias ja osa 2: Kauppamiehen kosto ). Tarina alkaa vuodesta 1299, joten luvassa on melkoinen aikahyppy ajassa taaksepäin. Albumien takakansi kertoo, että tarina perustuu Ruusuvuoren vuonna 1995 julkaistuun romaaniin Ryöstetty pyhimys . Romaani ei ollut minulle millään tavoin tuttu, joten hyppäsin vailla ennakkotietoja mukaan tarinaan. Keskiaikaan sijoittuva tarina on taustoitettu erittäin hyvin, sillä kummankin albumin ensimmäisillä sivuilla on lyhyt tekstiosuus, jossa kerrotaan poliittisesta tilanteesta tarinan tapahtumapaikoilla. Turkuun ja sen saaristoon sijoittuva kertomus kielt...

Peter Englundin Pultava (Art House, 2010) oli niitä kirjoja, joita luin melko pitkään, muutaman kymmenen sivua illassa. Hidas eteneminen johtui kirjan aiheesta: vuonna 1709 Pultavan kaupungin edustalla käyty taistelu Ruotsin ja Venäjän armeijan välillä ei ollut niin vangitseva aihe, että edes Englundin hyvä kerrontatyyli olisi naulinnut minut kirjan ääreen kovin pitkäksi aikaa kerrallaan. Vaikka kirjan aihe ei aivan ykkösjuttu minulle ollutkaan, otin kirjan luettavaksi, kun se sattuu olemaan osa oman kirjahyllyn lukuprojektiani . "Kun välimatka oli kutistunut 200 metriin, Venäjän tykistö alkoi käyttää kuulien sijasta kartesseja. Rautatuuli yltyi hirmumyrskyksi. Rykmenttien tykkien tulikidat purskauttivat räjähdyspanoksen toisensa jälkeen; ohueen siniseen rintamaan pumpattiin tiheitä parvia lyijyhauleja, piinsiruja ja kulmikkaita raudankappaleita. Ruotsalaiset marssivat itsepintaisesti eteenpäin selkä suorassa läpi sirpalekuurojen. Ehkä he elättelivät kuolemanpelossaan ohjesä...

Karsten Alnæs: Ihanteiden nousu. Euroopan historia 1800-1900 (Otava, 2006). 709 sivua + lähteet ja hakemisto. Huh, minä luin sen. Lahjomaton Goodreads kertoo, että urakkani kirjan kanssa alkoi 31.12.2013 ja päättyi 14.2.2014. Lukemista innoitti oman kirjahyllyn lukuprojektini , jota ilman tuskin olisin Alnæsin kirjaan tarttunut. Minun silmissäni Alnæsin opus on järkälemäinen tietoannos, jonka lukeminen hieman kauhistutti etukäteen (fiktio, fiktio ♥). En jättänytkään kirjan aloittamista viime hetkeen, vaan laskin, että lukemalla noin parikymmentä sivua päivässä selviän siitä määräaikaan mennessä (helmikuun loppu). Niin tasaisesti lukeminen ei edennyt, mutta tässä sitä nyt ollaan. Voittajaolo (vaikka ehkei sentään aivan niin paljon kuin Suomen parisprinttihiihtäjillä)! Nimensä mukaisesti kirjassa käydään läpi 1800-luvun eurooppalaista historiaa. Vuosisataa veivataan edestakaisin näkökulmaa vaihtaen. Ajan poliittiset olot ja eurooppalaiset sodat ovat kai itsestään selviä aiheita t...

Sveitsiläiselle Carl Spittelerille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1919. Turun pommitus - Mukaeltu kertomus eräästä uuden ajan historian tapahtumasta (Turkuseura, 2011) ilmestyi noin 30 vuotta ennen Spittelerin Nobel-palkintoa. Nuoruusvuosinaan Spitteler toimi kotiopettajana Pietarissa ja vietti loma-aikojaan Suomen puolella. Kirjan johdonto-osa kertoo, että Spitteler lienee kuullut Pietarin suomalaispiireiltä tarinoita Krimin sodan aikaisesta selkkauksesta, johon Turun pommitus historiallisesti kiinnittyy. Turun pommituksella aloitan Jokken kirjanurkan 14 Nobelistia -haasteen. Nobelistit ovat minulla jokseenkin heikosti hallussa, joten haaste piti aloittaa googlaamalla voittajien listaa ja heidän teoksiaan. Keräilen maapisteitä Futiksen MM2014-lopputurnausmaista, ja tämän projektin tiimoilta kiinnitin huomiota Spitteleriin. Tarkoitukseni oli myös napata kirjalla piste Ihminen sodassa -haasteeseen, mutta se ajatus häipyi mielestäni luettuani Spittelerin julkai...

Antony Beevorin ja Artemis Cooperin Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 on tämän viikon Suoritukseni isolla S:llä. Valitessani alkusyksyllä kirjoja oman kirjahyllyn lukuprojektin  ensimmäiseen osaan tämä kirja valikoitui listalle hetkellisen tietokirjainnostuksen vallassa. Aloittelin kirjan lukemista parisen viikkoa sitten tajutessani, että marraskuun loppu lähenee kiivaasti ja olen onnistunut lukemaan vasta 3/5 kirjaa listaltani. Höh, kyllähän yhden vielä ehtii lukea vaikka päällään seisten... 150 sivun jälkeen alkoi kaunokirjallisuuden ystävältä usko loppua, ja arvelin jo tyytyväni 3/5 tulokseen ja lukevani Beevorin ja Cooperin loppuun 'joskus'. Sitten Suketuksen blogissa starttasi Ihminen sodassa -haaste . Meinasin sivuuttaa haasteen 'sotakirjat ei todellakaan oo mun juttu' -asenteella, mutta kas kummaa, lukuvinkkilistalla on eräs Beevor & Cooperin teos Pariisista... puolikkaan sotamiehen arvo antoi lisämotivaatiota lukemiselle ja ah, nyt se on tehty! ...