Carl Spitteler: Turun pommitus
Sveitsiläiselle Carl Spittelerille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1919. Turun pommitus - Mukaeltu kertomus eräästä uuden ajan historian tapahtumasta (Turkuseura, 2011) ilmestyi noin 30 vuotta ennen Spittelerin Nobel-palkintoa. Nuoruusvuosinaan Spitteler toimi kotiopettajana Pietarissa ja vietti loma-aikojaan Suomen puolella. Kirjan johdonto-osa kertoo, että Spitteler lienee kuullut Pietarin suomalaispiireiltä tarinoita Krimin sodan aikaisesta selkkauksesta, johon Turun pommitus historiallisesti kiinnittyy.
Turun pommituksella aloitan Jokken kirjanurkan 14 Nobelistia -haasteen. Nobelistit ovat minulla jokseenkin heikosti hallussa, joten haaste piti aloittaa googlaamalla voittajien listaa ja heidän teoksiaan. Keräilen maapisteitä Futiksen MM2014-lopputurnausmaista, ja tämän projektin tiimoilta kiinnitin huomiota Spitteleriin. Tarkoitukseni oli myös napata kirjalla piste Ihminen sodassa -haasteeseen, mutta se ajatus häipyi mielestäni luettuani Spittelerin julkaisun. Rimani sotahaasteessa menee siinä, että sotimista pitäisi olla kirjassa edes hippusen verran. Pari hassua tykinlaukausta ei vielä lennätä kirjaa haasteriman ylitse. Mutta kaksi haastepistettä ei ole ollenkaan huono saldo tälle lyhyehkölle kirjalliselle tuotokselle.
"Ovella Agafia kääntyi vielä ympäri:
'Salliiko rouva, että menen aterian jälkeen Tullilan kanssa pienellä kävelylle?'
'Kuinka sinulle sellainen ajatus tuli mieleen? Eihän tänään ole edes juhlapäivä.'
'Kaikki sanovat, että tänään on juhlapäivä. Englantilaiset ovat kuulemma aikeissa aloittaa pommituksen, bumbardirovkan! Luvassa on jotain hauskaa!'
'Minun puolestani voit mennä. Jumala kanssasi! Mutta varo, ettet vain saa pommia niskaasi.'" (s. 25)
Kirjan tyylilaji käy selville tekstinäytteestä. Nyt ei olla vakavalla naamalla liikkeellä, vaan englantilaislaivan pommitusuhka kääntyy lähes seurapiiritapahtumaksi. Tykillä ammutaan pari kertaa sopivaan maaliin ja tapahtumat johtavat viimein iloiseen hääjuhlaan - kirjan loppuratkaisu on erinomaisen onnellinen. Turun pommitus on viihdyttävän hupaisa pikku kirjanen menneeltä ajalta. Sen tapahtumilla on sidos Turun historiaan, mutta kuten kirjan johdannossakin todetaan, Spitteler taisi kertomuksellaan enemmänkin nostalgisoida Suomen muistojaan kuin tavoitella realistista ajankuvaa. Hassuttelevan kepeä aloitus arvokkaaseen Nobel-haasteeseen!
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu myös blogissa Kirja-aitta. Turun sanomien arvostelu.
Kirjan tietoja:Carl Spitteler: Das bombardement von Åbo (1889)
Käännösprojektiryhmä: Meeri Allinen, Reetta Gröhn, Niina Kairi ja Pilvi Lehtilä. Ohjaajana Leena Laiho.
Turkuseuran julkaisuja nro 29, 2011
79 sivua
Onpas tämäkin kirja mitä mainioin löytö! Tästä nobelistin kirjasta ehkä minäkin selviäisin, vaikka en todellakaan ollut nimeä kuullutkaan aikaisemmin. Juuri minulle sopivalta kuulostaa.
VastaaPoistaTämähän oli mielenkiintoinen postaus, en tiennyt tästä kirjasta mitään, vaikka kevyesti Spitteleriin tutustuinkin.
VastaaPoistaElina: Tästä kirjasesta selviää kuka vaan, joka sen käsiinsä saa. Oulun kirjastossa taisi olla vaan yksi kappale. :)
VastaaPoistaJokke: Ei tämä julkaisu taida niitä maineikkaimpia Spittelerin tuotoksia olla, mutta kiva kun se on suomennettu. Turkuseura teki pienen kulttuuriteon. :)
Kirjan nimi houkutteli lukemaan tätä juttua, kiinnostavaa!
VastaaPoistaJa miten monta maata sulla onkaan luettuna fudiksesta, täytyy hieman kiriä itse ;)
Mukava postaus, kuulostaa kiinnostavalta sekä nobelistin kirjana että historiallisena (pienois)romaanina.
VastaaPoistaMari A: Kun huomasin futis-ideasi viime vuoden puolella, minulla oli sopivasti muutama 'helppo' Euroopan maa jo luettuna tai hieman kesken, joten sain ns. lentävän lähdön maiden keräilyyn. :) Nyt pitää jo priorisoida maakeräilyä, että saisin pinnistettyä edes 20 maata kasaan. Ei se ole niin helppoa hommaa kuin alkuun ajattelin, joistakin maista (kuten esim. Sveitsistä) saa tosissaan etsiä niitä kirjoja, ainakin jos suomeksi haluaa lukea.
VastaaPoistaPaula: kiitos. :) Juu, tämä pikku kirja oli hauska löytö. En etukäteen ajatellut aloittavani Nobel-haastetta tämmöisellä, mutta Spitteler onnistui tarjoamaan pirteän, iloisen aloituksen haasteelle.
Olipa kiva lukea tästä kirjasta. Minulla on tämä saksaksi Nobel-hyllyssäni ja yritin kerran lukea sitä, mutta vanha kieli oli minun saksalleni ylivoimaista.
VastaaPoistaKirjan johdannossa kuvataankin Spittelerin saksaa haastavaksi nykylukijalle, kieli on kuulemma hänellä niin koukeroista. Jos saksankielisen version rinnalle hankkii tämän Turkuseuran julkaisun, niin niitä voisi sitten lukea rinnakkain ja tutkia, miten mikäkin kohta on suomennettu. Minun vähäisellä saksantaidolla on turha edes haaveilla moisesta. :)
VastaaPoista