Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja
Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja (Gummerus, 2002) on ihastuttava kirja (linna)romantiikannälkään. Löysin kirjan sattumalta kirjaston palautushyllystä, josta se erottui kauniin selkämyksensä ansiosta. Olikin aivan pakko kurkata, mikäs kirja se tämmöinen on. Takakannessa J. K. Rowling kehuu kirjaa: "Linnanneidon lokikirja on paras kirja jonka olen koskaan lukenut." Huh, aika paljon sanottu. Luettuani kirjan en voi sanoa olevani Rowlingin kanssa samoilla linjoilla (parempiakin kirjoja on tullut jopa aivan hiljattain luettua), mutta Smithin kirja on vallan mainio kirja niihin hetkiin, kun kaipaa jouhevasti etenevää, hyväntuulisen hömpähtävää romanttista kirjaa - eikä vierasta jokseenkin tyttömäistä kerrontaa.
"Minun pitää selostaa Scoatneyssä vietetty ilta vähissä erin, sillä tiedän, että minut keskeytetään - oikeastaan toivonkin keskeytystä, sillä elämä on liian jännittävää haaskata istuskeluun. Sen lisäksi että Cottonit tuntuvat pitävän meistä olemme myös rikastuneet kahdellakymmenellä punnalla. Kirkkoherra osti sen collieta muistuttavan taljan. Lähdemme huomenna ostoksille King's Cryptiin. Minä saan kesäleningin. Voi miten ihanaa on herätä aamulla, kun on jotain mitä odottaa!" (s. 121)
Linnanneidon lokikirjan linnanneito on nuori neitonen nimeltä Cassandra. Cassandra asuu perheensä kanssa rappiotuvassa maaseutulinnassa, ja hänen
isänsä on luomisintonsa kadottanut kuuluisa kirjailija. Perheen
selviytyminen arjen menoista perustuukin lähinnä kekseliäisyyteen. Linnanneidon lokikirja on kirjoittamista harrastavan Cassandran 'kirjoittama' päiväkirjamainen kuvaus muutamista elämän tärkeistä tapahtumista, kuten naapurilinnan uusista miespuolisista naapureista, heidän tapaamisestaan ja kaikesta, mitä siitä sitten seurasikaan. Luvassa on romanttista hössötystä - ja paljon. Kirjan henkilöhahmoissa on hössötyksestä huolimatta yllättävänkin paljon väriä ja luonnetta, ja erityinen suosikkini oli Cassandran taiteellinen, luontoyhteyttä etsivä äitipuoli Topaz.
Luin kirjaa varmaankin juuri oikealla hetkellä, kun se oli minusta niin perin juuri viehättävä. Arkinen realismi on erittäin kaukana Linnanneidon lokikirjasta, joten lukija voi huoletta luottaa siihen, että asiat kääntyvät parhain päin. Cassandran perheen rahatilanne on heikkoakin heikompi (eikä sosiaalitoimiston luukulle todellakaan mennä tässä kirjassa), mutta pirteästi sitä vaan porskutellaan eteenpäin. Totta kai juonessa on mukana muutama onnekas sattuma, jotka kohentavat perheen taloudellista tilannetta, mutta sehän lähes kuuluu asiaan tämäntyylisessä kirjassa. Juonen perusasetelmassa on mielestäni yhtymäkohtia Jane Austenin Ylpeyteen ja ennakkoluuloon (johon kirjassa viitataan myös aivan suoraan), mutta sehän on mitä hurmaavin kirja, joten tämä ei minua häirinnyt laisinkaan. Linnanneidon lokikirja on herttaisten lukuhetkien kirja, jolla on myös erittäin kaunis ja onnistunut kansilehti.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessakin blogissa, tässä muutama linkki ja Google kertoo loput: Satun luetut, La petite lectrice, Ikkunan takana ja Sinisen linnan kirjasto.
Kirjan tietoja:Dodie Smith: I Capture the Castle (1949)
Suomennos Marja Helanen-Ahtola
Kannen suunnittelu: Liisa Holm
Gummerus, 2002
374 sivua
Luin näitä romanttisia kirjoja joskus aivan hulvattomat määrät...Olin oikein Victoria Holt-fani...Tässä kirjassa on kaunis kansikuva ja suloinen kirjannimi :)
VastaaPoistaVoi on minullakin ollut romanttinen kausi, Victoria Holt oli todellakin kova nimi silloin. :) Joskus on ihana verestää muistoja ja lukea jotain tällaista. Tämä linnanneito-kirja ei onneksi mennyt liian imelänäiteläksi. :)
VastaaPoistaOho, J. K. Rowlingin mukaan paras kirja, nyt tämä on kyllä pakko viimeistään lukea! Muutenkin kuulostaa kiinnostavalta ja mitään romanttista en olekaan aikoihin lukenut.
VastaaPoistaNoin minäkin ajattelin... varmaan Rowling on noin oikeasti joskus sanonut, eihän takakansi sentään niin räikeästi voi huijata. :) Romantiikka on joskus ihan ok, tasapainottaa oloa kummasti jos on juuri lukenut jotain raskaampaa.
VastaaPoistaEnnen kuin edes luin Main kommenttia tuli mieleeni juuri Victoria Holt. Kuulun myös Marika niihin, joilla on ollut nuoruudessa intensiivinen Holt-vaihe. Se juoksuhiekka ... vieläkin puistattaa :)
VastaaPoistaOn sentään hyvä, ettei me olla jämähdetty sinne Holt-vaiheeseen... :D
VastaaPoistaOlen joskus muistaakseni törmännyt tähän aiemminkin kirjablogeissa, mutta kiitos kovasti esilleotosta, sillä vaikuttaa kirjalta, josta minä voisin pitää! Minusta kirjanimikin on perin viehättävä ja kansikuva vahvistaa samaa vaikutelmaa kirjasta. Ja minä niin tykkään kirjoista, joissa "lukija voi huoletta luottaa siihen, että asiat kääntyvät parhain päin". :D
VastaaPoistaTämä on melko varmasti mieleisesi kirja, joten sukella ihmeessä Linnanneidon maailmaan. :) Happy end -kirjat ovat ihania aina silloin tällöin, erityisesti jos on juuri lukenut jotain aivan muuta.
VastaaPoistaMinulle tämä kirja oli vähän pettymys, mutta hauska lukea näin jälkikäteen muidenkin ajatuksia tästä! :)
VastaaPoistaHuomasin kyllä, ettet oikein lämmennyt tälle kirjalle. :) Mutta kivaa, että silti postasit kirjasta - erilaisista lukukokemuksista on mukava lukea bloggauksia.
VastaaPoistaHauska tosiaan lukea erilaisista lukukokemuksista ja hauska, että tykkäsit kirjasta. Itse en tainnut olla tarpeeksi romanttisella tuulella kirjaa lukiessa:D vaikka myönnänkin, että kyllä se on aika suloinen tarina.
VastaaPoistaHih, tämä on semmoinen kirja, että jos ei romantiikka maistu niin voi olla hieman vaikeaa kahlata kirjaa loppuun. :) Mitään muuta kun on tarjolla äärimmäisen vähän. Ja kyllä, ehdottomasti on mukavaa lukea muutakin kuin pelkkää hehkutusta. Vaikka sillekin on sijansa, kun siltä tuntuu (just hehkutin uusimmassa postauksessani Quo vadista niin paljon kuin kehtasin...). :)
VastaaPoistaOi, Linnanneidon lokikirja on ihana, yksi suosikeistani! Luin kirjan ensi kerran otollisessa iässä eli lukiolaisena, kun kaikki Jane Austenin romaanit oli jo luettu useampaan kertaan, tyttökirjaklassikoista puhumattakaan. Smithin kirja toi suloisen tuulahduksen nostalgista neitoromantiikkaa... :) Kirja ei ole juoneltaan, asetelmiltaan ja tyyliltään ihan perinteistä romantiikkaa, ja loppukin on mielestäni pikemminkin avoin kuin yksiselitteisen onnellinen, toiveikas toki.
VastaaPoistaAivan totta, kirja ei pääty pääparin perinteiseen suudelmaan. :) Avoimuudestaan huolimatta pidin itse loppua silti suht onnellisena Cassandran mielentilan vuoksi. Sehän on sitten asia erikseen, jos asiat eivät jatkossa mene parhain päin. :)
VastaaPoista