Tekstit

Näytetään tunnisteella Holmström Johanna merkityt tekstit.

Johanna Holmström: Itämaa

Kuva
Bloggausjononi on päässyt kertymään melkoiseksi, mutta koetan tammikuun aikana saada tuotua blogiini viime vuoden puolella lukemani kirjat. Goodreads tietää, että näitä on Johanna Holmströmin Itämaa n (Otava, 2013) jälkeen vielä kuusi kappaletta (!), joten ehkä otan miniarviot käyttöön. Itämaan luin viime vuoden marraskuussa (!!),  ja on pakko todeta, että kirja oli minulle yksi loppuvuoden pahimmista lukupettymyksistä. En oikein tiennyt, mitä kirjalta odottaa, mutta petyin silti, kun muslimiksi kääntyneen suomenruotsalaisen äidin, maahanmuuttajaisän ja heidän kahden tyttärensä Samiran ja Leilan tarina tuntui tunkkaiselta ja nihkeästi etenevältä. Naisten elämä miesten dominoimassa kulttuurissa - tässä ei ollut mitään uutta, ja tarina tuntui kovin yllätyksettömältä siitäkin huolimatta, että sen tarina oli tuotu kotimaisiin maisemiin. Odotin, että suomenruotsalaisuus toisi kirjaan jotain erikoista virettä, mutta vaisuksi tämäkin puoli jäi. "Samiran oli jälkikäteen myönnet...