Oksan hyllyltä

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen postauspäivä on tänään! Peräti jo 13. kertaa järjestettävää haastetta emännöi tällä kertaa Kirjakaapin kummitus -blogin Jonna. Täältä löydät linkit kaikkiin haastejuttuihin. Tänään kirjablogit tarjoavat runsain mitoin hienoja klassikkovinkkejä. 😊 Oma klassikkovalintani osui tällä kertaa yhdysvaltalaisen Edith Whartonin (1862-1937) Viattomuuden aika -romaaniin, joka ilmestyi vuonna 1920 ja palkittiin Pulizer-palkinnolla. Ennen Edith Whartonia muutama yleinen klassikkohuomio: Klassikkohaasteen aiemmilla kierroksilla olen lukenut seuraavat kirjat: 1)  Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi 2) Bram Stoker: Dracula   3) Leo Tolstoi: Anna Karenina 4)  Daphne du Maurier: Rebekka 5) Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia    6) - 7) Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset 8) Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme 9) F. Scott Fitzgerald: Kultahattu 10) Ray Bradbury: Fahrenheit 451 11) Jules Verne: Maailman ympä...

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa alkoi vuodenvaihteessa Lucy Maud Montgomeryn tuotantoon keskittyvä lukuhaaste , ja olen tästä haasteesta todella innoissani. L. M. Montgomeryn tyttökirjat näet kuuluivat L. M. Alcottin tuotannon ohella nuoruuteni lukuharrastuksen peruspilareihin, mikä siis tarkoittaa, että luin molempien kirjailijoiden sarjoja ja yksittäisiä kirjoja ties miten moneen kertaan uudelleen. Montgomeryn Anna-sarja oli hyvä, totta kai, mutta silti Uuden Kuun Emiliassa oli aivan erityistä hohtoa. En ollut päiväkirjojen tai runojen rustaaja, mutta Emilian kirjoitusharrastus ja Uuden Kuun maalaismiljöö tuntuivat jopa hivenen eksoottisilta jutuilta tuikitavallisesta lähiötytöstä. Runotyttö -sarja olikin suurin suosikkini kaikista eteeni tulleista tyttökirjoista, ja olen itse asiassa jo blogini aikana ennättänyt testaamaan sen nostalgista vetovoimaa lukemalla uudelleen sarjan avausosan Pieni runotyttö . Sarjan täydellisyydestä huolimatta en ole tässä neljän vuoden aika...

Lapsuudesta tuttuihin kirjoihin on jännittävää palata aikuislukijan silmin, ja tämän kesän nostalgiapläjäykseni oli Arthur Ransomen Pääskyt ja Amatsonit -nuortenromaanin (Otava, 1979) uudelleenlukeminen. Jokunen vuosi sitten satuin löytämään divarista juuri niillä minulle tutuilla kansilla varustetun painoksen, mutta lukupuuhiin uskaltauduin vasta tänä kesänä. Onneksi olin murehtinut aivan turhaan sitä, toimisiko purjehdusseikkailu enää minulle - toimii, toimii ♥ vaikka selvästikin olen säilyttänyt hyvin valikoituja muistijälkiä kirjan tapahtumista. "Aika kului nopeasti kuuden merenkulkijan istuessa nuotion ääressä suunnittelemassa uusia matkoja. Lopulta kapteeni Nancy katsahti aurinkoon. - Meidän on parasta lähteä tai tulee uusia hankaluuksia alkuasukkaiden kanssa. Olemme jo kahdesti myöhästyneet illalliselta tällä viikolla. Tämä tuuli tyyntyy aina auringonlaskun aikaan, ja meillä on mahdottoman pitkä soutumatka. Liikutapas koipiasi, Peggy.     Koko Pääskyn mieh...

Peter Høeg on minulle yhden kirjan mies. Susanin vaikutus oli ihan ok (paitsi että eipäs juuri jäänyt muistijälkiä ko. kirjasta... oli jonkinmoinen scifi-jännärisysteemi?), esikoisteos Kuvitelma 20. vuosisadasta sen sijaan oli minulle liian erikoinen tapaus ja jäi kesken. Ja ne muut paitsi se yksi - pahoittelut, ei ole kiinnostanut tutustua. Mutta se yksi on totta kai vangitsen lumoava Lumen taju (Tammi, 1993). Siinä oli sitä jotain heti ensimmäisistä riveistä alkaen. Jopa siinä määrin, että hämmennyn edelleen isosti, kun luen jotain muuta kuin ylistäviä arvioita tästä eräästä kaikkien aikojen lempikirjastani. Siis mitä mitä, voiko Smillan jäätävän tyyni viehätysvoima jättää kylmäksi? "Pakkasta on harvinaiset 18 astetta celsiusta ja sataa lunta ja sillä kielellä joka ei enää ole minun kieleni on tämä lumi qanakia, isoja lähes painottomia kiteitä, jotka tulevat tupruamalla ja peittävät maan kerroksella valkoista vitiä. Joulukuun pimeys kohoaa haudasta, se tuntuu yhtä äärett...

Kirjabloggaajat ovat kuluneen vuoden aikana bloganneet Ylen 101 kirjaa -listan kirjoista. Minulle osui arvonnassa vuoden 1959 kirja, Anders Cleven kirjoittama novellikokoelma Gatstenar , joka suomennettiin nimellä Katukiviä (Otava, 1984/1959). Perustelut kirjan valintaan listalle ovat: "Novellikokoelmassa tuoksuu ja soi työläiselämä 1950-luvun Helsingissä. Kokoelman neljä novellia tarjoavat erilaisia näkökulmia kaupunkilaiselämään. Radiosta kuuluu iskelmiä, paistinpannussa kärisee läskisoosi ja talonmies Multanen kamppailee kalanruoto kurkussa. Slangia käyttäneen Cleven novelleihin taltioitui 1950-luvulla nopeasti kasvavan Helsingin syke, ja teoksen ote on impressionistinen. Kokoelma ilmestyi alunperin ruotsiksi nimellä Gatstenar. Sen suomensi Pentti Saarikoski." Lähdin lukemaan Cleven kirjaa kylmiltäni. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut kirjasta saati sen kirjoittajasta mitään, ja vaikka divarista hankkimani painos kuuluu Otavan Koulukirjasto-sarjan lukiolais...

Tänään käynnistyy kirjablogien Naistenviikko , jota emännöi Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija. Minulle on vaivihkaa kertynyt bloggauspinoon runsaasti viikon teemaan sopivia kirjoja, joten naistenviikon juttuja on luvassa blogissani viikon jokaisena päivänä. Tervetuloa mukaan seuraamaan postauksia! Aloitan teemaviikkoni sukeltamalla lapsuus- ja nuoruusaikojeni nostalgian ytimeen. Luetaanko tämä? -blogin Kian ihana lukuhaaste Lapsuuteni kirjasuosikit innosti minut Helen D. Boylstonin Helena-sairaanhoitajasarjan pariin. Olen itse asiassa lukenut sarjaa blogiaikana aiemminkin, kolmisen vuotta sitten pyörineen Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen aikana. Silloinen juttuni löytyy täältä , ja siinä käsitellään sarjan kahta ensimmäistä osaa, Helenan oppivuodet ja Sisar Helena .  Tämä viehättävä sairaanhoitajasarjahan ei lukemalla kulu, joten lukaisin Helenan oppivuodet jälleen heinäkuun lukumaratonilla, ja maratonin jälkeen otin lukuun myös sarjan kaksi viimeistä os...

Mika Waltarin tiiliskiviromaanit ovat mieheni suosikkeja, ja hän haastoi minut lukemaan Mikael Karvajalan . "Tämä on tosi hyvä! Kyllä sinunkin kannattaisi lukea tämä." Hellämielisyyden puuskassa annoin periksi, vaikka 780 sivua 1500-luvulle sijoittuvaa historiallista seikkailutarinaa ei saanut minua puhkumaan innosta. Kirja myös tuntui jo ennalta riittävän tutulta, sillä olen kuullut siitä lukuisia ääneen luettuja pätkiä. " Kuuntelepas... " Kirjasta on meillä kaksi painosta: nuhruisempi ja vähemmän nuhruinen. Nuhruisempi on se, jota "saa" lukea. :) Kaksi kuukautta siihen meni, mutta sain kuin sainkin Mikaelin saateltua läpi Euroopan melskeiden aina Venetsiaan asti. Matkaa säestivät mieheni kysymykset: joko olet lukenut sen ja sen kohdan? Joko Mikael on saapunut Saksaan/Pariisiin/Roomaan...? Yleensä saan aivan rauhassa lueskella omia kirjojani, jotka eivät vähäisimmässäkään  määrin kiinnosta miestäni (kiusallani luen hänelle joskus takakans...

Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen John le Carrén jännäreihin. Useat hänen tuotannostaan kokeilemani kirjat olen joutunut jättämään kesken, kun sivut eivät ole kääntyneet eivät sitten millään ja juoni tai tapahtumat ovat tuntuneet puuduttavan pitkäveteisiltä ja tylsiltä. Mutta sitten on pari timanttisen kovaa kirjaa, jotka olen lukenut useampaan kertaan. Toinen näistä huipuista on 1980-luvun alussa ilmestynyt Pieni rumpalityttö (Tammi, 1983), jonka valitsin Lukuviikon neljänneksi kirjavinkikseni. Pieni rumpalityttö on teemoiltaan ja aiheiltaan edelleen pelottavan ajankohtainen. Se kertoo terrorismin maailmasta ja siitä, miten tavallinen kaduntallaaja voi omalla panoksellaan olla mukana taistelussa pahuutta vastaan. Pienen rumpalitytön rooli on varattu englantilaiselle nuorelle naiselle nimeltään Charlie. Hänet vetää mukaan erikoiseen näytelmään Joseph, terrorismin vastaisen taistelun veteraani.   "Joseph ja Charlie esiteltiin muodollisesti toisilleen Mykonoksen saa...

Jhumpa Lahirin Kaima (Tammi, 2005) on lymyillyt bloggauspinossani lähes parisen kuukautta. Päällimmäisin lukumuistoni kirjasta  on sama tunne, jonka koin jo kirjaa alkusyksyllä lukiessani: onpas tässä lämminhenkinen tarina. Sellainen, jota mielelläni suosittelisin, jos joku olisi vailla laadukasta lukuromaania luettavakseen. Olen lukenut Lahirilta aiemmin novellikokoelman Tämä siunattu koti , mutta siitä ei irronnut montaa riviä blogijuttuun eikä kirja jättänyt kummoisiakaan muistijälkiä. Kaima päätyi kirjahyllyyni aikoinaan heräteostoksena divarista, ja TBR-projektini innosti minut viimein lukemaan kirjan. Onneksi luin, sillä Kaima n ansiosta mielikuvani Lahirin kirjoista nousivat monta pykälää. "Gogol nousee ja sulkee oven isänsä perästä, jolla on ärsyttävä tapa jättää se aina hiukan raolleen. Hän panee sen kaupanpäällisiksi lukkoon ja tunkee kirjan sitten ylähyllylle kahden Hardy Boys -sarja osan väliin. Hän asettuu taas seuraamaan laulun sanoja vuoteelle kun hänen mi...

Iloista naistenpäivää kaikille! Päivän kunniaksi tarjoilen Katharine Hepburnin muistelmat Afrikan kuningatar -elokuvan tekemisestä. Olen lukenut kirjan Afrikan kuningatar - eli miten menin Afrikkaan Bogartin, Bacallin ja Hustonin kanssa ja olin tulla hulluksi (Tammi, 1988) jo joskus vuosia sitten (jolloin olen katsonut myös kyseisen elokuvan), mutta hankin sen hiljattain divarista omaan hyllyyni. Muistini ei onneksi pettänyt, sillä Hepburnin teksti on aivan yhtä valloittavaa kuin ensimmäisellä lukukerralla. "Miksi en kertoisi siitä, kun kerran niin monet ihmiset ovat kyselleet minulta millaista se oli, ja aloin keräillä palasia sieltä ja täältä... [] Ja tässä ne ovat - yli kolmekymmentä vuotta tapahtumien jälkeen." (s. 13) Romanttista ja jännittävää Afrikan kuningatar -elokuvaa filmattiin 1950-luvun alussa - Afrikassa. Jollei elokuva ole tuttu, sen juonenkäänteet selviävät esimerkiksi  wikipediasta . Pääosissa olivat Hepburn ja Humphrey Bogart (joka sai roolistaan ...

Löysin hiljattain divarista kaksi paksua pokkaria, joihin on koottu Jules Vernen romaaneja Merkilliset matkat 1 ja 2 -otsikoiden alle. Vive la France! -haasteen lähestyessä loppuaan innostuin Vernen kimppuun, ja päätin aloittaa ensimmäisen kirjan ensimmäisestä romaanista. Merkilliset matkat 1 (WSOY, 1987) sisältää romaanit Kiinalaisen koettelemukset , Höyrytalo ja Robur Valloittaja , joista valitsin luettavakseni vuonna 1897 julkaistun seikkailun Kiinalaisen koettelemukset . Kuten nimi kertoo, tarina vie lukijan Kiinaan. Kirjan juoni ei ole kovinkaan mutkikas. Varakas kiinalainen Kin Fo pyytää erinäisten sattumusten päätteeksi filosofiystäväänsä tappamaan hänet, muuttaa sitten mielensä muttei löydäkään ystäväänsä kertoakseen tälle ettei 'toimeksianto' ole enää voimassa. Seuraa pakomatka, jonka aikana Kin Fo oppii jotain olennaista elämästä. Eli juttu on vaikeuksien kautta voittoon -tyylinen opettavainen kertomus. Kiinalaisen koettelemukset oli kuin fiktiivisen tarin...

Kate Atkinsonin kirjoja on kehuttu blogeissa, joten petyin melkoisesti, kun lukufiilikseni Ihan tavallisena päivänä (Schildts, 2011) -kirjan kohdalla jäivät laimeiksi. Kirja sentään parani loppua kohden, mutta kirjan alkupuoli oli lyhyesti sanottuna tylsä. Hesarin kritiikki kertoo kirjan olevan älykästä viihdettä ja  "hauska, viisas ja liikuttava postmoderni romaani". Takakannessa Stephen King mainostaa, että kirja on 'koko vuosikymmenen paras jännäri'. Joo-o. Voin vain todeta, että ensimmäinen kosketukseni Kate Atkinsonin kirjoihin ei saanut aikaan tunnetta, että tämän kirjailijan parissa kannattaa jatkaa seuraavaan teokseen. Kirjabloggaajan ja älykkään, postmodernin rikosromaanin kohtaamisesta tuli fiasko, joka ei hauskuuttanut ainakaan sitä bloggaajaa. Kirjan englanninkielinen nimi Case Histories kuvaa kirjan sisältöä paremmin kuin suomennettu nimi. Kirjan rikokset on nimetty tapauskertomuksiksi, ja niitä ratkoo yksityisetsivä Jackson Brodie. Rikokset, ...

Arturo Pérez-Reverten Taistelumaalari (Like, 2009) on kirja, jossa keskustellaan. Tunnettu sotavalokuvaaja Faulques on lopettanut uransa ja omistautunut maalaukselleen, joka kattaa kokonaisen rappeutuvan vartiotornin seinän. Eräänä päivänä tornille löytää tiensä mies, jonka elämän Faulquesin ottama valokuva on muuttanut. Mies on päättänyt tappaa hänet kuvanneen miehen, mutta sitä ennen... hän haluaa saada Faulquesin ymmärtämään jotain kuvasta ja itsestään. Kun alkuasetelma on tehty selväksi, loppuosa kirjasta kattaakin lähes yksinomaan näiden kahden miehen keskusteluja sodasta, ihmisyydestä ja elämästä. "Kosteus teki kuumuudesta kestämättömän, ja Faulques oli tutkinut maassa makaavia miehiä varovasti, hiljakseen, paita läpimärkänä, yrittänyt säästää voimiaan pienimmissäkin liikkeissä ja pysähdellyt välillä hengittämään suun kautta jähmeää, kuumaa ilmaa, joka löyhkäsi likaiselta jokivedeltä ja törmällä riutuvilta ihmisruumiilta. Raa'alta lihalta. Afrikkalaisten ruumiit ...

Boris Akuninin Asaselin salaliitto (WSOY, 2001) ensiesittelee lukijalle rikoksia ratkovan Erast Petrovitš Fandorinin. Fandorin on älykäs ja tarmokas nuorukainen, joka työskentelee Moskovan Etsivässä poliisissa. Asaselin salaliitossa hän alkaa tutkia epäilyttäviltä vaikuttavia itsemurhia, ja johtolangat vievät Fandorinin lopulta salamyhkäisen Asaselin jäljille. Akuninilta on ilmestynyt kaikkiaan yksitoista Fandorin-kirjaa, joista viisi on suomennettu. Asaselin salaliitto olikin niin mukava tuttavuus, että loputkin Fandorinin tutkimukset singahtivat vauhdilla lukuvinkkilistalleni. Fandorinin Asasel-tutkimukset sijoittuvat vuoteen 1876. Menneen vuosisadan ilmapiiri luo kirjaan omalaatuisen tunnelman, ja kun rikoksetkin tapahtuvat hieman paremmissa piireissä, Asaselin salaliitossa vilahtelee tsaarinajan himmeää loistoa. "Erast Petrovitš, joka näki ensimmäistä kertaa omin silmin mitä elostelulla tarkoitettiin, käänteli lakkaamatta päätään ja katseli ympärilleen. Väki oli v...