Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Kate Atkinsonin kirjoja on kehuttu blogeissa, joten petyin melkoisesti, kun lukufiilikseni Ihan tavallisena päivänä (Schildts, 2011) -kirjan kohdalla jäivät laimeiksi. Kirja sentään parani loppua kohden, mutta kirjan alkupuoli oli lyhyesti sanottuna tylsä. Hesarin kritiikki kertoo kirjan olevan älykästä viihdettä ja "hauska, viisas ja liikuttava postmoderni romaani". Takakannessa Stephen King mainostaa, että kirja on 'koko vuosikymmenen paras jännäri'. Joo-o. Voin vain todeta, että ensimmäinen kosketukseni Kate Atkinsonin kirjoihin ei saanut aikaan tunnetta, että tämän kirjailijan parissa kannattaa jatkaa seuraavaan teokseen. Kirjabloggaajan ja älykkään, postmodernin rikosromaanin kohtaamisesta tuli fiasko, joka ei hauskuuttanut ainakaan sitä bloggaajaa.
Kirjan englanninkielinen nimi Case Histories kuvaa kirjan sisältöä paremmin kuin suomennettu nimi. Kirjan rikokset on nimetty tapauskertomuksiksi, ja niitä ratkoo yksityisetsivä Jackson Brodie. Rikokset, joihin kaikkiin liittyy katoamistapauksia, ovat tapahtuneet 1970-luvulla ja 1990-luvulla, eivätkä lähtökohtaisesti näytä olevan kytköksissä toisiinsa. Vaan miten käykään kirjan lopussa...?
Periaatteessa kirjan rakenne oli hieno. Lukija johdatellaan tapauskertomusten henkilöiden elämään, henkilöillä on omia, heille omistettuja lukuja ja eri aikatasoilla liikutaan sujuvasti. Kaikki ei pyöri koko aikaa Brodien ympärillä, todistajia ei kaavamaisesti haastatella yksi toisensa jälkeen. Ongelmana vain minun kohdallani oli, etten kiinnostunut tapauskertomuksiin liittyvistä henkilöistä enkä myöskään Brodiesta, joka on entinen poliisi, nykyinen perheongelmainen yksityisetsivä. Symppis kaveri, mutta mutta...
Eivätkä ne kirjan rikoksetkaan kovin mieltä kutkuttavia olleet. Atkinson ei saanut minua kiinnostumaan, miksi lapsi katosi 3-vuotiaana pihamaalta tai miksi nuori aikuinen nainen murhattiin työpaikan neuvotteluhuoneeseen. Se kolmas tapaus oli hitusen mielenkiitoisempi, mutta jäi kirjassa vähemmälle huomiolle. Kutkutus sentään nousi hieman loppua kohden, kun langanpäät alkoivat kietoutua yhteen, mutta jotenkin Ihan tavallisena päivänä -kirjasta jäi minulle hajuton ja mauton loppufiilis. Ehkä sana 'arkinen' kuvaa parhaiten tämän kirjan tunnelmaa, eikä arki tällä kertaa oikein koukuttanut minua. Annan kirjalle kaksi Goodreads-tähteä lähinnä rakenteellisista ansioista.
Eivätkä ne kirjan rikoksetkaan kovin mieltä kutkuttavia olleet. Atkinson ei saanut minua kiinnostumaan, miksi lapsi katosi 3-vuotiaana pihamaalta tai miksi nuori aikuinen nainen murhattiin työpaikan neuvotteluhuoneeseen. Se kolmas tapaus oli hitusen mielenkiitoisempi, mutta jäi kirjassa vähemmälle huomiolle. Kutkutus sentään nousi hieman loppua kohden, kun langanpäät alkoivat kietoutua yhteen, mutta jotenkin Ihan tavallisena päivänä -kirjasta jäi minulle hajuton ja mauton loppufiilis. Ehkä sana 'arkinen' kuvaa parhaiten tämän kirjan tunnelmaa, eikä arki tällä kertaa oikein koukuttanut minua. Annan kirjalle kaksi Goodreads-tähteä lähinnä rakenteellisista ansioista.
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos divarista
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa (Google kertoo lisää linkkejä): Sinisen linnan kirjasto, Hurja Hassu Lukija, Mustikkakummun Anna ja Kirjan viemää.
Kirjan tietoja:
Kate Atkinson: Case Histories (2004)
Suomennos Kaisa Kattelus
Schildts, 2011
295 sivua
Kirjan tietoja:
Kate Atkinson: Case Histories (2004)
Suomennos Kaisa Kattelus
Schildts, 2011
295 sivua
Tämähän oli kiinnostavaa siinä mielessä, että olen itse muutamaan kertaankin yrittänyt lukea Atkinsonia, mutta kun en syty, niin en syty. Luulin että minulla on joku geenivirhe, mutta kiitos sinun voin nyt huokaista helpotuksesta!
VastaaPoistaKaikesta ei voi tykätä, vaikka miten kehutaan... vähän harmitti, kun odotin jotain erityistä, mutta ehkä tämä oli liian älykäs minulle tai jotain. No, tulipas kokeiltua ainakin. :)
Poista