Ian Rankin: Henkiin herätettävät
Olen aiemmin nauttinut Ian Rankinin luomasta komisario Rebus -hahmosta vain tv-sarjan muodossa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että tuo varsin kelvollinen poliisisarja perustuu kirjasarjaan, mutten viitsinyt etsiä sen osia käsiini. Oman Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeni viime hetkillä (haaste päättyy 30.9.2014) päätin kokeilla, ovatko Rebus-kirjat niin hyviä kuin olen antanut itseni ymmärtää. Suomennoksia löytyy useita, ja valitsin luettavakseni Henkiin herätettävät -kirjan (Blue Moon, 2011), jolle on myönnetty Edgar-palkinto vuonna 2004. Kirja ei totisesti houkuttele näyttävällä kannella lukemaan, mutta luotin tällä kertaa palkintolautakunnan suositukseen. Se kannatti - tämä oli hyvä!
Henkiin herätettävät on perinteinen poliisi ratkoo rikosta -kirja, jossa seurataan poliisin työskentelyä Edinburghissa. Tämä tuntui mukavalta vaihtelulta, sillä tänä kesänä lukemissani dekkareissa rikoksia ovat ratkoneet mm. rikosreportteri, baarinpitäjä ja yksityisetsiviä on tullut vastaan useampikin kappale. Henkiin herätettävät on sarjan 12. suomennos, mutta koska komisario oli minulle tv:stä tuttu, pääsin kirjan henkilöihin hyvin sisälle ja tv-Rebus seikkaili päässäni koko kirjan lukemisen ajan. Kirjassa ei kovinkaan paljon selitellä komisarion tai muiden henkilöiden menneitä vaiheita, mutta luulen, ettei se haittaa uuttakaan lukijaa. Kirja keskittyi kuitenkin tiukasti rikosten ratkontaan.
""Katsokaa kuvaa. Hänen nimensä on Eric Lomax." Rebus tunsi nimen. Häneltä jäi sydämenlyönti väliin. "Hakattu kuoliaaksi pesäpallomailalla tai biljardikepillä. Isketty sellaisella voimalla, että puunpirstaleita oli uponnut kalloon." Valokuva laskeutui Rebusin eteen. Siinä näkyi ruumis rikospaikalla, kujalla jota valaisi valokuvaajan salama vesipisaroiden putoillessa lammikoihin. Rebus kosketti kuvaa, mutta ei tarttunut siihen, pelkäsi kätensä vapisevan. Pitikö sen kaikista niistä laatikoissaan ja varastoissaan maatuvista ratkaisemattomista jutuista olla juuri tämä?" (s. 27)
Rikoksia on tutkittavana kaksi: taidekauppias Edward Marberin murha ja vuosia aiemmin tapahtunut Eric Lomaxin kuolemaan johtanut pahoinpitely. Komisario Rebus on kirjan alussa passitettu yhteistyötaitoja parantavalle kurssille, jossa hän kohtalotovereidensa kanssa päätyy penkomaan ratkaisemattomaksi jäänyttä Lomaxin tapausta. Rebuksen naispuolinen kollega Siobhan Clarke puolestaan on taidekauppiaan jutun kimpussa.
Minulle kirjan juju ei ollut rikosten eksoottisuudessa, sillä ne tuntuivat lähes tusinarikoksilta. Pidin sen sijaan siitä poliisityön tunnelmasta, joka kirjasta välittyi. Rebuksen kurssilla istuminen kääntyy yllättäen salaiseksi operaatioksi, jossa Rebus ei aina tiedä, kuka on kunkin puolella. Ilmassa on jopa vainoharhaa. Toisaalta Siobhanin tutkinnan kautta lukija pääsi lähelle arkista poliisityötä. Naisnäkökulmaa ei onneksi ylikorostettu, vaan Siobhan oli poliisi siinä missä muutkin. Kirjan rikolliset eivät ole mitään suurroistoja, vaan jopa nuhjuisia pikkurikollisia. Ja poliisityöskentelystäkin tulee semmoinen hikisen kuulustelusellin tunnelma, jossa pala palalta hivuttaudutaan kohti ratkaisua ja tunnelma tihenee koko ajan loppua kohden. Glamouria kirjassa ei ole, mutta siksi tämä taisikin olla niin hyvä.
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Valopolku.
Kirjan tietoja:
Ian Rankin: Resurrection Men (2001)
Suomennos Ulla Ekman-Salokangas
Blue Moon, 2011
460 sivua
Rebus oli hyvä tv:ssä eikä vähiten hurmaavan John Hannahin ansiosta, skotti tietysti hänkin. Kirjoja en ole lukenut, mutta saattaisin hyvinkin.
VastaaPoistaMinun piti oikein googlettaa Rebus-sarjaa, sillä olen nähtävästi katsonut jaksoja, joissa Ken Stott on ollut pääosassa. Hannah oli Rebuksena 1. ja 2. kaudella ja Stott sitten sen jälkeen. Stott oli minun mieleeni, mutta pitäisikin koettaa löytää noita varhaisimpia jaksoja. Hannah kun on myös hyvä. Ja tosiaan, nämä toimivat yllättävän hyvin kirjoinakin. :)
Poista