Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema
Luin Nina Hurman Yönpunaisen höyhenen viime syksynä, ja pidin siitä kovasti. Helsinki, 1920-luku, noir-tunnelmaa... aika mainio yhdistelmä. Silti minulle jäi kirjasta tunne, että tarina oli pelkistetty, ja sen olisi voinut kertoa laveamminkin. Tänä syksynä ilmestynyt Hatuntekijän kuolema (Gummerus, 2014) vastasi toiveisiini: Rougen ja Korpelan taival jatkuu ja on saanut lihaa luidensa ympärille. Ahmaisin 346 sivua 20-luvun noiria tässä viikonlopun aikana ja tykkäsin!
"Frisk veti syvään henkeä hänen hiuksissaan, nuolaisi sitten ohimolta, niin että hiuksia tarttui hänen kieleensä, ja kun hän veti ne pois, ne osuivat märkinä Rougen poskelle. He olivat niin lähekkäin että nenät koskettivat.
"Älä juokse karkuun Saikku, muista.Tällä kertaa mä saan sut kiinni."
"Sä et tiedä missä mä asun", Rouge kuiskasi. Frisk nosti suupieltään ja katsoi häntä, sovitti hatun tarkasti niin että koriste osui oikean ohimon kohdalle, kiersi hiukset korvan taakse. Hänen käsissään oli likaa. Hän läimäytti Rougea päälaelle niin lujasti että niskassa vihlaisi.
"Mutta mä haistan sun joka askeleen." (s. 138-139)
Kirjan nimi viittaa Rougen eli Saimi Helainkarin työtoveriin Sirkkaan, joka tippuu kerrostalon ikkunasta kadulle ja kuolee. Sattumalta Korpela ja Mustaoja, Rougen (ex-)poliisituttavat (Korpela on siirtynyt tullin palvelukseen), näkevät Sirkan putoamisen ja siitäpä tapahtumat lähtevät hiljalleen liikkeelle. Kirjan aloituskohtaus esittelee toisen juonipolun, johon liittyy ikävä vieras Rougen ja hänen veljensä Toivon menneisyydestä. Unto Frisk on päässyt vankilasta vapaalle jalalle ja haluaa tietää, kuka laverteli hänen syyllisyydestään murhaan.
Minua viehätti Hatuntekijän kuolemassa erityisesti henkilöiden vähäeleisen toimiva dialogi ja laitapuolen tunnelma. Kirjassa on viinatrokareita, salakapakoita, liiankin yritteliäs ikkunanpesijä, poliisin vasikoita ja korruptoituneita poliiseja. Hurma onnistui loihtimaan silmieni eteen menneen vuosikymmenen Helsingin, jossa miehet koettavat olla karskeja ja kovia, ja naiset moderneja. Pidin siitä, että kirjaan on taitavasti otettu mukaan ajankuvaa, mutta sitä ei tuputeta silti liikaa. Minun piti aivan googlettaa, mikä ihme on varpunen (=taskumatti). Ja avioliiton kunnioituskin tulee hienosti esille Rougen ja Korpelan suhteen kautta. Enkä moiti Rougen miesmakua. :)
Kirjassa ei sen kummemmin selitellä keskeisten henkilöiden yhteistä historiaa, joten Rougen, Korpelan ja muiden aiemmasta osasta tuttujen henkilöiden taustaan pääsee parhaiten kiinni aloittamalla lukemisen Yönpunaisesta höyhenestä. Itse asiassa epäilen, miten kirja mahtaa toimia, jos lukemisen aloittaa vasta tästä toisesta osasta... toisaalta, minulle kirja toimi erinomaisesti juuri siksi, ettei mitään kömpelöitä juonenkertauksia tullut vastaan.
Jos nyt jotain nillitettävää löysin, niin muutama silmiinpistävä yhteensattuma juonikuvioissa oli. Miten sattuikin, että Korpela ja Mustaoja kulkivat ohitse juuri, kun Sirkka tippui ikkunasta? Miten Seidi sattuikin tuomaan tätinsä, Korpelan vaimon, juuri siihen kauppaan, jossa Saimi on töissä? Vaan enpä antanut näiden suuremmin häiritä, sillä juoni eteni todella taidokkaasti. Ei tyhjäkäyntiä, muttei liikaa vauhtiakaan. Aloitus- ja lopetuskohtaukset Suvisaariston perintötalolla olivat erityisiä suosikkikohtiani kirjassa. Niissä oli sopivasti tihenevää tunnelmaa, luotiin asetelmia tulevaa varten ja vietiin loppuun matkan aikana punottuja juonia.
Kaiken muun hyvän lisäksi tässä kirjasarjassa on upeat kannet, vaikka kirkuvankeltainen pikalainatarra latistaakin hämyistä kuvaa ja kauniin naisen kohtalokasta katsetta.
Haastepisteet: Aloitan Hurman kirjalla Kiekkokaupunkien kirjakierroksen, ja Helsingin vierailu oli tyylikäs aloitus haasteelle. Rouge on sen verran kova luu, että hänen tarinansa sopii edustamaan karski-imagoista HIFKiä. Myös kuun vaihteessa päättyvä Rikoksen jäljillä -lukuhaaste saa vielä yhden merkinnän.
 |
| Jos joku ei kuvasta hoksaa, niin lukemani kirja on PIKALAINA. |
"Älä juokse karkuun Saikku, muista.Tällä kertaa mä saan sut kiinni."
"Sä et tiedä missä mä asun", Rouge kuiskasi. Frisk nosti suupieltään ja katsoi häntä, sovitti hatun tarkasti niin että koriste osui oikean ohimon kohdalle, kiersi hiukset korvan taakse. Hänen käsissään oli likaa. Hän läimäytti Rougea päälaelle niin lujasti että niskassa vihlaisi.
"Mutta mä haistan sun joka askeleen." (s. 138-139)
Kirjan nimi viittaa Rougen eli Saimi Helainkarin työtoveriin Sirkkaan, joka tippuu kerrostalon ikkunasta kadulle ja kuolee. Sattumalta Korpela ja Mustaoja, Rougen (ex-)poliisituttavat (Korpela on siirtynyt tullin palvelukseen), näkevät Sirkan putoamisen ja siitäpä tapahtumat lähtevät hiljalleen liikkeelle. Kirjan aloituskohtaus esittelee toisen juonipolun, johon liittyy ikävä vieras Rougen ja hänen veljensä Toivon menneisyydestä. Unto Frisk on päässyt vankilasta vapaalle jalalle ja haluaa tietää, kuka laverteli hänen syyllisyydestään murhaan.
Minua viehätti Hatuntekijän kuolemassa erityisesti henkilöiden vähäeleisen toimiva dialogi ja laitapuolen tunnelma. Kirjassa on viinatrokareita, salakapakoita, liiankin yritteliäs ikkunanpesijä, poliisin vasikoita ja korruptoituneita poliiseja. Hurma onnistui loihtimaan silmieni eteen menneen vuosikymmenen Helsingin, jossa miehet koettavat olla karskeja ja kovia, ja naiset moderneja. Pidin siitä, että kirjaan on taitavasti otettu mukaan ajankuvaa, mutta sitä ei tuputeta silti liikaa. Minun piti aivan googlettaa, mikä ihme on varpunen (=taskumatti). Ja avioliiton kunnioituskin tulee hienosti esille Rougen ja Korpelan suhteen kautta. Enkä moiti Rougen miesmakua. :)
Kirjassa ei sen kummemmin selitellä keskeisten henkilöiden yhteistä historiaa, joten Rougen, Korpelan ja muiden aiemmasta osasta tuttujen henkilöiden taustaan pääsee parhaiten kiinni aloittamalla lukemisen Yönpunaisesta höyhenestä. Itse asiassa epäilen, miten kirja mahtaa toimia, jos lukemisen aloittaa vasta tästä toisesta osasta... toisaalta, minulle kirja toimi erinomaisesti juuri siksi, ettei mitään kömpelöitä juonenkertauksia tullut vastaan.
Jos nyt jotain nillitettävää löysin, niin muutama silmiinpistävä yhteensattuma juonikuvioissa oli. Miten sattuikin, että Korpela ja Mustaoja kulkivat ohitse juuri, kun Sirkka tippui ikkunasta? Miten Seidi sattuikin tuomaan tätinsä, Korpelan vaimon, juuri siihen kauppaan, jossa Saimi on töissä? Vaan enpä antanut näiden suuremmin häiritä, sillä juoni eteni todella taidokkaasti. Ei tyhjäkäyntiä, muttei liikaa vauhtiakaan. Aloitus- ja lopetuskohtaukset Suvisaariston perintötalolla olivat erityisiä suosikkikohtiani kirjassa. Niissä oli sopivasti tihenevää tunnelmaa, luotiin asetelmia tulevaa varten ja vietiin loppuun matkan aikana punottuja juonia.
Kaiken muun hyvän lisäksi tässä kirjasarjassa on upeat kannet, vaikka kirkuvankeltainen pikalainatarra latistaakin hämyistä kuvaa ja kauniin naisen kohtalokasta katsetta.
Haastepisteet: Aloitan Hurman kirjalla Kiekkokaupunkien kirjakierroksen, ja Helsingin vierailu oli tyylikäs aloitus haasteelle. Rouge on sen verran kova luu, että hänen tarinansa sopii edustamaan karski-imagoista HIFKiä. Myös kuun vaihteessa päättyvä Rikoksen jäljillä -lukuhaaste saa vielä yhden merkinnän.
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Tuijata.
Kirjan tietoja:
Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema
Kannen suunnittelu Tuomo Parikka
Gummerus, 2014
346 sivua
Onnittelut kiekkokierroksen ensimmäisestä suorituksesta! Melkein voisi urheiluhengessä kysyä että "Miltä nyt tuntuu?", mutta se lukee jo tuossa ylempänä. :)
VastaaPoistaTässä on tosiaan myös hauska verrata kirjan antamaa kuvaa käsitykseen kaupungista ja jääkiekkojoukkueesta. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta sarjalta, kansikuva on tarrasta huolimatta upea! Päädyin itsekin 1920-luvun dekkariin, luen Lahdesta Timo Sandbrgin Mustamäen, kunhan saan se joku päivä käsiini...
Vähän on pöllämystynyt olo, sillä minun piti aloittaa kierros aivan muulla kirjalla, mutta lähikirjaston pikalainahyllystä tuli 'tarjous' josta ei voinut kieltäytyä... :D Ja nyt pitääkin sitten tutkailla, mihin kaupunkiin fanibussi seuraavaksi hurauttaa. Kuopio on ollut kiikarissa, mutta saas nähdä.
PoistaEnpä muuten tiennytkään, että Sandberg kirjoittaa myös 1920-luvulle sijoittuvia kirjoja. Tuo voisikin olla mielenkiintoinen jo pelkästään ajankohdan vuoksi. Kiitos vinkistä. :)
Oih,1920-luvun tunnelma kelpaisi luettavaksi tännekin!
VastaaPoistaTätä suosittelen lämpimästi. Aivan ihana kirja syksyn pimeisiin iltoihin. :)
Poista