25. lokakuuta 2013

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Dekkarihimo iskee bloggaajaan aina syksyn tullen. Päivät lyhenevät, ulkona sade ropistelee... on otollinen aika syventyä ihmismielen pimeämpään puoleen. Dekkarimakuni ei kuitenkaan ole erityisen kovaksikeitetty, liika veri ja mäiske ei minua viehätä. Nina Hurman esikoisromaani Yönpunainen höyhen (Gummerus, 2013) olikin mukavaa lukemista syysiltoihin. Takakansitekstiä lainatakseni se on "1920-luvun Helsinkiin sijoittuva viettelevä, noir-henkinen dekkari".

Noir-henkisyys ei ilmene kirjassa ylettömänä väkivaltana, yksi murha toki on dekkarin perusvaatimus. Yönpunaisessa höyhenessä murhatuksi joutuu rikas ravintoloitsija Armas Gustafsson, joka syntymäpäiväjuhlien jälkeen löydetään kuolleena omasta Cobra-ravintolastaan. Murhan aikaan Cobrassa ovat kaikki tarinan keskeiset henkilöt: yökerholaulajatar Rouge, joka päivisin tunnetaan hattumyyjä Saimina; Hertta, maalta muuttanut arka ja viaton työläistyttö; poliisista tarinan edetessä potkut saava Korpela sekä kaverukset Toivo ja Heikki. Toivo on Rougen veli, joka joutuu tutkintavankeuteen murhasta epäiltynä ja Heikki on varakas nuorimies, Toivon ystävä ja ihastunut Rougeen.

Henkilögalleria on hieman yksiulotteinen, viattomasta Hertasta ei kehkeydy murhaajatarta vaikka sellaista yllätystä hieman toivoinkin. En antanut tämän seikan liikaa haitata, koska Yönpunaisessa höyhenessä onnistutaan aika mukavasti loihtimaan lukijan silmien eteen kuva sadan (!) vuoden takaisesta Helsingistä. Välillä liikutaan epämääräisissä satamakapakoissa ja totta kai, juoneen kuuluu myös tytön ja poliisin karhea rakkaustarina. Kirjassa on paljon dialogia, jonka avulla pyritään luomaan karskia noir-tunnelmaa:

"'Kuule, sä olet kusessa munaskuita myöden, että nyt jos koskaan kannattais mennä vähän tarkempiin yksityiskohtiin.'
'Onko Heikki täällä kans?' Toivo kysyi.
'Istuu se tuolla'.
'Ha. Sen häkittäminen on kyllä virhe.'
'Meillä kaikki saa tasapuolisen kohtelun.'
'Mä en sitä tappanut', Toivo alkaa hermostua.
'Kerro kuka sitten tappoi', Korpela ehdotti.
'Ei mitään aavistusta.'" (s. 64)

Kirjassa on upea, tekstin tyyliin täydellisesti sopiva kansi. Se minut saikin kiinnittämään huomiota kirjaan uutuushyllyssä, josta harvoin otan mitään lukemista mukaan. Tämä valinta oli hyvä, Yönpunainen höyhen on minusta kelpo esikoinen. Pidin siitä, että tapahtumien ajankohdaksi oli valittu 1920-luku ja tyyliksi dekkari. Ei mikään tavanomainen yhdistelmä suomalaisissa dekkaripiireissä!

Muualla verkossa: Yönpunaista höyhentä on luettu Lukutoukan kulttuuriblogissa.

Kirjan tietoja:
Nina Hurma: Yönpunainen höyhen
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
Gummerus, 2013
223 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...