Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin (Otava, 2009) saapui minulle postipaketissa joitakin aikoja sitten. Olli Jaloselta en ole aikaisemmin lukenut mitään, joten aloin tutustumaan erityisellä mielenkiinnolla palkintokirjaani - olihan sitä myös kommenttilaatikoissa kehuttu. Kirjan juonta en kurkkinut etukäteen Googlesta tai takakannesta, joten lukeminen alkoi täysin ilman ennakkotietoja.
"Oikeastaan maapallolla on vaan yksi ainoa valtameri ja kaikki muut meriksi kutsutut ovat vain sen lahtia, maat ovat jäisiä tai sulia rantoja. Samaa karttapallon sinistä lakkaväriä riittää, meren keskellä näkyy kirjava saari." (s.9)
14 solmua Greenwichiin -kirjassa ollaan matkalla. Matkalla maanpiirin ympäri, matkalla oman kestokyvyn rajoille, matkalla omaan sisimpään. Matkaa tekevät aluksi pariskunta Graham ja Isla ystävänsä Petrin kanssa. Myöhemmin mukaan liittyy Petrin pikkuveli Kari. Edmond Halley Memorial Society ja tv-yhtiö Trad-Channel-14 järjestävät matkustus-kilpailun, jossa tavoitteena on matkustaa koko maanpiirin matka, nollameridiaania pitkin maailman ympäri. Matkustamista rajoittavat tarkat säännöt. Ei kännykkäyhteyksiä ulkomaailmaan ja ellei toisin ohjeisteta, matkaa on taitettava kävellen. Matkan aikana pitää vihjeiden avulla löytää solmukohdat, jotka on käytävä kuittaamassa. Kirjassa taivalletaan läpi maiden ja mantujen, rankoissa ja hieman helpommissa sääolosuhteissa.
Aluksi huomioni kiinnittyi tekstin rakenteeseen. Osa tekstistä on erotettu hakasulkeilla omiksi osioikseen ja osa tekstistä on 'normaalia' kerrontaa. Kertojana on 'Petrin veli', jonka nimeksi myöhemmin paljastuu Kari. Hakasulkuosiot ovat Petrin päiväkirjamerkintöjä. Myönnän, että tekstin pirstalemainen rakenne tuntui alkuun hieman sekavalta. Pieni tai isompi pätkä päiväkirjamerkintää Petriltä, lokikirjamerkintöjä useammalta eri henkilöltä, Karin kerrontaa tapahtumista, joissa hän ei ollut osallisena. Tekstin rakenne saa selityksenä aikanaan, mutta melko pitkälle kirjaa saa lukea ennen kuin kaikki kiemurat aukeavat. Dialogia kirjassa ei ole, vaan kaikki tapahtumat on kerrottu joko Petrin tai Karin äänellä.
14 solmua Greenwichiin -kirjassa ollaan matkalla. Matkalla maanpiirin ympäri, matkalla oman kestokyvyn rajoille, matkalla omaan sisimpään. Matkaa tekevät aluksi pariskunta Graham ja Isla ystävänsä Petrin kanssa. Myöhemmin mukaan liittyy Petrin pikkuveli Kari. Edmond Halley Memorial Society ja tv-yhtiö Trad-Channel-14 järjestävät matkustus-kilpailun, jossa tavoitteena on matkustaa koko maanpiirin matka, nollameridiaania pitkin maailman ympäri. Matkustamista rajoittavat tarkat säännöt. Ei kännykkäyhteyksiä ulkomaailmaan ja ellei toisin ohjeisteta, matkaa on taitettava kävellen. Matkan aikana pitää vihjeiden avulla löytää solmukohdat, jotka on käytävä kuittaamassa. Kirjassa taivalletaan läpi maiden ja mantujen, rankoissa ja hieman helpommissa sääolosuhteissa.
Aluksi huomioni kiinnittyi tekstin rakenteeseen. Osa tekstistä on erotettu hakasulkeilla omiksi osioikseen ja osa tekstistä on 'normaalia' kerrontaa. Kertojana on 'Petrin veli', jonka nimeksi myöhemmin paljastuu Kari. Hakasulkuosiot ovat Petrin päiväkirjamerkintöjä. Myönnän, että tekstin pirstalemainen rakenne tuntui alkuun hieman sekavalta. Pieni tai isompi pätkä päiväkirjamerkintää Petriltä, lokikirjamerkintöjä useammalta eri henkilöltä, Karin kerrontaa tapahtumista, joissa hän ei ollut osallisena. Tekstin rakenne saa selityksenä aikanaan, mutta melko pitkälle kirjaa saa lukea ennen kuin kaikki kiemurat aukeavat. Dialogia kirjassa ei ole, vaan kaikki tapahtumat on kerrottu joko Petrin tai Karin äänellä.
Ehkä olen lukenut liikaa jännitys- ja mysteeriromaaneja, joissa viljellään vihjeitä tulevista oudoista tapahtumista. Bongailin tämänsuuntaisia vihjeitä Jalosen kirjasta, ja petyin, kun vastinetta niille ei ilmaantunut. Rantaan ajautunut ruumis, yöllä liiketunnistimen sytyttämät valot ja epämääräisen hahmon näkyminen valvontanauhalla - näiden tapahtumien tiimoilta ei kehkeytynyt juoneen yhtään mitään. Kovin näkymättöminä pysyttelevät kilpailevat joukkueet saivat minut pitkään arvuuttelemaan, käykö lopulta ilmi, ettei muita joukkueita ole olemassakaan. Olihan niitä, kilpailun loppumetreillä liikuttiin jopa samoilla kulkuvälineillä. Grahamin ylivertainen päättelykyky solmujen arvoituksia ratkottaessa sai minut epäilemään, että jokin kiero salaliitto tässä täytyy olla taustalla. Mutta ei, ei ollut.
Jos olemattomat mysteerit unohdetaan, kirjasta välittyy ajatus siitä, että kaukaa näkee tarkemmin lähelle. Kertojaääni Kari alkaa matkaseurueeseen liityttyään pohtia elämäänsä, työpaikkansa mielekkyyttä ja rakkauttakin. Kyllä, yksi romanssi tähän matkakirjaan on saatu ujutettua mukaan. Toki se sopi juoneen hyvin ja toi tapahtumiin mukavasti lisää ulottuvuuksia. 14 solmua Greenwichiin oli kirja, joka tuntui paranevan loppua kohden. Mielenkiintoisia juonenkäänteitä oli enemmän, ei vain taivallettu paikasta toiseen. Kirjan aihe on kiehtova. Pidin matkateemasta, kirjassa kuvataan hyvin sitä tunnetta, kuinka matkalla arki alkaa hämärtyä jonnekin mielen perukoille ja matka-arki muodostuu täysin uudeksi maailmaksi. Kirjassa oli myös sopivasti (mutta ei liikaa) nippelitietoa esimerkiksi Halleysta ja meridiaaneista.
"Ei mitään varmaa vaan pelkkää epävarmaa, ei ole mitään hyvää epävarmaa joka tekee levolliseksi niin kuin yhdessä Muumi-kirjoista sanotaan. Jos tiedät Maaria, jos olet niitä lukenut, Taikatalvessa, siinä sanotaan että ei voi tietää ovatko revontulet taivaalla vai näkyvätkö ne vain, että kaikki on hyvin epävarmaa ja että se juuri tekisi olon niin rauhalliseksi. Ei tee, se sekoittaa sisältä." (s. 241)
"Ei mitään varmaa vaan pelkkää epävarmaa, ei ole mitään hyvää epävarmaa joka tekee levolliseksi niin kuin yhdessä Muumi-kirjoista sanotaan. Jos tiedät Maaria, jos olet niitä lukenut, Taikatalvessa, siinä sanotaan että ei voi tietää ovatko revontulet taivaalla vai näkyvätkö ne vain, että kaikki on hyvin epävarmaa ja että se juuri tekisi olon niin rauhalliseksi. Ei tee, se sekoittaa sisältä." (s. 241)
Muualla verkossa: Kirja-arvosteluja mm. blogeissa Tea with Anna Karenina, Jokken kirjanurkka, Kirjakko ja Nannan kirjakimara.
Kirjan tietoja:
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Otava, 2009
381 sivua
Mistä kirja minulle? Voitin kirjan omakseni Luettua elämää -blogin synttäriarvonnassa.
Hyvä arvio, minusta kirja lopulta lupasi enemmän kuin antoi :)
VastaaPoistaKiitos. :) Kieltämättä ärsytti, kun alkoi olla selvää, ettei noista mystisistä vihjailuista kehkeydy mitään dramaattista loppuratkaisua. Mutta oli tälläkin kirjalla onneksi myös hyvät hetkensä.
PoistaTämä on yksi suosikkikirjoistani!
VastaaPoistaIhastuin kirjaan, sen rakenteeseen ja erityisesti kieleen. Ihmisten välinen kilpailullisuus ja sen seuraukset on kuvattu hyytävästi. Hieno kirja, taitava kirjailija!
Kilpailuyhteiskunnan raakuus ja armottomuus tulee tosiaan hyvin esille Jalosen kirjassa. Ja kyllähän Jalonen osaa kirjoittaa. Minusta tuo kirjan aloituskappale on tyylikäs, hieno ja loistava, olikin aivan pakko laittaa se mukaan postaukseen. :)
PoistaMihin on kadonnut minun Olli Jaloseni...Luin häntä innolla ennen kirjablogia, mutta sitten ehkä kirjatulva vei hänet. Muistan, että ajattelin Jalosesta:'Mikä uskomaton kirjoittaja, joka kirjoittaa tarinaa kuin ei kukaan ennen häntä.' Siis halusin vain kertoa, että minäkin häntä ♥ joskus;)
VastaaPoistaNiinhän ne omat suosikit toisinaan painuvat unholaan, vaikka heidän kirjojaan joskus niin iki-ihastuneena onkin lukenut. Mutta onpa mukavaa sitten pitkästä aikaa kaivaa esille se unohtunut suosikki ja verestää hyviä muistoja!
PoistaLuin tämän ennen blogia, joten mitään muistiinpanoja lukukokemuksesta ei ole, muistan vain etten hirveästi pitänyt tästä. Kieli oli paikoin kaunista ja kirjassa oli hyvät hetkensä, mutta silti muistan kirjan ärsyttäneen jollain tasolla. Tekisi mieli lukea kirja uudelleen ja kokeilla luinko kirjan vain väärään aikaan.
VastaaPoistaKirjoille kannattaa joskus antaa uusi tilaisuus. Oma kirjamaku saattaa muuttua ja voihan yleinen elämäntilannekin vaikuttaa siihen, miten joku kirja 'kolahtaa'. Minäkin tykkäsin Jalosen kielestä, siinä oli paikoin todella hohtoa. Pitää ehkä jossain vaiheessa kokeilla jotain muutakin Jaloselta.
PoistaVoi, sait tämän luettua näin pian. Ilmeisesti kokemus jäi plussan puolelle. Minä pidin tästä aikanaan valtavasti, pitäisi myös lukea uudestaan. Suosittelen Jaloselta Poikakirjaa. Se on ihastuttava ja rakenteeltaan selkeä.
VastaaPoistaNopeus on suhteellista, en nyt mitenkään erityisen nopsa omasta mielestäni ollut. :) Kirja vaan kiinnosti aiheensa puolesta, niin meni korkealle lukujonossa. Juu, jäi plussan puolelle ja mukavaa, että tämä tuli onnettaren kautta vastaan. Muuten olisi saattanut kestää kauankin, että olisin tämän lukenut. Poikakirja kuulostaa myös mielenkiintoiselta, lapsuuskuvauksia on mukava lueskella aina silloin tällöin.
Poista