Oksan hyllyltä

Joskus on kiva lukea hömppää ja heittää aivot narikkaan. Kami Garcian ja Margaret Stohlin Lumoava kirous (WSOY, 2013) tarjosi juuri tälläista kohtuullisen vetävää ja sujuvasti kirjoitettua ya-fantasiahöttöä, ja ahmaisin kirjan parissa päivässä jokunen viikonloppu sitten. Kirja alkaa viisaan syvällisesti Martin Luther King Jr. lainauksella, mutta sen jälkeen lukija voi huoletta heittäytyä amerikkalaisen pikkukaupungin teinien ihmeelliseen elämään. Imelyysvaroitusta ei tarvitse antaa, sillä Lumoavan kirouksen lumoava ja yliluonnollinen rakkaustarina on vailla liiallista äitelyyttä. Siksi tämä kirja varmaan upposi niin hyvin myös tämmöiseen ya-iän jo ajat sitten ohittaneeseen varttuneeseen lukijaan. "Lenan mielenkiinto oli herännyt. "Mitä siitä medaljongista?"     "Se on jonkinlainen pimeä talismaani, mitä se sitten tarkoittaakin, ja sinun enosi kertoi Ammalle, etten minä haudannutkaan sitä. He olivat ihan kauhuissaan."     "Mistä he tiesivät,

Korppinaiset (Like, 2016) on ensitutustumiseni Tiina Raevaaran tuotantoon. Odotin kirjalta paljon, sillä Raevaara kuuluu siihen kirjailijaryhmään, josta muistan lukeneeni blogikehuja. Koetan aina silloin tällöin tutustua juuri näiden kirjailijoiden kirjoihin ja toiveissani on totta kai löytää lisää nimiä omalle suosikkilistalleni. Takakannen perusteella tuntui, että Korppinaiset voisi olla minun kirjani: " Yön sävyissä hehkuva romaani pakottavasta rakkaudesta ". Kirja alkoikin lupaavasti, ja Korppinaisissa oli mukana yhtä sun toista kiintoisaa, mutta minun kohdallani hehku jäi valitettavan laimeaksi. Korppinaisten päähenkilönä on Johannes, joka palaa isovanhempiensa perintötaloon. Talossa asuu vuokralainen, biologina toimiva Jaakko, ja hänellä vaikuttaa olevan merkillisen paljon yhteyksiä Johanneksen elämään. Perintötalo saa Johanneksen pohtimaan elämäänsä, ja hän päätyy selvittelemään isänsä kuolemaan johtaneita tapahtumia. Kauhuelementtejä tarinaan tuovat mm. ta

Onks noloo uusia lainoja vain siksi, että blogijuttu on vielä kirjoittamatta? Onks noloo saada parkkisakot ensimmäisenä koulupäivänä? "Ei täällä yliopistolla mitään parkkipirkkoja kulje, luento alkaa ihan just ja tähän mahtuu vielä yksi pieni auto.". Taisi olla ihan vakiosakotuspaikka. Onks noloo, jollei halua enää lukea pelkän sivistyksen vuoksi? Nimim. ajatus Tuntemattoman sotilaan tai Täällä pohjantähden alla -trilogian lukemisesta ei inspiroi. Onks noloo olla niin laiska, ettei viitsi kävellä viereisen rakennuksen ruokalaan jos unohtaa eväät kotiin työpäivänä? Työpaikan kaapissa oleva näkkäri käy lounaasta, eikös? Onks noloo olla kirjahamsteri? Viime vuoden 'tää on pakko saada omaksi' -kirjat on hankittu omaksi, mutta mihin se lukuinto hävisi heti, kun kirja nököttää omassa hyllyssä. Ja entäs ne edellisvuotiset... ja.. ?  Onks noloo ärsyyntyä, jos jossain paikassa on tarjolla vaan oudon makuisia maustettuja teelaatuja? Onks noloo nolostua,

Huhtikuun harmaus on saapunut Ainolan puistoon. Maaliskuun kuva löytyy täältä , ja kuukaudessa lumet ovat hävinneet lähes täysin. Vain lätäkön pintaa peittää sitkeä jääkerros: Keväistä vehreyttä saataneen odotella tovi jos toinenkin. Tämä on sitä aikaa vuodesta, jolloin minun tekee mieli laittaa laput silmille ja värittää lumen alta paljastuva ruskea, elottoman näköinen luonto mielikuvituksen voimin iloisemmaksi. Jokiuoman katselu aiheutti minussa samanlaisen reaktion. Vesi luuraa patoluukkujen takana, ja näkymä on pelkkää kiveä: Päivän iloisin asia: ostaa päräytin 4 päivän lipun ensi syksyn Helsingin kirjamessuille!! Lipun sai Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi 20 euron hintaan, ja tarjous on voimassa vielä tämän päivän ajan täällä . En tiedä vielä lainkaan ensi syksyn aikataulujani, mutta lipun huokea hinta houkutteli siinä määrin, että päätin ostaa sen jo nyt. Vaikka pääsisin messuilemaan vain parina päivänä, lippu on mielestäni edullinen. Nyt vain merkintä kalenteriin

Hyvää kirjan ja ruusun päivää ! Suuntasin päivän kunniaksi kirjakauppaan, ja kävin ensivierailulla Oulun Suomalaisen uudessa myymälässä. Sen löytäminen kauppakeskus Valkean ensimmäisestä kerroksesta vaati hieman aikaa, sillä uutukaisen shoppailukeitaan opasteet olivat mielestäni heikot. Kun myymälään sitten viimein löysin, siellä oli mukavasti väkeä eli hyllyjen edessä ei ollut juurikaan tilaa haahuilevaan katseluun, jota mieluusti harrastan kirjakaupassa. Niinpä yleiskäsitykseni uudesta myymälästä jäi tungoksen vuoksi melko sekavaksi, mutta mukavaa luettavaa sentään onnistuin löytämään: Halusin ostaa jotain itselleni ja jotain miehelleni. Mitään etukäteen mietittyä tiettyä kirjaa minulla ei ollut mielessäni, vaan luotin siihen, että jotain kiinnostavaa löytyy. Yllä olevan kuvan kirjoista se minun oma kirjani on Ian Rankinin komisario Rebus -sarjan uusin suomennos Hiljaa takavasemmalle (Blue Moon, 2015). Rankinin skotlantiin sijoittava dekkarisarja on eräs ko. genren suosikkisa

Sain Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista (Karisto, 1987/1847) kappaleen omaan hyllyyni, kun äitini jokin aika sitten siivosi omaa kirjahyllyään. Saamani kappale on juuri se sama, jota nuorena naisenalkuna luin suuren liikutuksen vallassa joskus vuosia sitten. Kirjan uusintaluku on kangastellut mielessäni pitkään, mutta vasta Sheferijm-blogin 200 sanaa Charlotte Brontësta -haaste sai minut ajatuksista tekooihin. Tänään, torstaina 21.4.2016 tulee kuluneeksi 200 vuotta kirjailijattaren syntymästä, joten uteliaisuuden ja nostalgian täyteisestä uusintaluvusta postailu juhlistakoon blogissani tätä merkkipäivää. ""Herra Rochester, en missään nimessä toivo teille kohtaloa, jollaista en itsekään aio valita. Me olemme molemmat syntyneet taistelemaan ja kestämään - taistelkaamme ja kestäkäämme siis. Unohdatte minut ennen kuin minä unohdan teidät."     "Tuollaisilla puheilla teet minusta valehtelijan, loukkaat kunniaani. Sanoin, että tunteeni pysyvät muutt

Tuulia Matilaisen Hullu koira (Haamu Kustannus, 2015) oli raikas lukuelämys. Jo ensi selailulla kirjan kieli tuntui viehättävältä, ja mielipiteeni vain vahvistui kirjan luettuani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Viroon, ja sekin lisäsi kiinnostustani kirjaa kohtaan. Virolaisia kirjoja tai Viroon sijoittuvia kirjoja luen äärimmäisen harvoin, joten Hullussa koirassa oli pieni, jännä vierauden pohjavire mukana. "Horisonttiin saakkaa valkoista aavaa lumimaisemaa, tuulen silittelemä dyynihanki. On leuto talvipäivä, sellainen päivä, jona taivas on kirkas ja maata kohti leijailee hitaasti valkoisia hahtuvia.     En tiedä miksi olen siinä. Vieressäni seisoo joku.     En näe kasvoja, en tunnista ääriviivoja, mutta siinä seisoo mies, aivan kosketuksen mitan päässä. Tunnen hänet. Tiedän sen varmasti, mutta en tiedä kuka hän on.   Mies nostaa katseensa ylös taivaalle, hiutaleet laskeutuvat rajautumattomille kasvoille, sulavat poskelle. Miehen poski on sänkinen. Tunnen sen, vaikk

Tässä postauksessa tulee dekkarinhimoisille lukijoille muutama hyvä lukuvinkki - ja oikeastaan uskallan vinkata kokonaisia sarjoja, sillä Philip Kerrin Saksalainen sielunmessu (Atena, 2014), Kristina Ohlssonin Tuhatkaunot (WSOY, 2014) ja Seppo Jokisen Hervantalainen (CrimeTime, 2012) ovat sarjojen osia. Kaikki tosin toimivat mainiosti omina kirjoinaan, ja olen itse lukenut ainoastaan Kerrin Berlin Noir -sarjasta kaikki osat järjestyksessä. Ohlssonin kirjoihin sain nyt ensikosketuksen (olipas täräys!) ja Jokisen charmantti komisario Koskinen viihdytti minua toista kertaa. Kerr, Ohlsson ja Jokinen ovat kohonneet dekkarisuosikkilistalleni, joten onpas mukavaa, kun lukemista riittää useamman kirjan verran. Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot Ohlssonin dekkareista olen lukenut kehuja, mutta olen oppinut suhtautumaan kehuihin varovasti - ainahan ylisanat eivät istu omaan kirjamakuun. Yllätyin siis iloisesti, kun huomasin Tuhatkaunojen koukuttaneen minut ennen 50 sivun merkkipaalua.

Tiedoksi: tämä on blogini ihka ensimmäinen värityskirjapostaus. Värittelytaustani on lyhyesti tämmöinen: suhtauduin alkuun nuivan skeptisesti aikuisten värityskirjabuumiin, mutta joulun alla höyrähdin viimein itsekin kokeilemaan värittelyä. Yhtenä kannustimena kokeiluun olivat upeat värikynälaatikot, joita kirjakaupoissa oli laitettu näyttävästi esille. Pitkissä värien riveissä on maagista vetovoimaa, ne saavat mielikuvituksen lentoon - mitähän ihanuuksia noilla saisi aikaan? Ostaa täräytin itselleni lahjaksi värit ja Johanna Basfordin Secret Garden -kirjan Artist Edition -version.  Ja joo, pakko oli myöntää, että värittely on hauskaa hommaa. En ole mielestäni taiteellisesti lahjakas, mutta lapsuudessa toki värittelin ja piirtelin kaikenlaista. Vuosien tauon jälkeen on ollut yllättävän mukavaa tarttua taas väreihin. Tuntikausia en jaksa tai ehdi istua niiden parissa, mutta rentoutumispuuhien joukossa värittely on asettunut palapelien kokoamisen kanssa samalle tasolle. Mieli lepää

Naisten aakkoset -haasteessa on vuorossa C: Kuka on suosikkikirjailijasi? C-alkuisista naisista valitsen lapsuus- ja nuoruusaikojen suosikkini Susan C ooperin . Cooperin Pimeä nousee -fantasiasarja oli pelottava, jännittävä ja kiehtova. Muistan, kuinka Yllä meren, alla kiven ja Pimeä nousee -osat oli pahimmoillaan niin jänniä, että hyvä kun uskalsin lukea kirjoja eteenpäin. Löysin sarjan pokkaripainoksena jokunen vuosi sitten, ja pakkohan se oli ostaa nostalgian nälässä omaan hyllyyn. Sittemmin olen lukenut (=ahminut) sarjan pariin kertaan, ja pidän siitä edelleen. Huippusarja! Ja tätä luetaan myös nuorten parissa, sillä käväisin kuluneella viikolla lähikirjastossa ja näin Pimeä nousee -osan nuortenpuolen palautuskärryssä. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? Suosikki-sana ei oikein sovi valitsemaani naiseen, mutta sanotaanko niin, että Coco Chanelin saavutuksille muodin parissa nosta

Fabio Gedan Krokotiilimeri (Otava, 2012) vertautui mielessäni hiljattain lukemaani Abbas Khiderin Kirje munakoisotasavaltaan -kirjaan. Molemmissa käsitellään pakolaisteemaa, mutta kirjoista välittyi minulle täysin erilainen yleisfiilis. Munakoisokirja tuntui lukemisen jälkeen surullisen synkältä, Krokotiilimeri sen sijaan kaikista päähenkilön kokemuksista huolimatta oli valoisa kirja. Molemmat kirjat tuntuvat kovasti ajankohtaisilta, ja jos tämä aihepiiri kiinnostaa, voin suositella tutustumista näihin lyhyehköihin, helposti lähestyttäviin tosipohjaisiin kirjoihin. "Minä törmäsin kadulla moniin poikiin, jotka aikoivat lähteä Iraniin tai olivat juuri palanneet Iranista. He väittivät, että Iranissa oli paremmat oltavat kuin Pakistanissa (enkä silloin heitä juuri epäillyt; olisin voinut näkemättäkin vannoa, että mikä tahansa paikka maan päällä oli Quettaa parempi) ja että Iranissa oli helpompi saada työtä. Ja lisäksi oli vielä uskontokysymys. Myös iranilaiset ovat siiamuslim

Minulla on ollut pieniä hankaluuksia löytää Hämärän jälkeen -haasteeseen lukuhaluja herättäviä kauhukirjoja, mutta Joe Hillin Sydämen muotoinen rasia (Tammi, 2007) oli oivallinen valinta. Kirjan tapahtumat olivat säväyttävämpiä kuin lukemissani kirjoissa keskimäärin, mutta meno ei silti äitynyt liian hurjaksi. Tämmöiselle todella vähän kauhukirjallisuutta lukevalle bloggaajalle ikääntyvän death-metal muusikon taival netistä ostetun kummituksen kanssa oli piristävän erilaista luettavaa, ja Sydämen muotoinen rasia oli yllättävän viihdyttävä tapaus. "Jude toivoi, että hän olisi ehtinyt sanoa Georgialle, ettei ollut tarkoittanut vahingoittaa tätä. Hän olisi halunnut sanoa Geargialle, ettei hän aikonut paeta ja jättää tätä, vaan että hän yritti johdattaa kuolleen miehen toisaalle, mutta kipu hänen kädessään oli liian armoton. Kipu salpasi siinä määrin hänen ajattelunsa, ettei hän kyennyt muodostamaan sanoista selkeitä  lauseita. Ja sitä paitsi hän ei tiennyt, miten kauan hän p

Antti Hopian käsikirjoittama ja Nina Laakon piirtämä Kirjaston kissat on ollut alkuvuoteni paras sarjakuvalöytö. Kirjaston kissat -strippisarja on ilmestynyt Turun Sanomissa useiden vuosien ajan (muttei ilmeisesti ilmesty enää), mutta minä löysin kirjaston ullakolla majailevat kissaviikarit aivan sattumalta, kun nappasin albumin Oikeiden noitien osasto (Utopia 1516, 2010) mukaani lähikirjastosta. Albumi lojui lukupinossani parisen viikkoa, ennen kuin innostuin tutkimaan kissasarjista tarkemmin. Sehän olikin sitten ihastusta heti ensimmäisestä stripistä alkaen. Pari leppoisaa kissaa (Francis ja Ziu), kirjoja, salaperäinen kirjasto ja säyseän viileää kirjahuumoria - hieman on nyt semmoinen olo, että miten tämä sarja on voinut mennä minulta ohi?!? Francis ja Ziu -kissojen tuumailuja piti pikavauhtia hankkia myös kotihyllyyn: Sarjakuvahyllyni uudet helmet. <3 Minut valloitti Oikeiden noitien osaston mainio Taru Sormusten herrasta -aiheinen strippi - oma avioliittoni ei

"Ulkopuoliset huomasivat heti sen, minkä he itse tajusivat  vasta vuosia myöhemmin. Alice ja Mattia astuivat keittiöön käsi kädessä. He eivät hymyilleet eivätkä katsoneet samaan suuntaan, mutta oli kuin heidän ruumiinsa olisivat virranneet toisiinsa yhteen liitettyjen käsivarsien ja sormien kautta.     Kontrasti Alicen kalpeita kasvoja kehystävien vaaleiden hiusten  ja Mattian silmille pörrötetyn tumman tukan välillä häipyi tuohon heidät yhdistävään kaareen. Heidän välillään oli rajoiltaan epätarkka yhtenäinen tila, josta ei tuntunut puuttuvan mitään ja jossa ilma vaikutti tyyneltä, liikkumattomalta." (s. 96) Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys (WSOY, 2010) koukutti minut todella tehokkaasti pääsiäisviikonloppuna. Alicen ja Mattian surumielinen rakkaustarina (jos sitä nyt voi sellaiseksi sanoa) sai sivut kääntymän semmoista vauhtia, että lähes 300 sivua hurahti noin vuorokaudessa. Alicen ja Mattian henkilöhahmoissa oli jotain, joka sai minut haluamaan tietää mi