Oksan hyllyltä

"Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia,  jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." (s. 7) Leo Tolstoin Anna Kareninan (WSOY, 2013/1875 - 1877) avauslause oli minulle entuudestaan tuttu, samoin olin nähnyt pätkiä kirjan pohjalta tehdyistä elokuvista. Greta Garbon kohtalokkaat katseet ja kiihkeät suudelmat ovat unohtumattomia, vaikken ole elokuvaa kokonaisuudessaan tainnut kertaakaan katsoa. Aloittelin Anna Kareninaa jännittyneen odottavissa lukutunnelmissa: onko todellakin luvassa 900 sivua yhtä ainoaa rakkaustarinaa vai myös jotain muuta? Miten hajanaiset tietomuruseni kirjan sisällöstä täydentyvät ja eteneekö lukeminen puurtamalla vai kuin huomaamatta? "Kitty oli päivällisen jälkeen, ennen illanvieton alkua, samantapaisen tunteen vallassa, jota nuorukainen tuntee taistelun edellä. Hänen sydämensä sykki kovasti ja ajatukset harhailivat.     Hän tunsi, että tämä ilta, jolloin molemmat miehet ensimmäisen kerran tapaisivat toisensa, ol

Lukujonossa -blogi emännöi Harry Potter -lukumaratonia , joka starttaa blogissani NYT. Päivitän maratonin kuulumisia tähän postaukseen, ja ehkäpä myös Twitteriin. Oma Potter-historiani lyhyesti: Olen lukenut Potter-sarjan joskus vuosia sitten, ja hankin sen silloin myös omaan hyllyyni. En ole sarjan kiihkein fani, mutta muistini mukaan sarja oli semmoista mukavan viihdyttävää luettavaa. Oheiskirjoihin en ole tutustunut, mutta elokuvaversiot olen nähnyt. Ne ovat visuaalisesti näyttäviä, mutta pidän silti enemmän kirjoista. Osallistun maratonille lähinnä uteliaisuudesta. Miten Potterit maistuvat muutaman vuoden lukutauon jälkeen? Aloittelin sarjan lukemisen jo alkuviikosta, sillä tiedän etten millään ehdi vuorokaudessa lukea kovinkaan montaa osaa. Olen ehtinyt lukea sarjan kolme ensimmäistä osaa, ja kolmatta osaa lähes puoleen väliin asti. Tänne blogiin en ole aikeissa kirjoitella sarjasta, mutta linkkaan tähän Goodreadsiin naputtelemani kommentit: Harry Potter ja vii

Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa alkoi viime syksynä hieno Kansojen juurilla -lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan alkuperäiskansoista kertovaa kirjallisuutta. Lähdin mukaan varovaisin tavoittein, sillä tunsin liikkuvani kohtuullisen vieraalla lukumaaperällä. Alkuperäiskansat eivät juuri tule vastaan lukupinossani, joten olen tyytyväinen, kun sain kokoon haasteen minimisuorituksen eli kolme kirjaa, joista yksi kertoo saamelaisuudesta: Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu (saamelaiset) Corto Maltese Keskiyön auringon alla (inuitit; sarjakuva) Ante Aikio: Lovi (Aigi II) (saamelaiset) Haasteaika päättyy 9.8.2016, mutta päätän oman osuuteni tähän. Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa haastetta lukusuunnitelmani olivat erittäin kunnianhimoiset. Tavoitteeni oli lukea alla olevan kuvan pinosta vähintään kaksi kirjaa. Koko pino löytyy omasta hyllystäni. Charles C. Mannin ja Hernán Cortésin kirjat olet ostanut aikoinaan lahjaksi miehelleni, ja haasteen kannustamana ajat

Päivi Alasalmen Joenjoen laulu (Gummerus, 2013) olisi kenties jäänyt minulta lukematta ilman Kansojen juurilla -lukuhaastetta. En ole historiallisten romaanien ylin ystävä, ja 1500-luvulta ponnistava kolmen aikatason saamelaiskertomus ei ensituntumalta kuulostanut hirmuisen kiehtovalta. Päätin kuitenkin kokeilla kirjaa, sillä Alasalmelta on ilmestynyt kirja Pajulinnun huuto (Gummerus, 2015), ja se on vaikuttanut blogijuttujen perusteella kiinnostavalta. Kirja on jatkoa Joenjoen laulun 1500-luvun tarinalle, ja halusin kerrankin lukea jotain 'oikeassa' järjestyksessä.  Tein hyvän valinnan, sillä Joenjoen laulu osoittautui ennakkoluuloistani huolimatta kelpo kirjaksi. Siinä on kolme erillistä kertomusta, joiden kautta hahmottuu saamelaisten yhteiskunnallinen asema eri aikakausina.  1500-luvulla seurataan nuoren saamelaisnaisen Soruian vaiheita, kun hänen kotikyläänsä eksyy haavoittunut, tuntematon mies. Soruia haaveilee miestä omakseen, mutta kyläläisten ennakkoluulo

Naistenviikko päättyi eilen (huom! koostetta kirjablogien viikon annista löytyy täältä ), joten nyt voi alkaa miettimään tulevia lukupuuhia. Seuraava lukutapahtumani löytyy jo loppuviikon kalenterista, sillä päätin osallistua Lukujonossa-blogin emännöimään Harry Potter -lukumaratoniin . Varsinainen maratonpäivä on sunnuntai 31.7.2016, mutta luultavasti aloitan lukuhommat jo lauantaina. Kuva Lukujonossa-blogista. Omat Potterini olen lukenut ennen blogiaikaa, jokaisen osan ainakin kerran. En ole suuri Potter-fani, mutta sarja on ollut mukavan leppoisaa ja loppua kohden myös jännittävää luettavaa. Edellisestä lukukerrasta on siis jo vuosia aikaa, ja oikeastaan osallistun maratonille silkasta uteliaisuudesta: vieläkö Potterit napaavat? Voi olla, että luen sarjan alkupään osia jo ennen maratonia, ja jatkan sitten sulavasti siitä osasta, jossa olen menossa. Ja voipa olla, että hieman lipeän maratonin teemasta. En nimittäin ole täysin varma, viitsinkö lukea vain Pottereita vai

TuijaTa.Kulttuuripohdintoja -blogin emännöimä Kirjablogien naistenviikko päättyy tänään. Tarkoitukseni oli päätellä oma osuuteni aamulla postaamiini Aino Sutisen reppureissusarjakuviin, mutta päätin naputella vielä yhden viikon teemaan sopivan jutun. Lukaisin näet tässä viikonlopun aikana Maria Turtschaninoffin nuorten fantasiakirjan Maresi (Tammi, 2014), ja luonnonläheinen kirja sopii juhlistamaan teemaviikon päättymistä. "Kryptan ovi ei näytä ollenkaan ovelta. Tiedon talon läpi kulkevan käytävän seiniä on koristeltu ulokkeina kohoavin pilarinpuolikkain, ja yhdessä kohtaa kahden pilarin välissä kohokuvakirjoitus. Siitä ei erota minkäänlaista saranaa, ei kädensijaa, ja asiaa tuntemattoman on helppo kuvitella että teksti on pelkkä koriste. Mutta ovi se on, ovi joka johtaa saaren kaikkein pyhimpään, paikkaan, jota Akka hallitsee. Minulla oli tapana kiiruhtaa oven ohi niin nopsaan kuin pystyin. Akka hallitsee tietoa ja kuolemaa, siksi hänelle pyhitetty paikka on hautakammio

Aino Sutisen reppumatkasarjakuvat vievät lukijan nojatuolimatkoille Etelä-Kaukasiaan ja Lähi-itään. Vaimoksi vuorille (Neon Tunisia, 2015) ja Taksi Kurdistaniin (Asema, 2009) omaavat samanlaisen perusidean: yksin matkaava nainen tutustuu uusiin maihin ja kulttuureihin, ja kirjaa havaintojaan sarjakuvan muotoon.   Taksi Kurdistaniin -albumi minulle paremmin kuin Vaimoksi vuorille -albumi, sillä siinä kulttuurihavainnot olivat mielestäni nasevampia ja pohdiskelupuoli korostui enemmän. Lähi-idän miesten hallitsemassa kulttuurissa on ehkä ollut mehevämmin aineksia naisen aseman puntaroinnille, sillä albumin päähenkilökin joutui kokomaan ahdistelua miesten taholta kulkiessaan yksin kaduilla. Matkanteon yleisestä helppoudesta tai vaikeudesta albumeissa ei juuri turistu, ja minua tämä puoli jäi kiinnostamaan. Päähenkilön matkanteko tuntui sujuvan ilman suurempi ongelmia, olipa määränpää millainen maankolkka hyvänsä. Albumien hyviin puoliin kuuluu silti se, ettei niissä kierretä t

Kirjablogien naistenviikko -teema jatkuu blogissani muistelosarjalla, ja tällä kertaa valitsin arkistoista kuusi naisten kirjoittamaa kirjaa. Nämä kaikki ovat mielestäni myös erinomaisia kesäkirjoja, joten ne sopivat vinkattavaksi siitäkin syystä. George Eliot: Middlemarch (julkaistu 10.8.2013) Luin tämän ihastuttavan englantilaisklassikon blogini alkuaikoina, ja kirjan pituuden ei pidä antaa säikäyttää. Kirja kuuluu mielestäni helposti lähestyttäviin klassikoihin, ja sen henkilögallerian toimista piirtyi hienoa ajankuvaa. Olen liittänyt juttuuni lainauksen kirjan kohdasta, jossa tiivistetään avioliiton olemus näin onnistuneesti: "Avioliitto, johon hyvin monet kertomukset päättyvät, on meidän päivinämmekin vielä jonkin uuden alku kuten se oli Aatamille ja Eevalle, jotka viettivät kuherruskuukautensa Paratiisissa, mutta saivat ensimmäisen pienokaisensa autiomaan orjantappuroiden ja takiaisten seassa. Se on edelleen kodin eepoksen alku - vähittäistä pyrkimystä täy

Silvia Avallonen Teräs (Minerva, 2014) oli kesälukumaratonini kiistaton tähti. Olin lukenut kirjaa 74 sivua ennen maratonia, ja todennut sen erittäin lupaavaksi. Otin kirjan luettavakseni maratonilauantain illan tunteina, ja kirjan äärellä vierähti lopulta yöyhteen asti. Ja heti aamulla oli pakko lukea kirja loppuun. Teräs oli minulle melkoinen page turner, ja Annan ja Francescan kesä imaisi minut voimalla mukaansa. "Vedenpinnalla kellui pieniä hyttysenmunia. Paksu ja lämmin neste oli täynnä vastasyntynyttä elämää.     Francesca ja Anna kulkivat ruovikon poikki paljain jaloin ja nauraa kihersivät. Nilkkoja kutitti joka askeleella, ja se tuntui ihanalta.     Verryttelyhousujen lahkeet oli kääritty polven korkeudelle ja tennistossut ripustettu vyötärölle. Anna vakoili Francescaa ruokojen takaa. He leikkivät piilosta halkoessaan usvassa hyönteisten reittejä.     "Oletko varma, että pidät minusta ensi vuonnakin?"     "France, älä viitsi!"    Tytöt olivat

Silja Pitkäsen Pariisin taivaan alla (Savukeidas, 2016) aloittaa uuden, lapsille suunnatun matkakirjasarjan. Kirja oli kesälukumaratonini aloituskirja, ja sopi siihen tehtävään oikein hyvin: pääsin Vasili-vaarin ja hänen lastenlastensa Mimosan ja Miskan kanssa tutustumaan Pariisin nähtävyyksiin ja taidemaailmaan. Kirjan ideana on, että vaari esittelee Mimosalle ja Miskalle nuoruutensa tärkeää kaupunkia ja johdattelee lapsia uuden kulttuurin pariin. "Tehdäänpä pieni aikamatka vielä minun nuoruuttanikin kauemmas ja käydään katsomassa Panthéonia, tulkaa!"     Vaari johdatti lapsenlapsensa kohti pyhäkköä puhellen samalla iloisesti, mutta Mimosa oli huomaavinaan hänen hilpeytensä taustalla hivenen surumielistä kaipausta. Mimosa tuumi, ettei vaarin varmasti ollut helppoa siirtyillä ajatuksissaan menneen ja nykyisyyden välillä - yhtäkkiä hän ja Miska olivat keskellä vaarin nuoruudenmaisemia ja muistoja, ja asiat kerrostuivat ja sekoittuivat." (s. 34) Kirjassa ei ol

Naisten viikon kunniaksi jatkan osuuttani Tarukirjan Margitin aloittamassa Naisten aakkoset -haasteessa. Vuorossa on F-kirjain : Kuka on suosikkikirjailijasi? Ranskalainen F red Vargas ja hänen komisario Adamsberginsa kuuluu dekkarigenren suosikkikaartiini. Omalaatuinen pikku miekkonen antaa ajatuksensa vaeltaa, ja lukija voi vain nautiskella. "Adamsberg oli kaiketi  tuhonnut kuormalasteittain herneitä poliisin urallaan. Hänen päämäärätön kuljeskelunsa oli kuitenkin tuottanut koko joukon nokkelia ajatuksia. Ne muistuttivat ehkä pikemminkin levälauttoja kuin herneitä, se oli totta, mutta kasvi on aina kasvi ja ajatus on aina ajatus. Kun ajatus on lausuttu ääneen, kukaan ei enää kysy onko se poimittu kynnetyltä pellolta vai mutalammikosta." (Fred Vargas, Painu tiehesi ja pysy poissa ) Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? Nimeän jälleen erään musiikkimaailman suosikkini: vahvaään

Heippa hei, komisario Brunetti - pitkästä aikaa! Donna Leonin sympaattinen venetsialaiskomisario valloitti minut ennen blogiaikani alkua, mutta jossain vaiheessa tympäännyin sarjassa toistuviin piirteisiin. Vuonna 2007 suomeksi ilmestynyt Verikivet taisi ennen kesäkuuta olla 'tuorein' lukemani Leonin dekkari. Sen jälkeen noin kymmenkunta Brunetti-kirjaa on jäänyt kesken tai kokonaan lukematta, mutta kesäkuun reissulla löysin paikallisesta kirjakaupasta viime vuonna englanniksi ilmestyneen kirjan Falling in Love (Arrow Books, 2015). Sitä ei ilmeisesti ole vielä suomennettu, mutta jos Otava jatkaa Leonin kääntämistä, osa on vuorossa seuraavana, tänä vuonna ilmestyneen Ansionsa mukaan (Otava, 2016) jälkeen. Kirjan takakansi kertoo, että henkilögallerissa on mukana sarjan alkuajoilta tuttu oopperadiiva Flavia Petrelli. Tämä oli minulle hyvä lukuhoukutin, sillä sarjan aloitusosat ovat mielestäni erinomaisia. Näyttävän näköinen pokkari lähti mukaan rantalukemiseksi, ja sitte

Naistenviikko on täällä taas! TuijaTa.Kulttuuripohdintoja -blogi emännöi kirjablogien naistenviikkoa, ja olen tänä vuonna mukana viikolla peräti joka päivä. Blogijuttujeni aiheet eivät osu nimipäiväsankarittarien nimiin, mutta sehän ei haittaa - naisten kirjoittamaa kirjallisuutta on luvassa ja pari juttusarjaa etenee naisvetoisesti. Aloitan viikkoni kiinnostavalla fantasiauutuudella, Elina Pitkäkankaan esikoisromaanilla Kuura (Myllylahti, 2016). Haastelogon on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Kuura tuo ihmissudet suomalaiseen kaupunkiympäristöön. Tapahtumapaikkana on Turun lähellä sijaitseva, muureilla ympäröity Kuurankero, jota vartioidaan tiiviisti ihmissusien uhan vuoksi. Kuura on YA-fantasiaa, joten päähenkilöinä ovat lukiolaisteinit Inka ja Aaron. Heidän lukiolaiselämäänsä on luvassa ihmissusi-actionia ja tunnemyrskyjä, sillä Kuurassa molemmat löytävät rakkauden, jota muu yhteisö ei hyväksy. Täytyy sanoa, että kirjan nuoren romantiikan kuvaukset vienosti hy

Löysin Andrew Michael Hurleyn kirjan Hylätty ranta (WSOY, 2016) kirjablogeista, sillä katalogien selailussa kirja ei jäänyt haaviini (enkä ole syksyn tai kesän tarjontaan vielä ehtinyt edes tutustua). Kirjan kauniista kannesta on liikkeellä mustaa ja valkeaa versiota, ja sattumalta lähikirjastossani oli paikalla molempia. #firstworldproblem: kumman lainaan? Valitsin pikalainahyllyn valkean version, sillä musta kansi tuntui liian synkältä kesäisiin lukuhetkiin. Erittäin kaunis kansi! Blogijuttujen perusteella minulle jäi mielikuva, että osa lukijoista on odottanut kirjassa olevan kauhugenren piirteitä. Minä lähdin lukemaan kirjaa vailla isoja kauhu- tai muitakaan odotuksia. Suurimmat odotukset omalle lukemiselleni latasi se tieto, että Hurleyn kirja on palkittu Britanniassa vuoden 2015 parhaana esikoisromaanina. Vaikuttava avaus kirjailijanuralle, se on todettava. Hylätyn rannan kieli on parhaimmillaan  lähes runollista, ja sen lukeminen oli nautinto: "Sellaiseen oli

Vuosi kuvina -projektini on päässyt maaliin ja 12 kuvaa Oulun Ainolan puistosta on otettu. Tämän haasteen ideana on kuvata samaa paikkaa kuukauden välein. Haastetta on toteutettu jokusessa kirjablogissa, ja mm. Luettua elämää -blogin kuvakooste oli eräs innoittajani aloitellessani omaa kuvausprojektiani viime elokuussa. Valitsin kuvauspaikaksi vehreän Ainolan puiston. Alla olevasta kuvasarjasta näkyy, ettei kuvauskohta ole joka kuukausi osunut millintarkasti samaan kohtaan mutta tarpeeksi lähelle sentään. Monesti kuvaa ottaessa tuntui, ettei luonnossa ole tapahtunut juuri mitään sitten edellisen kuvan. Nyt koko sarjaa katsoessani huomaan erityisesti värien muutokset: joulukuussa sävyt muuttuivat mustavalkeiksi, huhtikuussa kuukauden väri oli ruskea ja yhtäkkiä joku käänsi kesän päälle toukokuussa. Projekti oli yllättävän hauska ja olen iloinen, kun viitsin käydä nappaamassa kuvan joka kuukausi. Alkuvuoden pakkasilla puuha koetteli motivaation rajoja, mutta 12 kuvan sarjaa on