Oksan hyllyltä

Lena Frölander-Ulfin lastenromaani Nelson Tiikeritassu (Teos & Förlaget, 2019) on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana, ja kirjan luettuani voin vain todeta, että minä olisin valmis antamaan Finlandian sympaattiselle Nelsonille ja koko Perlinporille kaupungille vaikka heti. Nelsonin ja tämän Zamba-kaverin seikkailut raitiovaunulinjojen, unohdetun puiston ja poliisiaseman putkan välimaastossa ja muutamassa muussa paikassa irrottavat arjesta ja marraskuun pimeydestä äärimmäisen tehokkaasti. Eli mistä siis onkaan kysymys... "Joka kaupungissa on niitä, joita tervehditään ja niitä, joita ei tervehditä. Tässä tarinassa kerrotaan niistä, joita ei tervehditä. Tässä kerrotaan myös eräästä joka asuu puistonpenkin takana, vaarista joka on tehty tähtipölystä, äidistä joka rakentaa taloa jonnekin ja eksyneestä lapsesta. Kaikkein eniten tässä kerrotaan eksyneestä lapsesta, siitä miten Nelson Maarengista tulee... Nelson Tiikeritassu!" (s. 7) Kirjan alussa k

Lena Frölander-Ulfin uusi lasten kuvakirja Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget, 2018) oli alkuviikon kirjastoreissuni hieno löytö. Pari vuotta sitten ihastuin Frölander-Ulfin kirjaan Minä, muru ja metsä , ja uusi kirja on tyyliltään ja teemaltaankin hyvin samanlainen. Kuvitus on tutun tummasävyistä, mutta silti sivuille mahtuu huumoria ja veikeän outoja meren otuksia. Pidän valtavasti Frölander-Ulfin kuvituksista, nehän minut saivat lainaamaan kirjan. Kirjan tekstiosuudet ovat lyhyitä, ja sopivat varmasti nuorille kohderyhmälukijoille ja -katselijoille. Sitä en osaa arvailla, mitä mieltä pienet lukijat ovat mustanpuhuvista sivuista, mutta aikuislukijan silmää ne hivelevät. Kirjan teemaan tummat sävyt toki sopivat, sillä kirjassa käsitellään pienen lapsen merta kohtaan tuntemaa pelkoa. Vaan eipä hätää, Muru-koiran kanssa nekin pelot häviävät. Kuvitukselle olisin valmis antamaan täydet viisi tähteä, mutta kirjan tarinallinen osuus vetää pisteitä hivenen alaspäin. Isä, mi

"Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän  jossakin muualla?" Tutkiessani kevään kirjakatalogeja tämä esittelytekstin lausahdus puhutteli minua siinä määrin, että päätin ottaa Elin Willowsin esikoisromaanin Sisämaa (Teos & Förlaget, 2018) lukupinooni. Vaikkei omassa elämässä tapahtuisikaan mitään suurta ja mullistavaa, tammikuu on aina ollut minulle se hetki vuodesta, jolloin pään sisällä ns. lehti kääntyy ja on aika tehdä pieni summaus sen suhteen, missä ollaan ja mitä kohti mennään. Näihin alkuvuoden fiiliksiin Willowsin kirja sopi oivallisesti. Sisämaan kertojana on nuori nainen, joka on muuttanut poikaystävänsä kanssa tämän kotiseudulle, jonnekin syrjäiseen, nimettömäksi jäävään ruotsalaiseen pikkupaikkaan, lähelle napapiiriä. Suhde ei kauaa kestä yhteistä elämää, mutta siitä huolimatta nainen päättää jäädä asumaan paikkakunnalle. Hän saa töitä kaupasta, jossa riittää hommia turistivirtojen ansioista. Nainen ei tunne paikkakunnalta ket