Oksan hyllyltä

Kiinnostuin Hannu Raittilan Terminaalista (Siltala, 2013) sen tultua ehdolle Finlandia-palkinnon saajaksi. Olen lukenut Raittilalta aikaisemmin  Kirjailijaelämää , josta tykkäsin. Terminaalissa kiinnosti lentokenttiä liippaava aihe. Lentokentillä on omanlaisensa välitilatunnelma, mennään, tullaan ja odotellaan, ei olla oikein missään ja jonnekin pitäisi kiivaasti päästä - mitä Finlandia-ehdokkaassa on saatu irti näistä tunnelmista? Reilun kuukauden jonottelun jälkeen sain kirjan ja reipas viikko meni sen lukemiseen. Odotin kirjalta aika paljon, mutta vaikka Terminaalissa oli paljon hyviä aineksia, ei se oikein pystynyt vastaamaan odotuksiini. Terminaalissa kerrotaan erään suomalaisen perheen tarina globaalissa maailmassa. Tarinalinjoja on useita, jokainen perheenjäsen ja yksi ystävä saa suunvuoron omissa luvuissaan. Luvut eivät ole kovinkaan pitkiä, joten kerronta hypähtelee henkilöstä ja paikasta toiseen aika tiuhaa tahtia. Perheyhteisöstä ei oikein voi puhua, sillä kir...

Luen hävettävän vähän kotimaista kirjallisuutta. Hannu Raittilan Kirjailijaelämää tarttui mukaan kirjaston asiakirjallisuuden puolelta, se oli luokiteltu kotimaisen kirjallisuuden tutkimuksen hyllyyn. Olin oikeastaan etsimässä jotain elokuviin liittyvää, mutta kun mitään kiinnostavaa ei sattunut silmiin nappasin Raittilan mukaani. Mieheni on vakaasti sitä mieltä, että aiheet alkavat olla vähissä silloin kun kirjailijat alkavat kirjoittaa kirjailijoista ja elokuvaohjaajat filmaavat elokuvaa elokuvan tekemisestä. Minusta takakansitekstin lausahdus "Kirjailijaelämää näyttää omintakeisella tavalla kirjailijan työstä sen puolen, joka harvoin pääsee kansien väliin." tuntui lupaavalta, joten päätin hypätä kotimaiseen kirjallisuuteen ainakin tämän yhden Raittilan verran. Tämähän on hauska! Ja väärin luokiteltu! Nämä ajatukset nousivat mieleen Kirjailijaelämää lukiessa. Onhan Kirjailijaelämässä toki mukana vaikka minkälaista dokumenttia, kirjeitä kustantajalle, kollegoille ja...