Oksan hyllyltä

Naistenviikko siirtyy blogissani kevyempiin tunnelmiin. Veera Vaahteran Sattumalta sinun (Tammi, 2015) edustaa viihdekirjallisuutta, jota luen harvakseltaan. Mutta joskus sujuvasti kirjoitettu hömppä on aivan parasta, ja Sattumalta sinun tuli hotkaistua sellaisella vauhdilla, että lukuajankohta oli ilmeisen oikea. Kirjan päähenkilönä on kolmikymppinen ikihuolehtija ja kasvatustieteiden tohtori Karoliina, joka on päässyt projektitöihin nimeltä mainitsemattoman yliopiston filosofian laitokselle. Laitoksen löperöön toimintaan pitäisi saada vauhtia: melkein valmiita maistereita roikkuu kirjoilla vuodesta toiseen ja henkilökunta keskittyy mieluummin omaan harrastetoimintaan kuin tutkimustyöhön. Kuvioissa pyörii myös Karoliina ex-poikaystävä Ville, jonka naarasleijonan luonteen omaava äiti ei puolen vuoden erossa olon jälkeen tiedä, että Karoliinan ja Villen tiet ovat eronneet. Ja totta  kai laitoksella on ihana, avulias Matias, johon on helppo turvautua kun tietokone ei toimi tai p...

Sophie Kinsellan romanttinen viihderomaani Muistatko minut? (WSOY, 2018) viihdytti minua loppukesän päivinä äänikirjan muodossa. Työmatkoilla tykkään kuunnella kevyitä kirjoja, jotka eivät kärsi siitä, että liikennettäkin pitää seurata ja välillä joku juonenkäänne jää kuulematta. Muistatko minut? toimi loistavasti tähän tarpeeseen, mutta kirjan loppupuolella huomasin olevani sen verran koukussa Lexi Smartin touhuihin, etten malttanut enää kuunnella kirjaa 2 x 20 minuutin pätkissä vaan kirjan loppuratkaisut piti ahmaista loppuun viikonlopun aikana.  Olihan kirjan juoni *hitusen* ennalta-arvattava, myönnetään - mutta silti Kinsella on kirjoittanut varsin vetävän tarinan siitä, kuinka Lexi eräänä aamuna herää sairaalasängyssä, ja hänen muististaan on autokolarin seurauksena tyystin pyyhkiytynyt pois kolme edellistä vuotta. Ja noiden vuosien aikana hän on mm. mennyt unelma-aviomiehen kanssa naimisiin, kohonnut rivityöntekijästä pelottavan tekokkaaksi johtajaksi ja oppinut tekemä...

Chick-lit -genre on jäänyt minulle vieraaksi muutamia Marian Keyesin kirjoja ja satunnaisia kirjastossa tehtyjä selailuja lukuun ottamatta. Sophia Kinsellan tuotannon olen tähän asti ohittanut täysin (liian höttöistä hömppää minun makuuni, on ollut jyrkkä ennakkotuomioni), mutta kesän jälkeen päädyin kliksuttelemaan puhelimeeni äänikirjaversion Kinsellan uusimmasta suomennoksesta Kuka on pomo (WSOY, 2017). Mitenkäs tässä näin kävi, ja vieläpä niin, että tykkäsin kirjasta tosi paljon?! Jollei kirjan lukijana olisi ollut Leena Pöysti, eräs suosikkilukijoistani, tuskin olisin katsahtanutkaan Kinsellan kirjan suuntaan. Kaipasin kesäloman jälkeen jotain uutta, mukavan leppoisaa kuunneltavaa työmatkoille, ja tein kuten usein ennenkin: etsin vaihtoehtoja hyviksi toteamieni lukijoiden tuotoksista. Leena Pöystin ääni sopii mainiosti esimerkiksi Riikka Pulkkisen kirjoihin, ja päätin yks kaks kokeilla Kinsellaa. Lisähoukuttimena toimi Helmet-haasteen salanimikohta. Sophie Kinsellan oikea ni...