Peter Høeg: Lumen taju

Peter Høeg on minulle yhden kirjan mies. Susanin vaikutus oli ihan ok (paitsi että eipäs juuri jäänyt muistijälkiä ko. kirjasta... oli jonkinmoinen scifi-jännärisysteemi?), esikoisteos Kuvitelma 20. vuosisadasta sen sijaan oli minulle liian erikoinen tapaus ja jäi kesken. Ja ne muut paitsi se yksi - pahoittelut, ei ole kiinnostanut tutustua. Mutta se yksi on totta kai vangitsen lumoava Lumen taju (Tammi, 1993). Siinä oli sitä jotain heti ensimmäisistä riveistä alkaen. Jopa siinä määrin, että hämmennyn edelleen isosti, kun luen jotain muuta kuin ylistäviä arvioita tästä eräästä kaikkien aikojen lempikirjastani. Siis mitä mitä, voiko Smillan jäätävän tyyni viehätysvoima jättää kylmäksi?

"Pakkasta on harvinaiset 18 astetta celsiusta ja sataa lunta ja sillä kielellä joka ei enää ole minun kieleni on tämä lumi qanakia, isoja lähes painottomia kiteitä, jotka tulevat tupruamalla ja peittävät maan kerroksella valkoista vitiä.

Joulukuun pimeys kohoaa haudasta, se tuntuu yhtä äärettömältä kuin taivas yllämme. Tässä pimeydessä kasvomme ovat  vain kalvaina hohtavia kiekkoja, mutta minä huomasin silti, miten pappi ja kirkonpalvelija paheksuivat minun mustia verkkosukkiani ja Julianen vaikerointia. Julianen vaikeroinnin haikeus johtuu osittain siitä että hän otti aamulla antabusta ja kohtaa nyt surunsa lähes selvin päin." (s. 9)

Lumen tajun alkuosan tapahtumat sijoittuvat talviseen Kööpenhaminaan. Avauskohtauksessa ollaan kuusivuotiaan Esajas-pojan hautajaisissa. Esajas on viranomaisten mukaan tippunut katolta, mutta hänen naapurinsa Smilla Jaspersen tietää paremmin. Kuka sai ajettua korkeita paikkoja kammoavan pikkupojan kerrostalon katolle? Sillä jäljet lumessa kertovat Smillalle, ettei Esajas tippunut - hän hyppäsi katolta alas tyhjyyteen itse. Smilla alkaa selvitellä Esajaksen kuolemaa, ja mysteeri kuljettaa häntä lopulta aina Grönlantiin asti.

Smillan persoona ja hänen taustansa on aina ollut minulle kirjan kantava voima. Smillan äiti oli grönlantilainen, joka vietti perinteistä metsästäjän elämää kunnes eräs metsästysreissu koitui hänen kohtalokseen. Smillan isä tulee tanskalaisen yhteiskunnan toisesta ääripäästä: hän on miljoonia urallaan ansainnut lääkäri Moritz Jaspersen.

"Se että isä jäi Grönlantiin kolmeksi vuodeksi, antaa kalpean aavistuksen hietä yhdistäneestä valkohehkuisesta voimasta. Isä yritti suostutella äidin muuttamaan tukikohtaan, mutta äiti kieltäytyi. Ajatuskin suljetusta tilasta oli sietämätön äidille, kuten se on jokaiselle Pohjois-Grönlannissa syntyneelle. Joten isä seurasi sen sijaan häntä yhteen niistä vaneri- ja aaltopeltiparakeista, joita oli kyhätty silloin kun amerikkalaiset ajoivat eskimot tukikohdan mailta. Minä ihmettelen vielä tänä päivänä, miten isä pystyi. Vastaus on itsestään selvä: niin kauan kuin äiti eli, isä olisi milloin tahansa hylännyt golfmailansa ja laukkunsa seuratakseen häntä vaikka helvetin mustiin, karrelle palaneisiin syövereihin." (s. 43)

Äidin kuoleman jälkeen Smillaa odotti sopeutuminen elämään isän luona Kööpenhaminassa. Sopeutuminen tanskalaiseen elämäntyyliin ja kulttuuriin ei ollut helppoa, ja vierauden tunne värittää Smillan elämää aikuisuuteen asti. Grönlantilaisuuden ja tanskalaisen yhteiskunnan välisten ristiriitojen kuvaus onkin eräs kirjan hienoimpia teemoja. Lumen tajun juonikuvio kietoutuu Esajaksen kuoleman ympärille, mutta Smillan persoonan kautta tarina laajenee kuvaukseksi siitä, miten vaikeaa alkuperäiskansojen edustajien on löytää paikkansa järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Høegin taidokas ja hienovireinen kerronta virittelee Lumen tajuun jännitteitä ja jännitystä, ja Grönlannin hyisten vesien äärellä saadaan viimein vastaus Esajaksen kuoleman arvoitukseen.

Minut houkutteli Lumen tajun pariin Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -lukuhaaste. En ole pitänyt kirjaa lukukerroista, mutta edellisestä on vierähtänyt jokunen vuosi eli blogini aikana en ole Lumen tajua lukenut. Kirja on ilmestynyt myös Tammen Keltaisessa kirjastossa, mutta minulle tuttu painos on vanhempi, jutun kuvassa näkyvä kauniskantinen painos. Lumen taju ei lukemisesta kulu, ja toivoisin kirjan edelleen löytävän uusia lukijoita. Laadukkaista dekkareista pitäville suosittelen kirjaa lämpimästi, ja Lumen taju tarjoaa paljon myös grönlantilaisesta kulttuurista kiinnostuneille.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: kirjaa on luettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Illuusioita, Eniten minua kiinnosta tie
Kirjan tietoja:
Peter Høeg: Frøken Smillas fornemmelse for sne (1992)
Suomennos Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammi, 1993
487 sivua