Juhani Aho: Papin tytär

Helmet-haaste houkutteli minut lainaamaan Juhani Ahon lyhykäisen romaanin Papin tytär, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1885. Vakaa aikomukseni on saada Helmet-lista täyteen, ja kotimaisen klassikkokirjan kohdalla menin kiertelemättä sieltä, missä rima näytti olevan matalalla. Olen joskus vuosia sitten lukenut Aholta jotain, josta ei muistiini jäänyt suuria jälkiä eikä siis lukutraumojakaan. Niinpä aloittelin 144 sivuista Papin tytärtä sellaisin aatoksin, että "luetaanpas tämä nopeasti alta pois". Mutta 132 vuotta sitten julkaistu kirja pääsi yllättämään. Hienovireinen kuvaus nuoren Ellin sielunmaisemasta ja kehittymisestä kohti aikuisuutta oli tavattoman viehättävää luettavaa, ja huomasin oikeasti viihtyväni Ahon tekstin äärellä.

"Elli oli hänen nimensä.

    Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten katsella... alaspäin keittiön rappusille, jossa kerjäläislapsia leikitteli, ja eteenpäin pihamaata pitkin, jonka keskellä Musti makasi käppyrässä. Kupeille ei nähnyt, kun oli toisella puolen portuan seinä ja toisella kellarin pääty." (s. 5)

Ei siitä silti mihinkään pääse, että Papin tytär oli nykylukijalle ennalta-arvattavaa luettavaa. Naisen asema 1800-luvun lopun suomalaisessa maalaispitäjässä ei sallinut suuria irtiottoja ja kuuseen kurottelemisia, joten kyllähän sen arvasi, että Ellin haaveiluun taipuvainen mieli kohtaa jossain vaiheessa todellisuuden realiteetit. Papin tytär ei kuitenkaan ollut sitä ankeinta rypemistä elämän kurjuudessa. Ellin tuntoja ja ajatuksia kuvattiin kirjan sivuilla niin herkällä tyylillä, että nostan hattua Ahon taituruudelle. Hän tavoitti hienosti nuoren naisen varovaisen hapuilevat toiveet, ensirakkauden tunteen ja ympäröivän yhteisön karun suhtautumisen köyhistä oloista tulevan naisenalun tunnemyrskyihin. Lisäksi hieman vanhahtava mutta silti niin notkeasti kulkeva kerronta antoi klassikon lukemiselle miellyttävän loppusilauksen.

"Yöllä ei tahtonut saada unta silmiin millään lailla. Kaikenlaista tuli ja meni mielessä yhtä perää. Mutta ei mistään jäänyt vakavata kuvaa. Kaupunki ei varsinkaan ottanut asettuakseen. Viimein kuitenkin rupesi tuntumaan, että se oli korkealla mäellä... niinkuin Iinmäellä... jossa oli paljon taloja, jotka päivänpaisteessa pitkän matkan päähän hohtavat ja ikkunat kimmeltävät... Ja se kuva jäi mieleen niin varmaksi, ettei aamusella tullut sitä äidiltä tarkemmin kysellyksi." (s. 33)

Goodreadsiin Papin tytär saa minulta kolme tähteä.

***

Tilanteeni Helmet-haasteessa: 3 luettua odottelee vuoroaan bloggausjonossa, ja 3 kohtaa on vielä vailla kirjaa. Yhdenpäivänromaani, sankaritarina, kotipaikkakunnasta kertova kirja - siinäpä lukutavoitteeni joulukuulle. Sankaritarinaan olen kaavaillut Dickensin kirjaa Kaksi kaupunkia, mutta kenties korvaan sen lukupinossa odottavalla sarjakuvalla (se matalalla oleva rima!). Yhdenpäivänromaaniksi on tyrkyllä joko Virginia Woolfia tai John Steinbeckia, ja Oulu-kirjaksi päätynee Hannu Väisäsen Toiset kengät. Tsemppiä kaikille Helmet-haasteen kimpussa ahertaville kanssalukijoille!

***

💖 Rauhallista itsenäisyyspäivää! 💖

Kuva netin ilmaisesta kuvapalvelusta.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjakaapin kummitus, Amman kirjablogi, Kirjan pauloissa ja Kirjojen kamari
Kirjan tietoja:
Juhani Aho: Papin tytär (1885)
WSOY, 2011
144 sivua