Oksan hyllyltä

Spacehouse -blogissa alkoi tammikuussa maamme itsenäinäisyyden juhlavuoden kunniaksi Sata suomalaista -kulttuurihaaste . Haasteessa oli tavoitteena blogata sadasta suomalaisesta kulttuurielämyksestä. Tiesin heti, että tuskinpa tulen lukeman sataa kotimaista kirjaa edes juhlavuoden kunniaksi, mutta minua houkuttelikin haasteessa nimenomaan se, että myös suomalaisesta kulttuurista kirjoittaminen sopi mukaan haasteeseen. Miten mainio tilaisuus kirjoittaa uudenlaisia juttuja! Ja miten kävi? Helmikuussa kirjoitin kaksi ei-kirjallista juttua, ja sen jälkeen - vain kirjajuttuja. Uutuudenviehätyksen jälkeen ei-kirjallinen kirjoittelu siis hyytyi täysin, vaikka muutamaan juttuun olisikin aiheita löytynyt. Jälkikäteen viisastelleen jutut olisi pitänyt naputella heti eikä odottaa kuuluisaa sopivampaa hetkeä. Sillä sopivan hetken tullen itse kulttuurielämys oli jo sen verran haalistunut mielessäni, että kirjoitteluinnosta ei löytynyt lainkaan. Ei minusta siis kulttuuribloggaajaa ole vuoden ai...

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Muuttoliikkeessä -lukuhaaste innosti minua etsimään haasteeseen vielä yhden kirjan ennen haasteajan päättymistä. Kirjaston tietokannasta putkahti esiin pari vuotta sitten ilmestynyt Maija Salmen kirja Paholaisen juna - matkalla kohti amerikkalaista unelmaa (Atena, 2015). Kirjan aihe sopii loistavasti haasteen teemaan, sillä Salmi on haastatellut kirjaansa varten Keski-Amerikan siirtolaisia, jotka pyrkivät matkustamaan ns. jäniksinä kohti Yhdysvaltoja paholaisen junaksi kutsutulla tavarajunalla.  Paholaisen junan reitti kulkee Meksikon halki, ja parempaa elämää tavoittelevat siirtolaiset matkaavat sen kyydissä henkensä kaupalla. Jengien harjoittama rikollisuus - kiristys ja kidnappaukset - sekä Yhdysvaltain ja Meksikon kiristynyt siirtolaispolitiikka ovat tehneet siirtolaisten taivalluksesta äärimmäisen vaarallista. Naisille myös raiskaukset ovat konkreettinen uhka, ja Salmi päättikin kulkea junan reittiä muilla keinoin kuin varsinaisella pah...

Minulla on alkanut Helmet-haasteen loppukiri, ja tässä viikonlopun aikana lukea hurautin kirjan, joka sopii kohtaan 27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja . Ouluun liittyvää kirjaa ei ollut kauhean vaikeaa löytää, mutta sopivan luettavan valinta oli silti hankalaa. Olin oikeastaan jo päättänyt, että luen Hannu Väisesen Toiset kengät , mutta kun pyörittelin kirjaa käsissäni lähikirjastossa, se vaikutti liian pitkältä kirjalta juuri tähän hetkeen. Niinpä päädyin Kauko Röyhkän romaaniin Poika Mancini (Like, 2013). Olen aikaisemmin lukenut Röyhkän kirjan Miss Farkku-Suomi , ja Poika Mancinissa vilahtelee samoja henkilöitä. Röyhkän kerrontatyylistä ei ole jäänyt huonoja muistoja, ja kun kirja oli miellyttävän lyhyt, valinta tuntui kaikin puolin turvalliselta. Poika Mancini oli nopealukuinen, 80-luvun Ouluun ja vähän Helsinkiinkin sijoittuva tarina nuorista aikuisista musamaailman pyörteissä. Poika Mancini -taiteilijanimeä käyttävä Teppo näyttää mannekiinilta, ja hurmaa lauluäänellä...

Helmet-haasteen Kirja kertoo Intiasta -kohta olisi ollut mahtavaa kuitata jommalla kummalla Arundhati Royn romaanilla tai vaikkapa Keskiyön lasten uusintaluvulla, mutta rajallinen lukuaika pakotti minut tyytymään kevyempään Intia-kirjaan. Bongasin sattumalta kirjaston sarjakuvahyllystä Hanna Koljosen esikoisteoksen Syliinvaellus Intiaan (Asema, 2011), ja se olkoon minun Intia-kirjani tämän vuoden Helmet-haasteessa. Koljonen on kirjoittanut ja piirtänyt sarjakuvan omien kokemustensa pohjalta, ja kenties siksi Syliinvaellus Intiaan oli raikkaan oloinen kertomus nuoren naisen hurahtamisesta äiti Ammaan, Intiaan ja sieltä löytämäänsä tapaan elää. Itse en ole koskaan ollut erityisen innostunut Intiasta tai elämän tarkoituksen etsimisestä (sillä sehän on 42, ainakin tietyissä piireissä) joten luin sarjakuvaa aidon uteliaana. Suuria paljastuksia tai yllätyksiä sen sivuilta ei silti löytynyt. Pikemminkin tarina vastasi mielikuviani siitä, miten ns. henkisistä asioista kiinnostunut ihm...

Helmet-haaste houkutteli minut lainaamaan Juhani Ahon lyhykäisen romaanin Papin tytär , joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1885. Vakaa aikomukseni on saada Helmet-lista täyteen, ja kotimaisen klassikkokirjan kohdalla menin kiertelemättä sieltä, missä rima näytti olevan matalalla. Olen joskus vuosia sitten lukenut Aholta jotain, josta ei muistiini jäänyt suuria jälkiä eikä siis lukutraumojakaan. Niinpä aloittelin 144 sivuista Papin tytärtä sellaisin aatoksin, että "luetaanpas tämä nopeasti alta pois". Mutta 132 vuotta sitten julkaistu kirja pääsi yllättämään. Hienovireinen kuvaus nuoren Ellin sielunmaisemasta ja kehittymisestä kohti aikuisuutta oli tavattoman viehättävää luettavaa, ja huomasin oikeasti viihtyväni Ahon tekstin äärellä. "Elli oli hänen nimensä.     Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten...

Seinäjoen kirjasto aloitti viime vuoden lopulla Suomen juhlavuoden kunniaksi 100 kirjaa -lukuhaasteen . Haasteessa pyydettiin lukemaan 100 kirjaa aikavälillä 1.12.2016 - 30.11.2017. Idea oli sen verran simppeli ja helppo, että päätin hypätä mukaan. Sain urakan loppuun elokuussa, mutta koosteen tekemistä on viivästyttänyt bloggausten kirjoittelu. Ja aivan kaikista kirjoista ei blogijuttua irronnutkaan. Onnea, minä! 100 luettua kirjaa! Kuva netin ilmaisesta kuvapalvelusta. Sadan luetun määrä vuoden aikana ei tuntunut kovin kummoiselta tavoitteelta (jep, luen liikaa!), mutta ennen kaikkea minua kiehtoi se, että saisin haasteesta muistokseni listan vuoden aikana lukemistani kirjoista. En muutoin jaksa tilastoida tai listailla lukemiani kirjoja, mutta haastekannustimen myötä listailu olikin varsin vaivatonta toteuttaa. Keräsin lukemiani kirjoja yhdelle sivulle tänne blogiini, ja luettu kirja päätyi aina sen kuukauden kohdalle, jolloin luin kirjan viimeisen sivun. Sen verran...

Lasten- ja nuortenkirjat ovat mukavia kirjoja aikuisten kirjojen lomassa. Niputin tähän juttuun pari viimeksi lukemaani: Karin Erlandssonin Helmenkalastaja (S & S, 2017) ja Sini Helmisen Kiven sisässä (Myllylahti, 2017). Karin Erlandssonin uuden lastenromaanin pariin minut houkutteli kauniin sinisävyinen kansikuva, joka on Tuuli Toivolan käsialaa. Tykkään hirmuisesti hienosti kuvitetuista kirjoista, ja kannen tyylinäytteen perusteella odottelin kirjalta todella paljon. Harmikseni kuvasivujen määrä oli lopulta aika vähäinen, mutta ne muutamat kuva-aukeamat toki olivat aivan katsomisen arvoisia.  Kirjan tarina on takakannen mukaan "ajaton saturomaani Astrid Lindgrenin hengessä". Olen lukenut vain muutaman Lindgrenin lastenromaanin, ja niihin liittyy mielessäni luonnonläheisyys, lämminhenkisyys ja vieno seikkailuhenki. Näitä piirteitä tavoitin myös Helmenkalastajasta , jossa Miranda-tyttö on jo nuoresta pitäen sukeltanut helmiä. Hän on puuhassa taitava, mutta ...

Seita Vuorelan Karikko (WSOY, 2012) on ollut minulle kirja, johon tarttumista olen tietoisesti vältellyt. Kirjailijalta ei enää uusia nuortenkirjoja tule, joten niitä muutamia lukemattomia olen halunnut säästellä "sopivaan hetkeen". Karikolle sopiva hetki tuli viimein kesän loppupuolella. Kirja on kaikessa surumielisyydessään erittäin hieno, mutta se paljastaa jujunsa verkkaisaan tahtiin, ja kiireisemmässä mielentilassa en varmaankaan olisi jaksanut innostua leirintäalueella notkuvien nuorten touhuista. Nyt ne viehättivät ja liikuttivat minua viiden tähden arvoisesti. "Vaikea sanoa kuinka kauan tyttö oli katsonut nukkumistani viereiseltä kivenjärkäleeltä. Mutta olin aavistanut hänen läsnäolonsa uneeni. Hän oli jättänyt sinne jotain itsestään. Nimittäin hänen hotellinsa seisoi unen maisemassa keskellä villiintynyttä puutarhaa eikä kelvannut kenellekään. Tanssiaiset olivat ohi ja orkesteri poistunut. Tiesin kuitenkin heti, että se oli hotelli.     Muuten kaikki päiv...

Vaihtoehtohistoriaa? Steampunkia? J. S. Meresmaan pienoisromaanin takakannessa oli sanoja, joihin en useinkaan törmää lukemieni kirjojen luokitteluissa. Oudot luokittelut ovat minulle joskus pieni mörkö, sillä nolottavasti en ole kovin hanakka kokeileman uusia juttuja kirjallisuudessa. Pelkään joutuvani erikoisen, uuden genren eteen, josta en "tajua oikeita asioita". Pitäisikö esimerkiksi vaihtoehtohistoriaa lukiessa tuntea ensin se todellinen historia hyvin? Mitä ihmettä tiedän 1900-luvun Tampereen tapahtumista? Öö-ö, enpä yhtään mitään. No, siitä huolimatta nappasin kirjan lainauskoriini, sillä Meresmaan Mifonki-sarja on kiinnostanut minua pidemmän aikaa ja lyhyt Naakkamestari (Robustos, 2016) sai toimia johdattimena Meresmaan kirjoitustyyliin. "Koko päivän mietin, mihin, mihin naakan ruumis oli kadonnut. Kun viilasin raateja, hioin kulmia ja leimasin täysinäisiin laatikoihin päivämääriä, keräsin samalla rohkeutta ottaa puheeksi uutisjuttu, jonka Paavo Lundan o...

Kepler62-sarja on saanut uuden ystävän! Lukaisin jokin aika sitten sarjan ensimmäisen osan , ja meno oli sen verran vetävää, että olen varaillut seuraavat osatkin hetimmiten luettavakseni. Nopeatempoinen, näyttävästi kuvitettu kirjasarja on ollut mukava piristysruiske kiireisen arjen keskellä. Kepler62 sopii siis erinomaisesti myös aikuislukijan käteen. 😊 Onneksi sarjan saatavuus on Oulun kirjastoissa hyvä, ja varaushyllyssäni odottelee jo Kepler62:sen viides osa. Sen luettuani voinkin liittyä sarjan päätösosaa kuumeisesti odottavien joukkoon.  Tähän postaukseen niputan lyhyet lukutunnelmat osista kaksi ja kolme: Lähtölaskenta ja Matka . Kirja kaksi: Lähtölaskenta Mitä ihmettä, päähenkilö vaihtui?! Tätä hämmästelin heti kirjan aluksi, mutta energinen tehopakkaus nimeltä Marie on osoittautunut sarjan edetessä hyväksi hahmoksi. Varakkaasta kodista lähtöisin oleva Marie on tottunut saamaan haluamansa, mutta päätyminen Area 51:lle saa hänet epäilemään, onko se sittenkä...

Monika Fagerholmin vuonna 1994 julkaistu esikoisromaani Ihanat naiset rannalla (Otava, 1994) oli minun loppukesäni sulostuttaja. Olin valinnut kirjan kesäkirjalistalleni , ja kirja löytyy myös Oulun kaupunginkirjaston kirjametrokartan linjalta Perheen kesken. Oivallinen kirjavalinta molemmille listoille! Pääsin kiinni Ihanien naisten kesäfiiliksiin hitaanlaisesti, mutta kun kirjalle malttoi antaa aikaa, se vei mennessään. Goodreadsiin tämä täydellisyyttä hipova kesäkirja saa minulta 5 tähteä. "Ja Thomas ottaa kuvan rantanaisista eräänä heinäkuun päivänä vuonna 1963. Hän käyttää Rosan kameraa, täysautomaattista instamaticia, joka säätää etäisyyden ja valon voimakkuuden, niin ettei kuvaajan tarvitse muuta kuin painaa punaista nappia tirkistysaukon yläpuolella. Bella ja Rosa makaavat rantaviltillä rantakalliolla vähän korkeammalla kuin missä Thomas seisoo. Bella ja Rosa lepäävät kyynärpäiden varassa yläruumis koholla, heidän olkapäänsä koskettavat kevyesti toisiaan. T...

Klassikkojen lumoissa -blogissa haastettiin bloggaajia osallistumaan tietokirjaviikkoon . Luen vapaa-ajalla todella vähän tietokirjallisuutta omaksi huvikseni, joten haaste oli sopiva houkutin tarttua edes yhteen tietokirjaan. Haastetta varten en tarvinnut kirjastoreissua, sillä mieheni viihtyy erityisesti historiaan linkittyvien tietokirjojen parissa, ja niitä on kertynyt kotihyllyymme vuosien varrella kohtuullisesti. Hetken kotini tarjontaa tutkailtuani päätin ottaa lukuun erään miehelleni ostamani lahjakirjan: Juha Flinkmanin ja Petri Puromiehen kirjoittaman merihenkisen kirjan Vrouw Marian viimeinen matka (Paasilinna, 2014). Kirja oli mukavan lyhyt (suuriin lukuponnistuksiin en työviikon aikana ehtinyt) ja merelliset kirjat kiinnostavat minua, vaikka mieluisin kulkuneuvoni merellä onkin iso risteilyalus. Aikoinaan Vrouw Marian viimeinen matka pisti silmääni kirjakaupan hyllyllä upean kantensa ansiosta. Tämä kirja on todellinen kotikirjahyllyn kaunistus: Vrouw Maria oli...

Viime viikonlopun lukumaratonin jälkeen minulla on ollut erittäin kevyt lukuviikko. Lukupinon raskaat romaanit eivät ole innostaneet (lukuähkyä ilmassa 900 sivua / 24h jälkeen?!), sen sijaan tutustuin vihdoin ja viimein kehuttuun Kepler62 -sarjaan, seikkailin avaruusagentti Valerianin kanssa avaruudessa ja lopettelin Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan kolmannen osan, joka oli ollut jo jonkin aikaa kesken lukulaitteessani. Tässä katsaus tämän viikon luettuihin - kepeää ja viihdyttävää menoa, olkaapa hyvät: Nuorille lukijoille suunnatusta dystooppisesta Kepler62-seikkailusarjasta on kesällä julkaistu jo viides osa, ja minäkin olen vähitellen kiinnostunut Pasi Pitkäsen kuvittamasta sarjasta. Kuvitus toimi vetovoimatekijänä minun kohdallani, ja nyt ensimmäisen osa luettuani nostan hattua myös sisällölle: reiluun sataan sivuun on saatu mahtumaan vetävä tarinanalku. Veljekset Ari ja Jani joutuvat tietokonepelin kautta mukaan uhkaavan oloiseen tilanteeseen. Ei auta, vaikka pitkää...