Oksan hyllyltä

Vuosi sitten julkaisin täällä blogissani  hyllynlämmittäjäpinon , joka ei alun alkaenkaan ollut helppo pala. Vain todella paksuja kirjoja, jotka ovat majailleet hyllyssäni vuosia:   Kuinkas kävikään? Vuoden 2025 aikana sain kaksi kirjaa luettua, ja kaksi jätin suosiolla kesken - aikoinaan herätäostoina hankitut kirjat (jollaisia kaikki pinoni kirjat ovat olleet 😄) eivät innostaneet lukemaan, joten päätin kierrättää ne seuraaavalle lukijalle: Aloitetaanpa kesken jääneeneistä hyllynlämmittäjistä... * Mihail Šiškin: Neidonhius ( suom. Vappu Orlov, WSOY 2015) - tätä jaksoin pakertaa eteenpäin noin kuutisenkymmentä sivua. Pidin kirjan ideasta: Sveitsiin pyrkiviä pakolaisia tulkkaava mies kuuntelee kertomuksia elämästä ja kuolemasta, lukee tauoilla ja iltaisin kirjallisuutta, kirjoittaa kirjeitä - ja tästä kaikesta mitä ilmeisimmin rakentuu maailmoja ja todellisuuksia syleilevä kokonaisuus. Oli vain niin, että minulle Neidonhiuksen tyyli oli liikaa. Kirjassa ei tarvitse olla juon...

Löysin Will Staehlen luoman Warren 13.-hahmon muutama vuosi sitten, kun luin upeasti kuvitetun lasten fantasiasarjan ensimmäisen osan englanniksi. Kirja on sittemmin käännetty myös suomeksi nimellä Kaikennäkevä silmä  (Kumma, 2022). Tässä postauksessa ovat sarjan kaksi jatko-osaa: Kuiskausten metsä (Kumma, 2023) ja Kolmentoista vuoden kirous (Kumma, 2023). Suosittelen lämpimästi aloittamaan sarjan lukemisen alusta! Warrenin, hänen perinnöksi saamansa kävelevän hotellin ja sekalaisen ystäväjoukon seikkailut muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka vetäisee siinä määrin mukaansa, että ahmaisin nämä pari osaa aivan putkeen. Kuiskausten metsässä Warrenin isännöimä kävelevä hotelli kupsahtaa kumoon, menettää asiakkaansa ja Warren joutuu melkoiseen satimeen, kun sekatavarakauppiaaksi naamioitunut miimikko eli muodonmuuttaja ottaa hänen hahmonsa ja aikoo johdattaa hotellin salaperäiseen noitien hallitsemaan Ilkimetsään. Huh sentään, tässä kirjassa riittää tapahtumia ja outoja hahmoja...

Linda Bondestamin lastenkirjojen kuvitukset ovat varmasti tuttuja monille, joiden perheessä tai lähipiirissä on lapsia. Bondestam myös kirjoittaa, ja vuonna 2020 häneltä ilmestyi kuvakirja Elämäni pohjalla - yksinäisen aksolotlin tarina (Teos & Förlaget, 2020). Minä luin kirjan aivan itsekseni ilman lapsilukijoita, sillä sen hurmaava kansikuva houkutteli valitsemaan kirjan  Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen neljänteen haastekohtaan, jossa ollaan vesillä . Rakastin Bondestamin kirjassa aivan kaikkea: kuvitusta ja värejä, aksolotlin pallomaista hahmoa, tekstejä, jopa kirjaan valittua fonttia ja isoa vaakasuoraa sivukokoa. Kuvakirjan sivut ja lyhyet tekstit johdattavat lukijaa maan alkuhämärästä ihmiskunnan salaperäiseen tuhoon, ja kuvaavat pikkuisen aksolotin elinkaarta sen vetisessä ympäristössä. Yksinäisyys iskee, kun kavereina olleet tiikerisalamanterit saavat keuhkot ja siirtyvät maan pinnalle - yhtäkkiä on aikaa pyyhkiä levää järvenpohjaan kertyneestä kummallisten esineiden...

Romantiikan ystävät huomio: Kaliane Bradleyn Aikaministeriö (Tammi, 2024) kannattaa ottaa lukuun, jos se toistaiseksi on mennyt ohi. Nyt on tarjolla hyvällä tavalla erilaista luettavaa lemmenjuonien saralla! Lontoossa asuvan, kambodzalaistaustaisen virkamiesnaisen (heh heh) ja nykyhetkestä katsottuna lähitulevaisuuteen aikakoneella 1800-luvulta siirretyn tutkimusmatkailijan hiljalleen etenevä suhde on jännitteiltään sellainen, että harvoin olen ollut yhtä täpinöissäni mistään romanttissävyisestä kirjasta. Tulin lukeneeksi Aikaministeriön jo alkuvuodesta, mutta kirja on edelleen yksi tämän vuoden parhaista lukuelämyksiäni. "Eikö heidän sopeutumisensa häiriinny", Simellia kysyi, "kun heidät talutetaan maailmaan tilanteessa, jossa he kuvittelevat olevansa tuonpuoleisessa tai länsirintamalla? Kysyn tätä sekä psykologina että ihmisenä, jolla on normaali empatiakyky." Kirjan kertojanainen, joka taitaa jäädä nimettömäksi, toivotetaan työhaastettelussa tervetulleeksi aika...

Simone Buchholzin hämärän originelli Chastity Riley -dekkarisarja on ehdottomia suosikkejani nykydekkareista. Sen päätösosa Purppurasade (Huippu, 2024) ilmestyi suomeksi jo viime vuonna, mutta tulin lukeneeksi sen vasta nyt. Osin syynä on viime aikojen hidas lukutahtini, jonka vuoksi monta muutakin suosikkikirjailijan kirjaa on mennyt ohi silmien. Mutta toisaalta välttelin Purppurasadetta myös sen vuoksi, että se ainakin tällä erää päättää lempparisarjani. Nolo kirjatunnustus: en tykkää lukea viimeisiä osia! On niin haikeaa heittää hyvästit tutuille hahmoille! Luin esimerkiksi Muumilaakson marraskuun vasta noin vuosi sitten, ja Hercule Poirot -sarjan päättävää Esirippua en ole tohtinut vieläkään avata 😀🙈. Mutta nyt on Purppurasade luettu, ja voin lämpimästi suositella tätä kirjaa kaikille Chastity-sarjaa seuranneille. Jos sarja ei taasen ole tuttu - kannattaa aloittaa lukeminen Revolverisydämestä 💖. Purppurasade vie Chastityn Skotlantiin, sukunsa alkujuurille. Oma elämä Hamp...

Kirjakimaran perinteinen kesähaaste Kirjoja ulapalta jatkuu syyskuun loppuun, joten tähän haasteeseen ehtii vielä mainiosti mukaan, jos merelliset kirjat kiinnostava. Aloitan oman haasteeni Petra Rautiaisen Norjan Ruijaan sijoittuvalla romaanilla Meren muisti (Otava, 2022).  Kirjan päähenkilönä on uratietoinen, suurelle öljy-yhtiölle työskentelevä Aapa. Hän palaa pieneen kotikyläänsä Ruijaan auttamaan yhtiötä dokumenttielokuvan tekemisessä. Samalla Aapa näkee pitkästä aikaa isoäitinsä eli ämmin, joka on joutunut sairaalaan. Kaksi vuosikymmentä ulkomailla oleskellut Aapa kohtaa merestä elantonsa saavan kylän, sen asukkaat ja kipeät muistonsa äidin kuolemasta. "Esiäitiemme kielessä luonto tarkoittaa sekä ihmisen luontoa että kaikkea luomakuntaa ympärillämme: metsää, vuoria, merta, järviä. Vanhat uskovat, että meissä jokaisessa on luonto, haltija. Se tekee meistä meidät. Meri oli meidän sukumme luonto." Minä ihastuin Meren muistiin heti sen ensi sivuilla. Samalla kun Aapan t...

Heippa pitkästä aikaa! Kulunut vuosi on ollut jokseenkin kiireinen ja tapahtumarikas vaihe bloggaajan elämässä, eikä aikaa ja energiaa oikein ole löytynyt kirjoille saati sitten blogille. Lyhyesti: alkuvuodesta etsiskelin omaa asuntoa, löysin ja ostin, muutin, tehtiin pintaremppaa isän ja sedän avustuksella (kiitos, ihanat 💖), tein liikaa töitä, eräs pitkäaikainen työtoverini poistui keskuudestamme täysin yllättäen 💔, ja lopulta tuli kauan kaivattu kesäloma - ja syksy, jolloin aloin kaivata blogia ja lukemista ja miettiä, mikä olisi sopiva tapa "palata" takaisin näin pitkän tauon jälkeen. Vähän hassua, tiedän, mutta ehkä minulle tuli jonkinlainen bloggaajan kirjoituskammo... olen sentään jotain lukenut tänä vuonna, mutta en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi tänne blogiin enkä Kvaakin, jonne olen kirjoittanut sarjakuvista 😶 ja olen pohtinut, miten aloittaa taas. Mutta no, nyt vain aloitan ilman sen kummempia kiemuroita 😀 (paitsi nämä postauksen alun jaarittelut): Siiri E...

Alkukesän dekkarihaasteen aikana tutustuin ahkerasti uutuusdekkarien tarjontaan. Jostain syystä Cara Hunterin nimi kiinnitti huomioni ja luin tuolloin alkuvuodesta ilmestyneen Vimman (Otava, 2023), joka on komisario Adam Fawley -sarjan neljäs osa. Kirja koukutti minut niin tehokkaasti, että luin sarjan aiemmatkin osat lähes yhtä kyytiä. Huh sentään, miten huippu sarja! Melkein kaikki osat saavat minulta viisi tähteä Goodreadsiin 😍 eli hurahdin Hunterin kiemuraisiin juonikuvioihin täysillä 😁 - jopa siinä määrin, etten saanut dekkariviikolle postausta aikaiseksi mutta nyt koostin tähän juttuun lyhyet arviot kaikista jo ilmestyneistä sarjan osista. Ja hei hei, syyskuussa ilmestyy uusi osa Koko totuus !  Cara Hunter: Jäljettömiin (suomennos Sirpa Parviainen, Otava 2021) Sarjan avausosassa rikosjuttuna on kahdeksanvuotiaan Daisyn katoaminen kodin puutarhajuhlista, jonne komisario Adam Fawley hälytetään tutkimaan tapausta aamukahdelta: "Virkapukuinen poliisi, joka seisoo etuovella, k...

Kolmen Grémillet'n sisaruksen ja heidän perheensä elämästä kertovat sarjakuvat olivat minulle viime vuoden parhaita löytöjä sarjakuvan saralla. Sarjan ensimmäinen osa Sarahin uni (Story House Egmont, 2021) ilmestyi toki jo pari vuotta sitten, mutta heräsin hieman myöhään näiden sarjakuvien olemassaoloon. Se olikin sitten menoa, sillä ihastuin täysillä Barbuccin huikean taidokkaaseen kuvitukseen, ja tekijäkaksikon yhdessä kirjoittamat lämminhenkiset, perhekeskeiset juonet viimeistelivät hienon kokonaisuuden. Sarahin unesssa lukijalle esitellään pääosassa olevat sisarukset: Lucille, joka juttelee lähinnä vain kissalleen, prinssejä ja rakkautta vilisevässä haavemaailmassa liitelevä Cassiopée sekä Sarah, joka näkee joka yö unta jättimäisen puun lomassa kelluvasta meduusasta. Tyttöjen äiti kaitsee eläväistä jälkikasvuaan lempeän äidillisin ottein, ja äidin osuus nousee hienolla tavalla juonen keskiöön sarja-avauksessa. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, tapahtumat kietoutuvat Sarahin ...

Siiri Enorannan Maailmantyttäret (WSOY, 2022) singahti lukulistalleni viime syksyn Turun kirjamessuilla, kun sattumalta osuin kuuntelemaan Enorannan haastattelua. En ollut aiemmin kuullut häntä livenä, ja kirjailijan tuotannosta olen tullut lukeneeksi vain Nokkosvallankumouksen . Jokin Enorannan jutustelussa uusimmasta kirjastaan kuitenkin puhutteli siinä määrin, että ostin Maailmantyttäret messuilta omakseni. Tuo "jokin" saattoi olla se, että Maailmantyttäret katsoo tulevaisuuteen valon ja ilon kautta eli se kuvaa utopiaa. Ajatus tuntui virkistävältä. Uutiset ja maailmantilanne ovat mitä ovat, ja olen ollut perin juurin kyllästänyt dystopioiden synkkyyteen jo hyvän tovin. "Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida" , julistaa Maailmantyttärien takakansi. Ei hullumman kuuloista! Maailmantyttärien päähenkilöinä on viisi nuorta, jotka osallistuvat yksinäisille tarkoitetulle Sopusointu-leirille: Lise-Lotte, Joselina, Ka...

Ellen Strömbergin Mehän vaan mennään siitä ohi (S & S, 2022) oli eräs kirjasyksyni 2022 ilahduttavimpiä kirjoja. Tuskinpa olisin ottanut sitä lukupinooni, ellei kirja olisi päässyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi, sillä en ollut bongannut Strömbergin nuortenkirjaa mistään muualta. Kirjassa kerrotaan Mandasta ja Malinista, ysiluokkalaisista ystävyksistä, jotka pyöräilevät, kaipaavat elämäänsä säpinää, keplottelevat tiensä bileisiin, suunnittelevat suuria tulevaisuuden varalle. Eli elävät tavallisen kuuloista nuoren ihmisen elämää. "Olisi kyllä ihan parasta, jos joku ajattelisi meidän olevan arvoituksellisia ja sitten kiinnostuisi meistä. Kyselisi "keitä noi oikein on?" ja sitten ehkä alkaisi liikkua jotain huhuja meistä. Että me on tehty kaikenlaista." Mehän vaan mennään siitä ohi tavoittaa mielestäni erinomaisen onnistuneesti nuorten naisenalkujen mielenmaailman - sikäli kun pystyn tätä arvioimaan omasta aikuislukijan näkövinkkelistäni. ...

Satu jossa on tyttö ja poika, nainen ja mies, kyllä, tämä on sellainen perinteinen satu. Mutta eivät nämäkään sankaritar ja sankari oikein osaa olla niissä asennoissa, mihin heidät satujen kuvituksissa on ollut tapana piirtää. Sellaisista asioista ei kuitenkaan puhuttu ihan niin paljon vielä silloin. Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia (WSOY, 2022) on kirja rakkaudesta. Eräänlainen nykyaikainen satu, kuten jo kirjan ensimmäinen luku lukijalle ilmoittaa. Rakkaustarinat ovat parhaimmillaan todella ihania, ja tykkään näistä ihanista aivan hillittömästi. Harmillista onkin vain se, että hyviä, omaan makuuni osuvia rakkauskertomuksia tulee kovin harvoin vastaan. Niinpä olin enemmän kuin ilahtunut, kun Mahdottomia oletuksia imaisia minut heti mukaansa. "Nora on omalla tavallaan ihan kaunis pidellessään kaljapulloa kädessään parvekkeella niissä bileissä, joissa Juho ensimmäisen kerran todella huomaa hänet." Kyllä vaan, oli selvää ensimmäisen luvun luettuani, että haluan ehdottomasti...

Kokosin tähän juttuun arvioita syksyn aikana lukemistani genrekirjoista. Fantasiaa, scifiä, niiden sekoitusta ja yksi dekkari, olkaapa hyvät 😊: N. K. Jemisin: Murtunut maailma 1 - Viides vuodenaika (Jalava 2021; suomennos Mika Kivimäki) Murtunut maailma -trilogia on kerännyt kiitosta siinä määrin, että se oitis herätti uteliaisuuteni. Kaikki sarjan osat on palkittu fantasia - ja scifikirjallisuuden Hugo-palkinnolla, johon ei ole tähän mennessä yltänyt mikään muu sarja. Tämä kyllä nostatti odotukset tosi korkealle! Avausosa ilmestyi suomeksi jo viime vuonna, mutta kaikesta hypestä ja kiinnostuksesta huolimatta innostuin lukemaan sen vasta nyt loppukesällä.  Tämän genren kirjat tuppaavat usein olemaan tiiliskiviluokkaa, eikä Viides vuodenaika ollut poikkeus. 480 sivua tuli silti luettua aika nopsaan, sillä tarina on vetävää (joskin synkkäsävyistä) luettavaa eikä todellakaan mitään perusfantasiaa. Jo kirjan alku on hätkähdyttävä: Essun-niminen nainen palaa kotiin huomatakseen, että...