Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

Siiri Enorannan Maailmantyttäret (WSOY, 2022) singahti lukulistalleni viime syksyn Turun kirjamessuilla, kun sattumalta osuin kuuntelemaan Enorannan haastattelua. En ollut aiemmin kuullut häntä livenä, ja kirjailijan tuotannosta olen tullut lukeneeksi vain Nokkosvallankumouksen. Jokin Enorannan jutustelussa uusimmasta kirjastaan kuitenkin puhutteli siinä määrin, että ostin Maailmantyttäret messuilta omakseni. Tuo "jokin" saattoi olla se, että Maailmantyttäret katsoo tulevaisuuteen valon ja ilon kautta eli se kuvaa utopiaa. Ajatus tuntui virkistävältä. Uutiset ja maailmantilanne ovat mitä ovat, ja olen ollut perin juurin kyllästänyt dystopioiden synkkyyteen jo hyvän tovin. "Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida", julistaa Maailmantyttärien takakansi. Ei hullumman kuuloista!

Maailmantyttärien päähenkilöinä on viisi nuorta, jotka osallistuvat yksinäisille tarkoitetulle Sopusointu-leirille: Lise-Lotte, Joselina, Kaia, Zerinda ja Ritva. Kunkin tausta on kovin erilainen, mutta leirillä tapahtuu jotain, joka saa heidät kaikki lähtemään sieltä ja suuntaamaan halki Maailmankodin (jota toiset myös Hourumantereeksi kutsuvat...), ratkaisemaan salaperäisten feizhongien arvoitusta.

"Sopusointu-leiri yksinäisille pyrki luomaan syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille ystävyyssuhteita ja turvaverkkoja, kasvattamaan itseymmärrystä ja empatiakykyjä ja siten lujittamaan yhteisöjen perustuksia. Me olimme lähteneet leiriltä, mutta ehkä leiri oli tullut mukanamme koko matkan. Ehkä mysteeri liitti meidät yhteen tiiviimmin kuin Ritvan inhoamat ryhmäharjoitukset olisivat ikinä voineet."

Kirja koostuu luvuista, joissa kukin matkalainen kertoo kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Maailmantyttärien suuri vahvuus onkin henkilöhahmoissa ja siinä, miten hienosti kirjassa kuvataan nuorten välille kehittyviä siteitä. Totta kai myös heitä ympäröivä, Maailmankodiksi kutsuttu maailma tulee tutuksi mutta Maailmantyttäret on niin henkilökeskeinen kirja, että utopia ja sen lainalaisuudet suodattuvat täysin kertojien näkökulmien läpi. Tämä ratkaisu toimi mielestäni hyvin, ja pidin siitä, miten hienovaraisesti ja vaivihkaa lukijalle hahmottui henkilöitä ympäröivä todellisuus. Tylsää puhkiselittämistä ei ollut laisinkaan! 

 

Jännä juttu kerronnassa ja juonessa on Zerindan päähän istutettu siru (!), jonka kautta hän on yhteydessä esiäitiinsä ja niihin aikoihin, kun meille tuttu maailma alkoi romahtaa. Mennyt nousee esiäidin tuntemusten kautta osaksi kirjan nykyhetkeä, ja niin erikoiselta kuin tämä kuulostaakin, lopputulos on yllättävän onnistunut.

"Jos esiäiti oli mun mielessä, niin oliko se mun kehossa? Se käveli kaupungilla, sillä oli huivi naaman edessä, koska katupöly oli ihan mahdotonta, hiki valui hiuksista ja imi pölyä."

Utopiasta tulee minulla ensimmäisenä mieleen epärealistinen, unelmahöttöinen maailma, mutta niin vain Enoranta on saanut kuvattu todellisuutta niin, että kirjan luettuani olin aivan valmis itsekin muuttamaan Maailmankotiin, vaeltamaan jalkaisin sen metsien halki ja hyppäämään purjelaivan kyytiin. Tuntui, että Maailmankodissa on sijaa omana itsenään olemiselle ja omille ratkaisuille, kunhan ottaa myös muut huomioon. Kirjassa on usein hivenen surumielinen tunnelma, onhan sen päähenkilöillä takanaan kaikenlaista, mutta siitä huolimatta Maailmantyttärien lukemisen jälkeen omaa mieleen jäi ihanan toiveikas ja myönteinen olo. Goodreadsiin kirja saa minulta täydet viisi tähteä. 😊

Lise-Lotte: Jos minä nyt kuolisin, niin kuolisin tyytyväisenä. Ei ole mitään mitä katuisin. Mutta kyllä minä haluaisin hirveästi nähdä, mitä kaikkea maailmasta voi vielä löytää."

 

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 21. Identiteetin muutos.

Goodreads: 5 tähteä

Mistä kirja minulle? Ostin omaksi syksyn kirjamessuilta

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja, Maailmantyttäret

Kirjan tietoja:

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

Kansi: Riikka Turkulainen

WSOY, 2022

 390 sivua