Albert Camus: Sivullinen ( #klassikkohaaste )
Tammikuun viimeisenä päivänä postaillaan perinteiseen tapaan klassikkokirjoista. 😊 Klassikkohaasteen 16. kierrosta emännöi Kirjaluotsi-blogi, ja koostipostauksesta näet kaikki haasteeseen osallistuvat blogit. Paljon on hienoja kirjavinkkejä taas tarjolla!
*
Klassikkohaasteen aiemmilla kierroksilla olen lukenut näitä kirjoja:
Tämänkertainen kirjavalintani osui Albert Camus'n Sivulliseen (Otava 2020/1942). Myönnän kiertelemättä, että kirjan pituus (vain 78 sivua) vaikutti suuresti valintaani. Havahduin klassikkohaasteeseen parisen viikkoa sitten, ja halusin lukea jotain, minkä varmasti ehdin saada loppuun. Toisaalta Sivullinen sopii myös erinomaisesti haasteen ideaan: tarkoitus on haastaa itseään lukemaan jotain, mitä muutoin on kenties jopa vältellyt. Sivullinen on todellakin kirja, jonka olen tietoisesti kiertänyt kaukaa, sillä olen jostain syystä onnistunut kehittämään kovasti ennakkoluuloja sen sisältöä kohtaan. On ankeutta ja ahdistusta, en lue, ei kiitos!
Luin Sivullisen e-kirjana BookBeatista, sillä kirjaa ei niin vain haettukaan kirjaston hyllystä. Kirjasta on kyllä Oulun kirjastossa useita eri painoksia, mutta osa niistä on varattu vain koululaisten käyttöön, ja ylipäänsä suurin osa kappaleista oli lainassa. Ilmeisesti lyhyt klassikko on hittikamaa! Olisiko kouluissakin menossa klassikojen lukuviikot 😏.
Kaiken "en lue ikinä" -nirsoilun jälkeen Sivullinen osoittautui yllättävän laimeaksi ja keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Sen sivuilta piirtyy algerianranskalaisen Mersault'n henkilökuva, joka on omalla tavallaan intensiivinen ja hyytävä. Tapahtumat käynnistyvät, kun mies saa tiedon äitinsä kuolemasta vanhainkohdissa. Sivullisessa seurataan päähenkilön arkista elämää, tämän järkeilyä ja tunnereaktioita (tai pikemminkin niiden puutetta) ympärillä tapahtuviin asioihin. Miehen ja yhteiskunnan normien suhde nousee keskiöön varsinkin kirjan loppupuolella, kun Mersault päätyy tekemään rikoksen ja joutuu vankilaan. Lopputuloksena on tiivistunnelmainen ja jännitteitä sisältävä pienoisromaani, jonka ansiot kyllä ymmärsin, mutta joka ei silti tehnyt minuun sen kummempaa vaikutusta. Ei lukeminen aivan nopeaksi läpiluvuksi mennyt, mutta ei Sivullinen missään tapauksessa kohonnut parhaat klassikot -listalleni.
Goodreadsiin Sivullinen saa minulta kolme tähteä. Kirja on saanut siellä hieman yli 900 000 arviota, ja niistä 36 % on täydet viisi tähteä ja myös neljän tähden antajia on 36 %. Kirjamakuja on kovin erilaisia, mitäpä tähän voi muuta todeta. Mutta tulipas tämäkin klassikko vihdoin ja viimein luettua! Kiitokset haasteelle siitä 😊.
Olen lukenut tämän joskus muinoin mutta en muista oikeastaan kuin alkua. Eikä toisaalta ole sellainen olo, että tämä pitäisi palauttaa mieleen. :)
VastaaPoistaMinulla tämän lukemisesta on nyt noin parisen viikkoa ja on jo suht tehokkaasti alkanut häipyä mielestä. :)
PoistaOlen minäkin lukenut tämän aikoinaan enkä varauksetta ihastunut – tai muutenkaan. Kirjan hiostava ja kelmeä tunnelma on jäänyt kyllä mieleeni. Samoin Mersaultin jäykkä realistisuus, jossa tunteille ei varinaisesti ole sijaa.
VastaaPoistaHiostava ja kelmeä kuvaa hienosti kirjan tunnelmaa... päähenkilön pään sisään mentiin tavallaan tosi tehokkaasti, varsinkin sivumäärään nähden.
PoistaMehän jo keskustelimmekin tästä. Ymmärrän Mersault´n tunteettomuuden toisin kuin yleensä on tapana. Sivullinen on niitä klassikkoja, jonka olen hankkinut omaan hyllyyni.
VastaaPoistaSinulla onkin varmasti hieno kokoelma klassikkoja. :)
PoistaMinulla on pyörinyt lukupinossa algerialaisen Kamel Daoudin romaani Tapaus Mersault, joka saa inspiraationsa Sivullisesta. Ajattelin ensin lukea Camus'n teoksen, jotta saisin Daoudin kirjasta enemmän irti. En vaan ole saanut aikaiseksi tarttua kumpaankaan. Päätän aina, että seuraavaan klassikkohaasteeseen luen Sivullisen, mutta sitten joku muu kirja kirii ohi. Eihän tuo tosiaan pitkä kirja ole, mutta mikä ihme siinä niin haraa vastaan 🤔
VastaaPoistaOlenkin huomannut tuon uuden kirjan. Jännä, miten nämä "isot" klassikot inspiroivat nykykirjailijoita... Sivullinen tosiaan kertoi niin yksipuolisen näkökulman tapahtumiin, että tilaa on uudellekin kirjalle. Ja voin kyllä omasta kokemuksesta kertoa, että kun tätä ryhtyy lukemaan, ei siinä kauaa mene. Olin varautunut paljon ankeampaan ja puuduttavampaan kirjaan, mutta yllättävän nopsaan sivut kääntyivät.
PoistaEn minäkään jaksanut innostua Sivullisesta. Sen sijaan Tiinan mainitsema Tapaus Meursault (jonka lukemista varten Sivullisen luin) teki minuun suuren vaikutuksen. Pidin paljon enemmän algerialaisten omasta näkökulmasta kuin ranskalaisesta kolonialismista, jolta Sivullinen tuntui. Sivullisessa kun oltiin Algeriassa, mutta kaikki oli hyvin ranskalaista. Arabit jäivät näkymättömiksi, Meursaultin tappama arabikin jäi nimettömäksi (mitä Daoudkin kirjassaan kritisoi).
VastaaPoistaHyvä tietää, että tuo uusi kirja on kenties parempi... ehkäpä minäkin kokeilen sitä, kunhan nyt hieman otan ensin etäisyyttä Sivulliseen (vaikkei tästä suurempi lukutraumoja jäänytkään :D).
PoistaMinäkin olen joskus pohtinut tämän kirjan lukemista lähinnä siksi, että voisi lukea sitten Tapaus Mersaultin. :D Tällä hetkellä en kestä ajatustakaan nihilistisestä ja tunteettomasta päähenkilöstä, mutta jonain vahvempana hetkenä voisin lukea tämän kirjaparin.
VastaaPoistaTapaus Mersault näkyy herättäneen kiinnostusta. :) Joo, onhan tämä vähän kalsea kirja, ei mikään hyvänmielenkirja todellakaan. Ja vaikka klassikko onkin, ei minusta mikään suuri menetys vaikka jäisi kokonaan lukematta.
PoistaEi vaikuta yhtään houkuttelevalta kirjalta.
VastaaPoistaHeh, no eipä kyllä. :D
Poista