Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset (#klassikkohaaste)

Kirjaklassikoiden ystäville löytyy tänään runsaasti lukuvinkkejä, sillä on jälleen kirjabloggaajien klassikkohaasteen postauspäivä. Haastetta emännöi tällä kertaa Unelmien aika -blogin Katriina, ja linkkejä päivän klassikkojuttuihin löydät täältä. Klassikkohaasteen edellisillä kierroksilla olen usein lukenut jonkin paksun tiiliskiven, mutta ne eivät tällä kertaa innostaneet. Kesähelteillä houkutteli kevyempi kirjallisuus, ja klassikkovalintani osuikin kovaksikeitettyyn dekkariklassikkoon, Raymond Chandlerin vuonna 1953 alkukielellä ilmestyneeseen yksityisetsivä Philip Marlowe -tarinaan Pitkät jäähyväiset (WSOY, 1988).

Olen aikaisemmin tutustunut Chandlerin tuotantoon vain yhden Marlowe-dekkarin verran: kirja + leffa -juttuni Syvästä unesta löytyy täältä. Tarkoitukseni oli nytkin katsoa Robert Altmanin ohjaama elokuvaversio Pitkistä jäähyväisistä, mutta loma yms. kiireet tulivat väliin ja nyt on vain kirja luettuna. Jutun lopusta löytyy silti Youtube-linkki Altmanin leffan traileriin - hyvältä vaikuttaa!

Syvä uni oli hieno dekkari, mutta Pitkät jäähyväiset on vieläkin parempi. Kirjan alussa Marlowe tapaa uuden tuttavuuden, Terry Lennoxin, ja tällä kohtaamisella on kauaskantoiset seuraukset:

"Kun ensimmäisen kerran tapasin Terry Lennoxin, hän istui juopuneena The Dancersin terassin edustalla seisovassa Rolls-Royce Silver Wraithissa. Pysäköintiapulainen oli tuonut auton kadulle ja piteli ovea vielä auki, koska Terry Lennoxin vasen jalka retkotti ulkopuolella ikään kuin hän ei olisi muistanut että hänellä jalkaa olikaan. Hänellä oli nuorekkaan näköiset kasvot, mutta hänen hiuksensa olivat vitivalkoiset. Hänen silmistään näki että hän oli kaatokännissä, mutta muuten hän näytti smokissaan aivan tavalliselta mukavalta nuorelta mieheltä, joka oli tuhlannut liian paljon rahaa paikassa joka oli olemassa pelkästään sitä tarkoitusta varten." (s. 5)

Lennoxin varakas ja kaunis vaimo saa eräänä yönä surmansa, ja mies turvautuu Marlowen apuun paetessaan tapahtumien seurauksia Meksikoon. Marlowe uskoo Lennoxin vakuutteluja syyttömyydestään, mutta sitten tulee uutinen Lennoxin itsemurhasta. Marlowe huomaa sekaantuneensa sotkuiseen rikosvyyhtiin, joka ulottaa lonkeronsa Los Angelesin varakkaan väen piiriin.

Nykydekkareissa poliisien ja muiden rikosta selvittävien tahojen yksityiselämää puidaan ja vatvotaan kovin usein kovin paljon. Lukemani Chandlerin Marlowe-tarinat ovat siinä mielessä miellyttävän vanhanaikaisia, että niissä etualalla on rikos ja siihen liittyvien hämärien ihmissuhdekiemuroiden tutkailu. Tämä tuntui kovin virkistävältä, ja Pitkiä jäähyväisiä lukiessani tuli monta kertaa mieleen, että kenties minun pitäisi lukea enemmän näitä vanhempia dekkareita. Marlowen persoona välittyy lukijalle lähinnä hänen työnsä kautta, ja työ onkin keskeinen osa hänen elämäänsä (no, työlleen omistautuneita poliisi/yksietsivätapauksia löytyy nykydekkareistakin pilvin pimein):

"Näin siis kului päivä erään yksityisetsivän elämässä. Ei oikeastaan mikään tyypillinen päivä mutta ei täysi epätyypillinenkään. Kukaan ei tiedä, mikä saa miehen pysymään tässä työssä. Siinä ei rikastu eikä se useinkaan ole kovin hauskaa. Joskus siinä joutuu hakatuksia tai saa luoteja nahkaansa tai poliisit heittävät tyrmään. Joskus hyvin harvoin siinä voi kuolla. Joka toinen kuukausi päätät lopettaa nämä hommat ja etsiä jotakin järkevää työtä niin kauan kuin vielä pystyt kävelemään ilman että pääsi tutisee. Sitten soi ovisummeri ja avaat odotushuoneeseen vievän sisemmän oven, ja siellä seisoo joku uusi kasvo jolla on uusi ongelma, uusi murhekuorma harteillaan ja pieni tukku rahaa.
    - Käykää sisään, herra Sejase. Miten voin auttaa?
    Siihen täytyy olla jokin syy." (s. 180-181)

Päädyin antamaan Pitkille jäähyväisille täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Kirjan juonenkehittely on maltillista, ja Lennoxin henkilöhahmosta saadaan kunnollinen kokonaiskuva vasta aivan kirjan loppusivuilla. Marlowe on tyylikäs ja älykäs etsivänpuuhissaan, ja sopivalla tavalla karski tarpeen niin vaatiessa. Hänen oikeudentuntonsa nousee pintaan siellä täällä tapahtumien rullatessa eteenpäin, ja vaikka kirjan henkilögallerian äveriäs väki tarpoo paheiden ja turmiollisen vallan suossa, urhoollinen Marlowe pitää pintansa - olematta silti mitenkään ylikorostetun puhtoinen tai ärsyttävä tyyppi. Siinä Pitkien jäähyväisten tenho taisi ollakin. Se kuvaa Los Angelesia aikana, jolloin korruptio ja rahan valta jylläävät. Sen kaduilla Marlowe kulkee omaa polkuaan, kohtia sotkuisten ihmissuhteiden ja hämärien vaikuttimien peittämää ratkaisua.

"Kuollut mies on maailman paras syntipukki. Hän ei koskaan väitä vastaan." (s.81)

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: kirjaa on luettu mm. blogissa Jokken kirjanurkka.
Leffatraileri Youtubessa:

Kirjan tietoja:
Raymond Chandler: The Long Good-Bye (1953)
Suomennos Kalevi Nyytäjä
WSOY, 1988
428 sivua