2 x bingokirja: Himaset & Ruben ja Harman kartano

Alkukesällä kehittelemäni kirjankansibingo on innostanut minut sopivien kansien etsintään, ja ruutuihin "perhe" ja "linna tai kartano" löytyivät kannet sarjakuvaosastolta ja lastenkirjahyllystä. 

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Himaset-sarjakuva on ilmestynyt joitakin vuosia sitten Suomen Kuvalehdessä ja Ilta-Sanomissa, mutta minulta sarja meni silloin täysin ohi. Himaset - Kaikki kotona? -albumiin (Otava, 2015) on koottu kaikki sarjan stripit ja muutamia ennen julkaisemattomia kaupan päälle, joten nyt saatoin sukeltaa Himasten lapsiperhearkeen oikein kunnolla.


Himasten tekijäkaksikko on ammentanut sarjakuvaansa aineksia omasta perhearjestaan, ja varmaankin sen vuoksi isän, äidin ja kahden alle kouluikäisen tyttölapsen arjen touhut tuntuivat supisuomalaisilta ja toden makuisilta. Oma arkeni ei ole koskaan ollut lapsiperhearkea, mutta strippien vitsit huvittivat siitä huolimatta. Puhekuplien huumori irtoaa pienistä asioista, ja yleensä ruuduissa ollaan kotona, mitä nyt silloin tällöin Hanna-äiti istuu ystävättärensä kanssa drinkillä tai käy miehensä Olan kanssa kaupoilla:


Himaset ei ollut mikään kuoliaaksi naurattaja, mutta mukavan kevyt viihdepala saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin.

Netta Walldénin Ruben-sarjaa on näkynyt jonkin verran blogeissa, ja bingoilu tarjosi hyvän syyn tutustua sarjaan, viimeinkin. Ruben-sarja sisältää kepeitä mysteerijuonia nuorille lukijoille, ja Harman kartanon (WSOY, 2012) perusteella sarja toimii aikuisellekin kivana välipalalukemisena.

Ruben asuu perheensä kanssa Saarnilaakson pikkukaupungissa, ja vaikkei kaupunkia sen tarkemmin lukemassani kirjassa kuvaillakaan, se vaikuttaa rivien välien perusteella idylliseltä, jonnekin menneisiin vuosikymmeniin sijoittuvalta. Semmoiselta paikalta, jossa teräväpäinen Ruben-poika toimittelee poliisiasemalle donitseja ja kuuntelee vaivihkaa ikkunan takana, miten jutun selvittely etenee - ja ujuttaa omat näppinsä peliin mukaan...

Harman kartanon salapoliisijuonessa selvitellään kaupunkiin ilmestyneen oudon vanhan herran tarkoitusperiä. Lisäksi pitkään tyhjillään olleen Harman kartanon ullakolle on hiipinyt asumaan muutamia lapsia, ihan itsekseen. Rubenilla on tosiaan paljon selvittelemistä Lisa-siskonsa kanssa. Näin aikuislukijan silmin kirjassa ei tietenkään ollut kovin huimaa jännitystä, mutta pidin Harman kartanon vanhanaikaisesta yleistunnelmasta ja siitä, ettei sen maailma ollut liian siloteltu. Ullakolla asuvien lapsosten vanhemmat kun eivät ole aivan niitä keskivertokeskiluokan edustajia. Goodreadsiin kauniskantinen Ruben ja Harman kartano saa minulta kolme tähteä.

***

Kirjankansibingoon saan merkin ruutuihin "perhe" ja "linna tai kartano":


Osallistun  Himaset-sarjakuvalla myös sarjakuvahaasteeseen ja Ruben-kirjalla Jatkumo-haasteeseen.

Goodreads: Molemmat kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa:
* Himasista on luettu blogissa Nenä kirjassa 
* Harman kartanossa on vierailtu blogeissa Kujerruksia ja Sinisen linnan kirjasto 
Kirjojen tietoja:

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Himaset - Kaikki kotona?
Otava, 2015
72 sivua

Netta Walldén: Ruben ja Harman kartano
Kuvitus ja kansi: Laura Valojärvi
WSOY, 2012
172 sivua


Kommentit