Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta (Usvasyntyinen #1)

Kesäisin kirjapinossani pitää ehdottomasti aina olla muutama todella paksu kirja, ja tämän kesän fantasiajärkeleeksi valitsin Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian avausosan Viimeinen valtakunta (Jalava, 2017). Sarja on ollut suuri menestys maailmalla, ja kiinnostuin siitä heti, kun bongasin Viimeisen valtakunnan kustantajan kuvastosta. Kirjan pituus (himpun yli 600 sivua) rajoitti silti lukuinnostusta, mutta nyt uteliaisuuteni on tyydytetty ja aika nopeasti se lopulta kävi. Viimeinen valtakunta oli vetävää luettavaa, ja vaikka tarina hieman hyytyi kirjan keskivaiheilla, niin loppua kohden sivut kääntyivät vinhaa vauhtia.

"Varuskunta pitää silmällä skaaväestöä, Vin ajatteli. Näyttää siltä, että velvoittajat hoitavat samaa tehtävää aateliston suhteen. Se oli outo näky - hän oli aina kuvitellut aatelistoa vapaaksi luokaksi. Mutta he olivat paljon itsevarmempia kuin skaat. Monet näyttivät nauttivan olostaan eivätkä velvoittajat tuntuneet toimivan oikeastaan poliiseina eivätkä suorastaan edes vakoojina. He vain olivat paikalla. Pyörimässä joka puolella ja sekaantumassa keskusteluihin. Ainaisina muistuttajina Lordihallitsijasta ja hänen valtakunnastaan." (s. 211)

Viimeisen valtakunnan maailma on jyrkän hierarkinen: alistettu skaaväestö raataa raskaissa töissä, aatelisluokka elää yltäkylläisyydessä ja kaiken yläpuolella on salaperäinen, kuolematon jumalolento Lordihallitsija, joka pitää valtakuntansa lankoja tiukasti käsissään. Öisin usva kietoo kaupungit ja kylät syliinsä, ja taivaalta tulee niskaan savua ja tuhkaa. Joillakin ihmisillä on mystisiä allomanttisia voimia, ja eräsi heistä on nuori, katulapsen elämää viettänyt Vin-tyttö, Viimeisen valtakunnan keskeisin henkilö. Kirjan alussa Vin törmää rosvokoplaan, jonka johtaja Kelsier huomaa Vinin merkillisen voimakkaat allomanttiset kyvyt. Siitä alkaa Vinin taival Kelsierin porukassa, ja hän päätyy osalliseksi tämän suurinta keikkaa, jonka tavoite ei ole sen vähäisempi kuin Lordihallitsijan kukistaminen. Kelsierillä tosin on myös omia suunnitelmia, joista hän ei muille puhu.

Vinin tarina imaisi minut nopeasti mukaansa. Kirjan seikkailujentäyteinen juoni rullasi sujuvasti eteenpäin, ja Viimeinen valtakunta sisälsi sopivasti arvoituksellisia elementtejä - esimerkiksi allomantia, Lordihallitsijan oma menneisyys ja hänen merkilliset apurinsa, naulasilmäiset inkvisiittorit - jotka kutkuttivat mielikuvitusta. Inkvisiittorien ja Lordihallitsijan tiimoilta kirjaan olisi ollut helppo rakentaa todella uhkaavia ja jännittäviä kohtauksia, mutta näitä tilaisuuksia ei juuri hyödynnetty. Meno kirjan sivuilla oli kuitenkin laadukkaan viihdyttävää ja toivon vain, että sarjan taso pysyy yhtä hyvänä loppuun asti. Hieman tosin hymähtelin Vinin rakkausjutulle erään aatelispojan kanssa, mutta toki näin paksuun kirjaan sopii hempeämpääkin juoniainesta mukaan (ja mitä ilmeisimmin kyseinen kuvio saa jatkoa sarjan seuraavassa osassa).

Goodreadsiin Sandersonin muhkea fantasiatarina saa minulta 4 tähteä. Lämmin lukusuositus fantasian ystäville!

***

Kirjankansibingossa kukitan ruudun "kaupunki":

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukuisa, Kirjapöllön huhuiluja, Pauline von Dahl ja Taikakirjaimet
Kirjan tietoja:
Brandon Sanderson: The Final Empire - Mistborn I (2006)
Suomennos Mika Kivimäki
Jalava, 2017
608 sivua