#sarjakuva: Metsänpeitto - Sanna Hukkanen, Inkeri Aula

Keskiviikkona 18.7.2018 alkoi naistenviikko, ja kirjablogeissa sitä juhlistetaan Tuijan emännöimän teemaviikon merkeissä. Naistenviikon juttulinkkejä löydät täältä, ja nyt minäkin hyppään teemaviikkoon mukaan naisten kirjoittamalla sarjakuvalla. Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula ovat taiteilleet hienon, suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta ammentavan sarjakuvan Metsänpeitto (Arktinen Banaani, 2018), ja kauniin kuvallisen annin lisäksi se tarjoilee mukavan tietoannoksen kotimaisista puulajeista ja ottaa omalla tavallaan kantaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta.


Metsänpeitto sisältää kahdeksan eri tarinaa, jotka on kiedottu eri puulajien ympärille. Puulajista, sen ominaispiirteistä ja siihen liittyvästä perinnetiedosta kerrotaan aukeaman verran jokaisen tarinan alussa, ja pidin todella paljon näistä pienistä tietoiskuista, joissa nykyaika ja ammoiset tavat nivoutuvat yhteen:
" Metsälehmus on tunnettu myös pärnän ja niinipuun nimellä. Sen kuoresta on valmistettu kestävää niiniköyttä ja pärnäisessä kehdossa on liekutettu lapsia. Vanhassa runossa "Lohikäärme ja neito" naiset laulavat leikkaavansa lehmuksesta köyden, johon neidon raskaaksi saattanut nuorukainen hirtetään." (s. 73)

Kirjan kertomuksissa piirrostyyli vaihtelee erittäin paljon, ja varmasti jokainen lukija löytää oman makunsa mukaista katseltavaa. Minusta erityisen hieno oli kalavalahenkinen, mustanpuhuva Tammen tarina, jossa sivut ovat kauniita kuin koru:


Vaikka Metsänpeitto oli kaunista katseltavaa, minulle tuli myös hieman surullinen olo sen tekstejä lukiessani. Nykyinen metsätalous korostaa tehokkuutta ja metsän tuottavuutta, ja siinä tahtovat perinnearvot jäädä toisinaan jalkoihin. Tämä käy ilmi monessa Metsänpeiton tarinassakin. Toki pieni pala metsää on tainnut mennä Metsänpeiton painamiseenkin, mutta kovakantinen, paksusivuinen kirja on näyttävä ja miellyttävän tuntuinen lehteillä, sitä ei voi kieltää. Plussaa annan kirjalle siitä, että aiheesta kiinnostuneelle lukijalle tarjotaan kirjan lopussa pieni lähdeluettelo.

Ajatuksia herättävä Metsänpeitto saa minulta 4 tähteä Goodreadsiin.

***

Kirjankansibingossa kukitan ruudun "metsä":

 
Osallistun kirjalla myös sarjakuvahaasteeseen, Prinsessoja ja astronautteja -haasteeseen (naisen kirjoittama sarjakuva) sekä kirjabloggaajien perinteiseen Naistenviikko-haasteeseen:


Goodreads: 4 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Lukeva peikko
Sarjakuvan tietoja:
Sanna Hukkanen, Inkeri Aula: Metsänpeitto
Arktinen Banaani, 2018
167 sivua

Kommentit

  1. Meitsänpeitto mytologiailmiönä on aina kiinnostanut minua, ja lisäksi metsä on peruselementtini. Sait minut kiinnostumaan kirjasta. Ja on moninaisuutta lisäävää, että naistenviikon kirjakavalkafissa on myös sarjiksia! Kiitos mukanaolosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjikset ovat lukuelämän suola, ja niistä löytyy sopivaa luettavaa myös naistenviikolle. :) Tämä kirja ansaitsee ehdottomasti lisää lukijoita, joten jos metsä on läheinen niin kannattaa kyllä kokeilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.